The Micragirls, Radar Station, Cosmo Jones Beat Machine
02.07.2003
Telakka/Tre
Jopa yllättävän hiljaiseen Tampereen rokkikesään toi kaivattua eloa monipuolisesti rakennettu keskiviikkoiltama Telakalla, jonne etenkin toimittajakollega Che Jokelaisen Suomen kovimmaksi rokkibändiksi nimittämä Cosmo Jones Beat Machine oli vetänyt asiantuntevaa musiikinystävää lähes tuvan täydeltä. Cosmojen bluespaahtoa lämmittelivät ensin paikallinen Radar Station sekä kotimaan vahvinta naisvoimaista rokkikerhoa edustava The Micragirls. Kun koko kesäkuun ajan tuntuu Tamperetta vaivanneen hiljeneminen festarien viettoon ja auringonottoon, olin ainakin itse todella kunnon rokkikekkerien tarpeessa. Ja tämä tarve tuli kyllä viimeisen päälle tyydytettyä.
Viisimiehinen Radar Station oli ennestään täysin tuntematon suuruus, mutta bändi lunasti soitollaan paikkansa itseoikeutettuna osana illan bänditrioa, eli jatkossa ei bändiä ohita ainakaan olkia kohauttamalla. Vähäeleinen ja melko toteavasti laulanut solisti sopi hyvin melko raskaaseen ja kovilla volyymeillä soitettuun rokkipaahtoon, soittoanti oli melko perinteistä suoraviivaista rockia räyhäkitaroinnilla ja pienillä psykedeliamausteilla. Kovinta vauhtia lavalla tuntui pitävän bändin basisti, muu miehistö tyytyi lähinnä musiikin tuottamiseen. Vaikka Telakka onkin keikkapaikkana perinteinen ja oikein symppis, olisi tämäkin setti kovasti vienyt jalkoja mukanaan, mutta Telakalla kun ei edes lavan eteen oikein voi mennä diggailemaan kun takana istuvat eivät sitten näe showsta enää mitään eikä tila oikein innosta sen enempiä jamittelemaan. Ei siis lainkaan pöllömpi tuttavuus tämä tutka-asema.
Micratytöistä olen aina ollut hivenen kahta eri mieltä: Vaikka tyttöjen urkuvetoinen räyhäpaahto ei musiikillisesti tarjoakaan mitään vavahduttavaa, ovat oikeastaan kaikki näkemäni keikat olleet pirun viihdyttäviä ja mukaansatempaavia. Ja eihän rokissa kaiken tarvitsekaan olla niin viimeisen päälle, neitojen tuollainen ”soitetaan sinnepäin, mekkaloidaan ja pidetään hauskaa” –henkinen soittelu kuulostaa pahimmillaan siltä, kuin superhumalaiset 15-vuotiaat yrittäisivät karkottaa lähitalojen mummoja bändikämppänsä lähettyviltä, parhaimmillaan biiseissä on kuitenkin loistavia ideoita, paahto on pirun tarttuvaa ja tilulilu-urku, kitaratykittely ja vähän sinnepäin –rummuttelu samaan aikaan naurattaa ja pistää sukat pyörimään. Kun kaikki Micrat vielä yhteistoimin hoitavat vokalisointia, kuulostaa anti hetkittäin mitä parhaalta vuoropuhelulta, hetkittäin taas joku hukkaa oikean kohdan, jota muut sitten korjaavat. Kitaristi Marin rokkikarjaisut ovat kyllä vakuuttavimpia, mitä kuulee Suomen rajojen sisällä. Hyvä ettei sentään ihan korkeita C:tä! Uutta ja erikoista tällä keikalla oli tietysti bändin kutistuminen trioksi, basisti Elina on poistunut kokoonpanosta. Mutta niinkuin asiaan Telakallakin kommentoitiin, niin kuka sitä bassoa edes kaipaa? Voipi jopa olla, että tiiviimpi kokoonpano palvelee Micragirlsin kaltaista fiilistelysoittoa. Ja kun kerran bändin omaleimaisin juttu muutenkin on grooveurut ja ärhentely, niin ei ainakaan minun korviini soundiin olisi mitään enää edes kaivannut. Bändin tyylikkäät paidat menevät nyt kyllä uusiksi. Todella viihdyttävä keikka, Micra a-go-go!
Varpaisjärven viisikko Cosmo Jones Beat Machine pisti sitten odotetusti ainakin meikäläisen jalat liikkumaan, muuten yleisön hullaantuminen loisti poissaolollaan. Sitähän bändikin sitten ihmetteli, että Te ette taida olla Varpaisjärveltä, kun ette tanssi. Lopulta sitä porukkaa saatiin jokusen verran lattiallekin, mikäs siinä kun setti parani koko ajan loppua kohden. Cosmojen kahdella rumpalilla, kahdella kitaralla ja uruilla esittämä bluespohjainen rokitus slidekitarointeineen tuntui vaativan muutaman biisin käynnistyäkseen kunnolla, mutta sitten sitä mentiinkin sukat tulessa! Suhteellisen rujoa ja raakaa bluesia jostain suistoalueen juurilta yhdistettynä Varpaisjärven ankariin olosuhteisiin, jossa pitää soittaa kovempaa, jotta pysyy lämpimänä. Koko keikan oikeastaan odotin kuulevani myös huuliharppua, mutta mielestäni vasta encoreosastoissa urkuri Paul Staufenbiel kaivoi harpun esiin. Encoreitakin kuultiin yleisön sitkeän kannustuksen ansiosta kaksi, siinä vaiheessa hiki valui ja olin valmis yhtymään Jokelaisen ylistyksiin. On se kone!
Etukäteen jo tiesi, että viimeistään Cosmot räjäyttäisivät pankin, sitä mukavampaa oli huomata, etteivät muutkaan esiintyjät jättäneet kylmiksi. Ainoa ongelma syntyi oikeastaan Telakan hikisistä sisätiloista, missä ilma ei oikein tuntunut vaihtuvan. Eipähän tarvinut erikseen lämmittää saunaa. Hikeä, huutoa ja tiukkaa vääntöä eli rokki-iltamat sieltä paremmasta päästä.
Ilkka Valpasvuo
