07.08.2004
Wacken/GER
Festivaalien viimeinen p�iv� valkeni taas kerran tiukassa auringonpaisteessa l�mm�n kivutessa nopeasti aiemmista p�ivist� tuttuihin lukemiin. Aikataulu oli sijoittanut brittil�isen miekka & magia metallin veteraaniryhm�n Bal-Sagothin p�iv�n aloittajan paikalle, joten raa�an kylm�k�ynnistyksen j�lkeen oli l�hdett�v� nopeasti katsastamaan brittien livekuntoa.
Vastik��n rumpalivaihdoksen l�pik�ynyt Bal-Sagoth on aina toteuttanut ensisijaisesti vokalistinsa Byron Robertsin n�kemyst� kunnon metallista, ja nytkin biisien v�liss� miehell� oli paljon kerrottavaa, mm b�ndin uuden rumpalin erinomaisuudesta verrattuna edelliseen kannujen hakkaajaan. Olipa herra t�ll� kertaa niin kovalla p��ll�, ett� veti koko setin l�pi jonkin sortin pilottitakki p��ll� � ja takin alla oli siis tietysti v�hint��kin lyhythihainen paita. Musiikillisesti keikka oli eritt�in tyly� tykityst� paahdon k�ydess� v�lill� todella tiiviiksi. Uusi rumpali (jonka nimest� en saanut selv��) osoitti olevansa �ij� paikallaan ja muutenkin koko paketti pysyi hyvin kasassa. Pikku yksityiskohtana on viel� mainittava, ett� aivan eturivien tiet�mill� liehui yksi suomen lippu ja sen l�hell� keikkui p�iden yl�puolella pari pahvimiekkaa.
Aiemmin t�n� kes�n� Tuskassa vieraillut thrash metal legenda Death Angel k�ynnisti l�hes v�litt�m�sti Bal-Sagothin per��n oman settins�. Vaikka kello ei viel� paljoa ollutkaan oli True Metal stagen edusta jo t�ynn�ns� kansaa ja lis�� saapui koko ajan. Vokalisti Mark Osagueda sek� kitaristi Rob Cavestany olivat j�lleen erinomaisella show-meiningill� varustautuneita, eik� muillakaan musikanteilla n�ytt�nyt olevan motivaationsa kanssa ongelmia. Setti taisi olla hyvin pitk�lti sama kuin muutama viikko aiemmin Tuskassa, mutta toisaalta � mit�p� sit� hyv�� ja toimivaa pakettia liikoja muuttamaan. Porukkaa l�mmitti tehokkaimmin yhtyeen alkup��n tuotannon helmi Kill As One, joka kirvoitti kansasta hyv�� yhteishuutoa. Tied� sitten kuvittelinko, mutta tuntui ett� t�m�nkertainen keikka oli viel� rahdun Tuskan vastaavaa kovempi.
Death Angelin lopetettua vuoronsa Party stagelle kapusi unkarilainen nuoremman polven thrash ryhm� Ektomorf, mutta n�in heti mestareiden per��n ei pustan poikien rakentelu oikein jaksanut vakuuttaa.
Pienen odottelun j�lkeen olikin sopiva aika Anthraxin setille, mik� potkaistiin k�yntiin jo klassisen Among The Living pitk�soiton luottobiisill� Efilnikufesin (N.F.L.) . Vaikka Anthrax on eitt�m�tt� jo parhaat p�iv�n�s� n�hnyt yhtye, ei se ole miss��n vaiheessa sent��n keh�raakkiintunut. Nytkin b�ndin asenne ja ty�moraali olivat j�lleen kohdallaan ja pomonsa Scott Ianin ja vokalisti John Bushin johdolla Anthrax vy�rytti nopeasti tilanteen itselleen edulliseksi ja yleis� oli k�den k��nteess� viisikon hallussa. Kun klassisista ralleista Caught In A Mosh viel� heitettiin peliin ei voittajasta ollut ep�selvyytt�, vaikkakin kaikkein kovimman metakan ja suurimman yhteiskarjunnan onnistui synnytt�m��n hieman my�hemmin heitetty State Of Euphoria levyn huudatusralli Antisocial.
T�ll� hetkell� vailla vakituista basistia oleva yhtye heitti Wackenin keikkansa tuuraaja Joey Veran avulla, joka ainakin t�m�n liveaktin valossa n�ytt�isi olevan hyv� korvaaja Anthraxissa aiemmin 20 vuotta bassoa hakanneelle Frank Bellolle, jonka yhtyeest� eron lopullisuutta ei ole kaiketi viel�k��n vahvistettu.
