23.10.2004
Telakka/Tampere
Vuoden 2004 Musiikki ja Media �tapahtuma palkitsi totuttuun tapaan kotimaisen musiikkikent�n onnistujia, tosin melko ahdistavan tyls�ll� kaavalla. En toki kiell� Ilkka Mattilan kirjoitusn�kemyst� saatikka Juhani Merimaan osaamista niin Tavastian is�nt�n� kuin festivaalipromoottorina. Silti aina samat naamat �tyylinen ajatus py�ri p��ss�ni selatessani Aamulehdest� palkintogaalan nimikkeit�. Positiivisia nimi� olivat muun muassa Vuoden radiotoimittaja Jake Nyman sek� Vuoden indie-yhti�n� palkittu Fullsteam Records. Ja kyll�h�n Atte Blomillekin kelpaa erikoispalkintoa panoksesta suomalaiseen rockmusiikkiin tarjota. Huolimatta suhdetoiminnan mahdollisesta hy�tyn�k�kohdasta ei M&M:n varsinaiset gaala-tilaisuudet voisi allekirjoittanutta toimittajaa v�hemp�� kiinnostaa. Onneksi tapahtuma tuo yleens� mukanaan Tampereelle el�v�� musiikkia, jota nytkin oli tarjolla monipuolisesti kaupungin rockravintoloissa. Metallipainoitteisuudesta johtuen Tullikamari j�i t�n� vuonna v�liin ja toimittajakaksikkomme keskittyi Telakan lauantai-illan huumaan. Koska rakas p��toimittajamme hukkuu j�lleen ty�kiireisiin, kommentoin illan kulkua kokonaisvaltaisesti vastoin ennakkotietoa. T�st� johtuen illan aloitusb�ndit joutuu kuittaamaan aika pikaisesti, kun en keikkoja sen tarkemmin tullut seuranneeksi.
Kymmenelt� Telakalla lavalle Sister Flo. Riihim�ki-l�ht�inen viisikkomme k�rsi harvinaisissa m��rin tekniikkaongelmista, vaikkakaan ongelmien koko vyyhti ei onneksi n�kynyt eik� kuulunut yleis��n. Muun muassa kosketintaiteilija Lastum�en instrumentti oli Samaen mukaan saanut matkalla osumia. My�s Alhon kitara p�tki ja muutenkin herkistelypoppareilla tuntui olevan huono onni mukanaan. T�st� johtuen keikka j�i kohtuuttoman lyhyeksi, mutta silti meininki toimi. Rumbanovassa kuultiin j�lleen Jarnon ja Jannen taputussoolo, toisten rumpujen k�ytt� antoi mukavaa lis�potkua muutamaan biisin ja saksofonin tuoma lis�mauste t�ydensi my�s osuvasti keitosta. Samaen soolona esitt�m� akustinen versio Honey Lustista oli illan herkin musiikillinen tuokio. Huolimatta pulmista viisikko tuntuu hoitavan takuuvarmasti homman kotiin, satoi tai paistoi.
Flo-siskon tavoin my�s Hidria Spacefolk oli tullut n�hty� juuri �skett�in. Liek� musiikin trippailuhengest� johtuen kitaravetoisen avaruuspsykedelian annos tuntui venyv�n suhteettoman pitk�ksi illan muihin setteihin verrattuna. Toki Hapon ja kumppaneiden paahto toimi ja mik�s siin� on soitellessa, kun Telakalla on sen verran musiikin ammattilaisia, ettei edes seisaallaan tahtonut saada sijaa. Itselt�ni alkoi kuitenkin korva jo pikkaisen puutumaan. Toisin olisi varmasti ollut, jos koko ilta olisi ollut vastaavaa �orgaanista trancea� ja tanssijalka olisi mahtunut aidosti irrottelemaan. Lyhyest� virsi kaunis, siirryt��n eteenp�in.
Ja menn��nkin aina Amerikan Yhdysvaltoihin asti... Marylandiin... Joensuun viisikko veti illan selke�sti tiiveimm�n setin, yhdeks�n biisi�, joista yksi coveri. Vauhdikkaasti A New Designilla k�yntiin potkaistu keikka vakuutti menevyydell��n, tyylikk��ll� discopoljennollaan ja Ville H�rk�sen hymyilev�ll� preesensill�. Tilaisuuden luonteeseen sopivasti hiteist� koottu keikka piti sis�ll��n niin Chasing Me:n keinutusta kuin Dance The Night Awayn s�hk�isen haikeata tunnelmaa. Almond Of Life -levy� varhaisemmasta tuotannosta vain mainio Human Electronics soi lauantai-iltana Telakalla. Hell�sti silittelev� My Beautiful Friend, tykki Let The Tiger Loose, sykkiv� Night Rider sek� mahtipontinen Constellation saivat per��ns� viel� Del Shannonin klassisen Runawayn, joka oli meik�l�iselle setin ainoa turha veto. Kun kerran oma materiaali on aikast tykki� tavaraa, miksi suotta l�hte� tarpomaan cover-hetteik�lle?
Yll�tt�en illan kovin keikka oli kuitenkin vasta tulossa. Aiemmin Amadeuksessa Tornion nelikko Zacharius Carls Group ei saanut itsest��n aivan kaikkea irti, mik�li Telakan keikkaan verrataan. Laulaja Ossiann tuntui vaativan noin puoli keikkaa p��st�kseen tilaan, jossa lavapreesensin voi toden teolla p��st�� irti. Mollivoittoinen, melko perusrokkibluesina soiva soitanto nosti alkukeikasta mieleen j�lleen Neil Youngia, mutta etenkin loppupuoli keikasta kuljettiin Jim Morrisonin hengess�, vaikkakin ZCG:lta ei l�ydy koskettimia vaan perinteinen basso. Selke�sti laulajansa esiintymiseen kulminoituva yhtye veti ehk� yhden parhaimmista rokkiesityksist� pitkiin aikoihin, Ossian p��sti sen sis�ll��n karjuvan tiikerin irti, on mielet�nt� millainen ��ni voi k�tkeyty� noin pieneen mieheen... Ja vaikka kyseess� on aika perinteinen mollipainotteinen rokitus kitarasooloilla ja jamittelulla, sai yhtye yleis�n mukaan jopa siin� m��rin, ett� muut orkesterit j�iv�t sivurooliin. Ja kun muistetaan, ett� yksik��n keikka ei kuitenkaan ollut tyls� tai huono. Iso kiitos Groupille, kerrassaan hurmioitunut veto!
Ilkka Valpasvuo
