The Electric Soft Parade (UK) ym.
07.11.2003
Carling Academy 2/Liverpool/UK
Jälleen mielenkiintoinen rock-ilta oli luvassa kovasti lehdistössä hehkutetun The
Electric Soft Paraden ja lämppäreiden seurassa Carlingin pienemmällä klubilla.
Ensimmäinen lämmittelijä aloitti jo 19.10, joten taas tuli missattua yksi
keikka. Tosin tuskin 20 minuuttia aivan illan alussa suurta musiikin voimaa olisi tarjonnutkaan.
Kovin kauaa ei tarvinnut seuraavaakaan bändiä odotella. Clearlaken puolen
tunnin setti ei juuri vakuuttanut kitara- ja garagerockia soittaneen bändin
taidoista. Epätasaisia biisejä, outoja aloituksia, experimentaalista yritystä, joka ei
kuitenkaan ollut kokeellista vaan huonoa. Keskimääräistä huonompi laulajakaan ei auttanut asiaa yhtään. Liian kovaa puolityhjässä klubissa soittanut bändi ei saanut ainakaan minua hehkumaan riemusta. Jäin epävarmana odottamaan illan pääesiintyjää.
Pienen hengailun jälkeen porukkaa oli saapunut noin 300 hengen klubille jo
huomattavasti enemmän ja The Electric Soft Parade sai aloittaa keikkansa suurten
suosionosoitusten saattelemana. Mielenkiintoisesti erilaisia rock-tyylejä
yhdistellyt kokoonpano oli vakuuttava. Nuoresta iästään huolimatta, tai ehkä sen ansiosta, oli esiintymisessä iloisuutta, varmuutta ja omaperäisyyttä. Radioheadin hulluus, Musen synkkyys, Elbown herkkyys ja The Strokesin rankkuus tulivat kaikki esille omalaatuisella tyylillä.
Erityisen kiehtovaa oli ESP:n keulakuvaveljesten erityyliset otteet laulamiseen. Siinä missä Tom White herkisteli, oli Alex Whiten otteessa voimaa ja rankkuutta, tosin kummankin äänessä olisi vielä kehittämisen varaa. Kommunikointi yleisön kanssa sujui luontevasti ja kaikki viihtyivät. Tunnin perussetin jälkeen jäätiin vielä kuulemaan kolmea encorea, jotka olivat loistavan keikan kliimaksi. Ensimmäisen encoren ollessa jazzahtavaa kauneutta ainoastaan koskettimien ja Tom Whiten äänen kanssa, saivat kaksi viimeistä biisiä loputkin mehut irti yleisöstä. Tämä kokemus The Electric Soft Paradesta saa minut ehdottomasti hankkimaan bändin toisen levyn, syyskuussa ilmestyneen The American Adventuren ja suosittelemaan kaikille tutustumista Brightonin nuoriin lupauksiin.
Kymmenen aikaan päättyneiden keikkojen jälkeen Carlingin kummatkin salit
muuttuivat klubeiksi. Hieman liian vähäinen porukka ja aivan liian kovaa soitettu musiikki saivat osan porukkaa vaihtamaan paikkaa, mutta me yritimme jatkaa bailausta vielä jonkin aikaa. Täytyy vain todeta, että tässä maassa yritetään tehdä ihmisistä kuuroja hinnalla millä hyvänsä, eikä korvatulppiakaan tunnu löytyvän mistään! Lopputuloksena epätasaiselle illalle oli loistavan bändin bongaaminen ja Carlingin toiseenkin klubiin tutustuminen, eiköhän tästä ole taas hyvä jatkaa brittimusiikin nykytilaan perehtymistä.
Nelli Korpi