Aivan Anthraxin setin loppuvaiheissa k�vin pika pikaa vilkaisemassa W.E.T. stagen puolella esiintynytt� saksalaista Thoraa. Kovasti Marilyn Mansonilta kuulostava yhtye ei �kkiselt��n sen kummemmin vakuuttanut, joten lyhyen tsekkauksen j�lkeen k�vin viel� vilkaisemassa Anthraxin keikan lopettelut.
Eritt�in vakaviin ongelmiin sensuurin kanssa Saksan lis�ksi my�s useassa muussa maassa joutunut Yhdysvaltalainen Cannibal Corpse miehitti seuraavaksi Black stagen, ja kuten kaikki kielletty aina, niin t�m�kin n�ytti kiinnostavan erityisen paljon yleis��. Yhtye on joutunut itse asiassa niin pahoihin ongelmiin sensoreiden kanssa, ett� nytkin b�ndin vokalistin George �Corpsegrinder� Fisherin oli pahoiteltava joidenkin kappaleiden puuttumista setist�, koska niiden esitt�minen on lainvastaista ja yhtye saisi niiden esitt�misest� todella komeat sakot.
T�n� vuonna alkuper�isen kitaristinsa Jack Owenin miehist�st��n menett�nyt ryhm� oli saanut tuuraajaksi aiemmin Origin yhtyeess� vaikuttaneen Jeremy Turnerin, joka tuntui sopivan ryhm��n saumattomasti. Cannibal Corpsen touhu etenkin sanoituspuolella on aina mennyt mielest�ni hieman liikaa �veriksi, jotta sit� voisi ottaa t�ysin vakavissaan, mutta hyv�n ja viihdytt�v�n keikan �ij�t taas heittiv�t. Ne monet jotka olivat saapuneet katsomaan erityisesti t�t� yhtyett� saivat takuulla vastinetta rahoilleen.
Raatoretkueen j�lkeen esiintymisvuoron sai Nevermore, mutta jenkkiryhm�n melodinen powermetalli pisti allekirjoittaneen nopeasti poistumaan kohti W.E.T. stagea, jossa Supersoma jo virittelikin kovasti stonerin makuista doomiaan. Yleis�� ei paikalla kovinkaan paljoa ollut, mik� toisaalta ei ole sen suurempi ihme sill� b�ndi ei osannut tarjota mit��n mit� joku muu ei olisi aiemmin jo tehnyt � ja viel� paljon paremmin.
Peter T�gtgren tuo ruotsalaisen metallin suuri suuri mies otti kellon osoittaessa 18.15 Black stagen haltuunsa Hypocrisy yhtyeen nokkamiehen roolissa. Ohjelmassa oli siis vuorossa tunnin verran turpaan vetoa erityisen raskaalla otteella, melodisemman ja modernimman death metallin toimiessa l�tkeen tahdittajana.
Jos yleis�n puolella t�t� oli odotettu, ei T�gtgren itsek��n s��stellyt sanojaan ylist�ess��n tilaisuutta ja sit� kuinka paljon se h�nelle merkitsi. Kuvasipa mies parempien sanojen puutteessa tuntojaan siten, ett� tilaisuus vastasi sit� jos olisi joutunut valtavan naislauman kanssa ainoana miehen� autiolle saarelle... Hyv� fiilis heijastui kielellisten vertauksien lis�ksi my�s soittopuoleen, joka oli ryhm�ll� todella hyvin hallussa. Tunnin setti runtattiin sellaisella pieteetill�, ettei paremmasta v�li� ja t�m�h�n se oli yleis�lle mieleen.
Jos Hypocrisyn keikka oli minulle iloinen ja positiivinen yll�tys oli sen per��n esiintynyt Helloween puolestaan jonkin sortin pettymys. Kurpitsajoukkueen laiskan pulska ja voimattoman ponneton esiintyminen ei saanut oikein ket��n innostumaan kunnolla, ei edes yleis�n saksalaista osaa � mik� oli pienoinen yll�tys, sill� olin odottanut ett� kotiyleis�n edess� ryhm� ammentaisi itsest��n parhaat puolet esiin.
