Risto, Cucumber Farmer
26.01.2005
Vastavirta/Tre
Sana on selvästi kulkenut ihmisten keskuudessa. Sen verran täyttä nimittäin oli keskiviikon Vastavirta-iltamissa, että Risto -yhtyeen viimevuotinen debyytti ei ole (onneksi) jäänyt vain pienten toimittajapiirien fanitukseksi, vaan Riston koskettava, eteerisen iskelmäpoppailun ja kaoottisten tunnetilapurkausten välillä vaihteleva soitanto tuntui kiinnostavan väkeä tuvan täydeltä. Ahdasta oli.
Illan toinen yhtye Cucumber Farmer tuntui juuri tänä iltana olevan hiukan väärässä paikassa tai vähintään vääräntyylisellä painotuksella liikkeellä. Raskas ja kohtuullisen synkeä kolmikitarainen junnaus apokalyptisellä, Koraanisiteerauksia väläyttelevällä heitin-installaatiolla koristettuna oli hiukan turhan raskasta ja jopa hämmästyttävän tosikkomaista. Esimerkiksi viisikon Beyond -levyllä soitannosta löytyy myös sympaattisempia hupailuja ja herkkyyttä, joita olisin kaivannut Riston odotustunnelmiini. Parhaita paloja olivat tällä kertaa muutamat groovemmat kliimaksit sekä ajoittaiset jatsailu-lyömät. Jossain toisessa yhteydessä Kurkkufarmareiden paahto olisi varmasti toiminut paremmin, nyt tuvan täysi Riston angstisia, mutta ah niin hellyttäviä musiikillisia pohdintoja odottava yleisö ei juuri tuntunut bändille lämpeävän. Isoimmat abloditkin taisivat tulla Ristolta itseltään...
Sitten asiaan. Tai siis Aasiaan. Risto oli kieltämättä vedossa. Maestro Ylihärsilän koskettimilla ja laululla, Eero Ranniota tuuranneen Sami Rouhennon lyömillä, Minna Kortepuron bassolla ja Tuomas Erikssonin (miltei limaisen) eroottisella kitaratyöskentelyllä hellyttelyistä energisiin purkauksiin vaihtelevalla kaavalla soiva nelikko ei ollut juuri livesettiään laventanut. Pitkäsoiton kahdeksan ekaa raitaa kuuluivat jälleen ohjelmaan, samoin jo aiemmilta keikoilta tutut Kuumetta aivoissa, Discopallo, Pupu Tupuna ja Rakkaus. Järjestyskin oli melko lailla tuttua kaavaa; Levy-yhtiön jätkät saivat ryöpytystä naamalleen, kaikille Vastavirran rakastavaisille tarjoiltiin Kultainen sade, mentiin Aasiaan ja ainakin eturivissä hoilattiin mukana Nina, olen palasina. Riston ujohko persoona yhdistettynä ilkikuriseen herkistelyyn ja kakat nakkaaviin ryöpytyksiin on ehkä se viimeinen sympatia-pisara, jolla Riston liveshowt vetävät levytuotokseen kiteytetyn maailman vieläkin viihdyttävämpään asuun. Joku kaveri yleisössä antoi omapäisillä biisitoiveillaan hilpeää potkua Riston välispiikkeihin ja kahden biisin encore oli todellakin hyvin ansaittu. Kaikin puolin erinomainen veto.
Oikeastaan ainoa asia, joka omalla kohdalla laimensi Risto-shown tenhoa, oli keikan suoranainen kopiomaisuus kahteen näkemääni kesäkeikkaan (paitsi tietysti Sami rummuissa). Voin silti kuvitella, että varmasti monille ensikokemuksena nähty Pispalanharjun keikka oli jotain todella upeeta, niinkuin teevesarjassa sanoittaisiin. Voihan jee ja kotimatkalle sakeaan lumipyryyn...
Ilkka Valpasvuo
