Spitfire (Rus), Blake, Evilsons
21.04.2004
Klubi/Tampere
Sue-zine täyttää 10 vuotta ja asiantilan oikeanlainen juhlistaminen vaatii tietysti äänekkään musiikin tahtiin riekkumista klubitiloissa. Itse Klubille asti päästyäni ei Suen juhlistamisesta voinutkaan sitten juuri puhua, sillä mitään normaalikeikoista poikkeavaa ohjelmaa ei ollut tarjolla. Lisäksi muutama asia latisti illan tunnelmaa: ensinnäkin, ennen keikkojen alkua levyltä pyörinyt suomalainen paatos tyyliin Juice, Ultra Bra ja Nypykät oli ehkä kauimpana siitä, mitä illan musiikkianniksi oletin. Jos keikkateemana on indie isoilla mainoskirjaimilla. Eivätkö Tamperelaiset lue Suea vai mistä mahtoi johtua kekkereiden juhlahumun puute? Kyllä Desibelin 10-vuotisbileet hoidetaan näkyvämmällä läsnäololla. Pikkuveikkaani en ehkä kuitenkaan tule heiluttamaan lavalla...
Toinen motkotus kohdistuu Disco Ensemblen keikan peruuntumiseen. Okei, tokihan peruuntumisia aina tapahtuu, närkästys johtuukin lähinnä tiedotuksen puutteesta. Vielä kahden aikaan keskustelin ihmisen kanssa, joka ei tiennyt ettei Ensemble soitakaan. Mitään mainintaa ei ollut vielä yhdeksän aikaan yhtyeen sivuilla, ei Suen sivuilla ja Klubin sivuiltakin Ensemble oli vain kadonnut esiintyjälistasta. Olisihan tuon voinut joku Klubillakin ilmoittaa tai pistää jonkun ilmoituksen johonkin. Jos näin tehtiin, en minä ainakaan moista havainnut... No niin, pahin kuona on kaivettu hampaankolosta ja voidaan siirtyä asiaan. Kolme jäljellejäänyttä artistia nimittäin vetivät kaikki melko mallikelpoiset setit. Nelimiehinen ska-punk –retkue Evilsons paukutti tiukan ja jalkoja liikuttavan setin omalla ja lainamateriaalilla. Etenkin yhtyeen näkemys Runawaystä tippui hyvin. Laulaja Fredin taukoamaton pomppiminen innosti yleisöäkin mukaan. Miken kitarointi sekä Tomin ja Patun rytmit aloittivat illan tarttuvasti ja illan pääesiintyjää varten pääsi hyvin lämmittelemään ska-nykivää jamittelua.
Peruutuksen huonon informoinnin ja levyvalintojen lisäksi hämmästelin myös hieman Blake -nelikon sijoittamista indie-iltaan, kun Sue nähtävästi on järjestämässä myös vastaavaa juhlistusta metallihtavammalla materiaalilla. Okei, eihän Blake ole metallia, mutta luulisin bändin viihtyvän paremmin metalliyhtyeiden seassa. Jos laulaja-kitaristi Aaro Seppovaaran johtamasta nelikosta täytyy joku yleispätevä kuvaus antaa, niin bändi soittaa lujaa, raskaasti ja säröllä. Aaron lähes jylhän miehinen lauluääni yhdistettynä miltei pelottavaan ulkonäköön vakuuttaa, että tälle yhtyeelle on lienee turhaa ainakaan pimeällä kujalla alkaa vittuilemaan. Vaikka Blaken stoneria, heviä ja juuribluesmausteita yhdistelevä konsepti ei todellakaan kuulu meikäläisen omiin suosikkeihin, täytyy myöntää yhtyeen paketin olevan hyvin kasassa ja monipuoliset mausteet tuovat mielenkiintoisia ulottuvuuksia soittoon. Taustanauhalta soivat Kingston Wall -henkiset itämaiset luupit biisien aluissa, mainittu blues-elementti... Soittipa nelikko encoressa vähän aikaa selkeää jazzia ilman säröhäröilyä. Sydänalaa täristyttävän mureilla bassoilla soitetun musiikin lisäksi keikka myös näytti hyvältä; valoa ja savua osattiin käyttää korostamaan nyansseja. Ainakin minulle jäi epämääräisen vaikuttunut olo kolmibiisisen encoren jälkeen.
Illan selkeä pääesiintyjä oli kuitenkin jo yksitoistavuotias Pietarilainen. Seitsenhenkinen Spitfire kuuluu kaupunkinsa punk-kentän kärkinimiin ja yhtye ei ole todellakaan mikään ensikertalainen myöskään Suomen kamaralla. Oliko tämä jopa jo kymmenes Spitfiren Suomenkeikka? Ska-punkkia venäjäksi ja englanniksi veivaava hävittäjäkone esiintyy trumpetin, vetopasuunan ja saksofonin muodostaman puhallinsektion ja laulaja-kitaristi Kostyan laulun vuorotteluperiaatteella. Silti myös muut yhtyeestä laulavat, trumpetisti Roma jopa varsinaisena solistina osassa kappaleista. Ilyan koskettimet ovat myös isossa roolissa, etenkin rauhallisemmissa hetkissä kosketin kohoaa soundista. Biisimateriaali vaihteli kesäisen letkeästä hymy huulilla –kappaleesta tiukkaan skapunk –paahtoon, jota yhtye ja hurmioitunut yleisö jamittelivat kilpaa. Edellisenä päivänä Moskovassa soittanut yhtye jaksoi vielä painaa ja metrisiä hyppyjäkin nähtiin. Loistava tanssipläjäys! En tiedä, putoaisiko Spitfiren skatykitys kotikuuntelussa, mutta ainakin livenä meno on eläimellistä. Suomen keikkajärjestäjät, älkää varatko menomeininkeihinne iänikuista Jean S:ää, buukatkaa Spitfire. Hiki lentää, sen lupaan.
Ilkka Valpasvuo