Biiseist� vanhemmat viisut olivat selke�sti suositumpia, erityisesti Keeper Of The Seven Keys ja Future World saivat aikaan sent��n jonkinlaista liikett� edes yleis�n puolella. Setin loppupuolella jo aikataulussakin mainittu Surprise Guest saapui lavalle, eik� se ollut sitten kukaan muu kuin itsens� b�ndin entinen keulahahmo Kai Hansen. Keikan todistaneena olisin toivonut ett� Hansen olisi saapunut Gamma Ray yhtyeineen paikalle ja esiintynyt vaikka Helloweenin tilalla.
Kurpitsal�ss�hdyksen per��n oli vuorossa hieman kotoisempaa kuritusta kun aikataulu osoitti Children Of Bodomin vuoron tulleen. Alexi Laiho joukkoineen pistikin niin lukuisat teutonit, runsaslukuisesti paikalle saapuneet suomalaiset, kuin kaikki muutkin nopeasti kuriin ja j�rjestykseen. Koska aikaa oli vain ja ainoastaan tunti olikin se syyt� k�ytt�� kokonaan siihen itseens�, elikk�s kunnon metalli-ry�pytyksen antamiseen.
Children Of Bodom nauttii selv�sti suurta suosiota my�s Keski-Euroopan suunnassa ja yhtyeen paitoja pystyikin spottaamaan yleis�n seasta kaikkina p�ivin� lukuisia. My�s keikan ajankohta oli sopiva, sill� kun porottava aurinko viimein painui mailleen alkoi yleis�kin toipua paahteen aiheuttamasta horroksesta ja loppukeikkaa kohden k�simeren p��ll� keikkui jo lukuisia metallip�it� jatkuvasti. Hyv� setti, jossa saatiin kuulla ne kaikki �pakolliset numerot� sek� v�h�n muutakin.
Bodomin lasten j�lkeen ison lavan lauteille nousikin sitten Saxon. Katsastin tilannetta sen verran ett� vanhat kukot nousivat orrelle, mutta ensimm�isen biisin j�lkeen olinkin jo valmis nostamaan kytkint�. Keikan p��t�kseksi tarjottiin komea ilotulitus, olihan Saxon n�ht�v�sti festivaalien p��esiintyj�.
Ja sitten takaisin asiaan, sill� Black stagen suunnalla tuli vuoro viimein norjan black metal legendalle Satyriconille, joka t�ll� keikalla oli vahvistettuna Darkthronen Ted Skjellumilla, mies tosin tunnetaan piireiss� huomattavasti paremmin nimell� Nocturno Culto. Alkukeikan b�ndi soitti vokalisti Sigurd Wongravenin eli Satyrin johdolla biisej� uransa eri jaksoilta kunnes Nocturno Culto nappasi vokalisointi vastuun ja ryhm� ryhtyi esitt�m��n Darkthronen biisej� Satyrin tarttuessa kitaraan. T�ss� vaiheessa kitaristeja taisikin sitten olla jo kolme kappaletta ja siihen viel� basisti ja Nocturno Culto p��lle niin komeaa oli katsella.
Keikan �kumpikin osa� maistui allekirjoittaneelle oikein hyvin, vaikka jonkin verran Darkthrone osio taisi viel� enemm�n jyr�t�. Upea kokemus kaiken kaikkiaan ja hieno lopetus Black stagen ohjelmalle t�n� vuonna.
T�m�n j�lkeen ei ohjelmassa ollut en�� kuin yksi yhtye, True Metal stagella saksalainen saksaksi esiintyv� J.B.O. Tulihan sitten t�m�kin katsottua samaan konkurssiin, vaikka kielest� en ymm�rr� tuon taivaallista. Idea on kuitenkin melko universaali � otetaan muiden tekemi� kuuluisia biisej� ja v��nnet��n niihin uudet, hauskat sanat. Toisaalta, mukana oli onneksi pari englanninkielist�kin biisi� joista Sepulturan Roots Bloody Roots oli oikein hersyv�. T�t� biisi� varten yhtyeen vokalisti katosi hetkeksi lavasteiden taakse muiden pit�ess� showta yll�, ja pian herra palasikin Luciano Pavarottiksi naamioituneena. T�m�n j�lkeen saatiin kuulla kuinka herra Pavarotti laulaa Sepulturaa.
N�in oli viimein Wacken vuosimallia 2004 paketissa. Helvetillist� hellett� nelj� p�iv��, joista kolmena oli ihan esiintyji�kin. Minulle kokemus oli ensimm�inen, mutta toivottavasti ei viimeinen.
T��lt� p��set lukemana torstain tapahtumista, t�st� tie vie puolestaan perjantaihin.
Mika Roth
