Acid Mothers Temple (Jap), Circle, Vialka (Fra/Can)
02.11.2004
Klubi/Tampere
Tiistain Klubi täyttyi kohtuuhyvin monenmuotoisen kokeellisemman musiikin ystävistä. Kotimainen Circle on tietysti sen luokan kulttibändi, että aina se sen tietyn porukan keikalleen vetää. Kun samaan iltaan oli vielä saatu Japanin kitarapaahtokollektiivi Acid Mothers Temple sekä hieman tuntemattomampi Ranska-Kanada –lähtöinen Vialka, voi sanoa setin olleen tsekkaamisen arvoinen.
Vialka aloitti. Eric Borosin basso/baritonikitara ja Marylise Frechevillen lyömät nostivat mieleen muun muassa sellaisia artisteja kuin Sabot, Deep Turtle ja Cause For Effect. Poukkoileva rytmipujottelu kuorruttui vielä Marylisen laulutulkinnalla, jossa sekoittui niin nyyhkintää, huokailua kuin kirkunaa. Mainituista vertailuartisteista CFE:stä bändin erotti se, että soitto kulki lähempänä rokkihumppapoukkoilua kuin grindiä, Turtlessa kolmen jäsenen kemia saa aikaan huomattavasti iloisemman, mukaansatempaavamman, monipuolisemman sekä ennen muuta jazzahtavamman sopan. Sabot taas vakuutti meikäläisen luonnollisuudellaan ja vilpittömän puhtaalla rumpu-bassolla, kun taas Vialkalla ylenmääräinen viihdyttämisen tavoittelu pilasi kokonaisuutta. Marylisen karnevaaliasu, sauvakävelyimitoinnit ja ylipäätään kaksikon ”pyritään pitämään hauskaa” –meininki söi vähän musiikin omaa tenhovoimaa. Ihan jännää, muttei mitenkään valtavaa.
13 –vuotisen uransa aikana tuoreemman Pori-skenen tinkimättömin tekijä Circle on läpikäynyt monenlaisia variaatioita progerockin, psykedelian, minimalismin, hymnien ja moninaisten äänimaisemien ristisiitoksista. Viime vuosina vallalla ollut kitarapainotteisuus ja solisti Mika Rätön vahva leima soundissa loistivat vaihteeksi poissaoloaan, vaikka kieltämättä Janne Westerlund onnistuu yksinäänkin luomaan kitarallaan valtavan määrän musiikillista kudinlankaa. Marraskuussa 2004 Circle ei ollut raastava eikä lujaääninen, mutta sitäkin mukaansatempaavampi ja koskettavampi. Jannen ja basisti Jussi Lehtisalon kieleily oli pientä, mutta junnaavaa ja siinä missä välillä kitarat ovat kantaneet juttua tuntuivat lyömät olevan tänään keskeisin juttu. Rumpali Tomi Leppäsen lisäksi matkaa rytmitti bonusperkussionisti ja keikan omaksi kohokohdakseni nousseessa puolivälivaiheessa Rättökin antoi kosketinsoiton sijaan tahtiin panoksensa erilaisilla helistimillä. Laulu jakautui melko tasaisesti niin Mikan kuin Jannen ja Jussinkin kesken, vaikkakin bändi tuntui kokonaisuudessaan siirtyneen paljolti instrumentaalisen ilmaisun suuntaan. Mikä onkin ihan hyvä asia, sillä Rätön omaperäinen fraseeraus leimaa sisarbändi Kuusumun profeettaa siinä määrin, että ainakin meikäläisen korva kaipasikin herralle hieman eri roolia Circlen keitoksessa. Melko rauhallinen transsi oli juuri sitä Circleä, joka minulle putoaa parhaiten, ja keikka olikin setin ylettömäksi venytettyä lopettelua lukuunottamatta lähellä täydellistä musiikkielämystä. Kaunis kiitos.
Kitaristi Kawabata Makoton slide-kitaroinnin johtama Acid Mothers Temple oli liikkeellä instrumentaalipainotteisena nelikkona, jonka rajusti paahtava kitarajunnaus jatkui ja jatkui... Taitavaa ja vetäväähän soitto toki oli, mutta meikäläisen korvaan äskeisen Circle-hurmoksen jälkeen melko yksitoikkoista. Kuten Arttukin korvaani totesi, luulisi että moisella syntikan, rytmiryhmän ja soolokitaran yhteistyöllä saisi hivenen monipuolisempaa ja vaihtelevampaakin trippiä maalattua. Lujaa soittivat ja trippi jatkui hyvin kantavana, mutta huolimatta lopun kitaranripusteluista Jaappanin kitaravallijamittelijat eivät ihan viimeisen päälle ihastuttaneet. Toki väsykin alkoi jo painaa...
Ilkka Valpasvuo
