Dope Tribe Devils, United Underworld, Drive
25.02.2005
Stella Star Club/Helsinki
Stella Starin perjantai-illan tarjonta näytti jo etukäteen lupaavan kuumaa kyytiä lopputalven yllättävän hyisten pakkasten vastapainoksi. Aiemmin valokeilassakin viipynyt United Underworld oli jo useasti osoittanut olevansa kova keikkakone, joten siltä puolelta kaikki näytti olevan jo valmiiksi kunnossa. UU:n lisäksi lauteille oli nousemassa niinikään helsingistä kotoisin oleva Dope Tribe Devils, jonka tummasävyitteisestä stonerista olin kuullut jo yhtä ja toista. Itse bändiä en ollut kuitenkaan onnistunut näkemään aiemmin livenä. Helsinkiläistrion viimeinen osapuoli Drive oli puolestaan pakan todellinen jokeri, sillä en tiennyt kyseisestä yhtyeestä oikeastaan yhtään mitään. Sivuiltamme löytyvä levyarvio herätti hieman ristiriitaisia tuntoja, mutta kun tuo "junttapaalumeininki" on aina ollut kovasti mieleen, niin ei muuta kuin odottelemaan mitä ilta mukanaan tuo...
Illan avasi Dope Tribe Devils, jonka stonervetoista mäiskettä on jossain yhteyksissä kutsuttu jopa doomiksi. Itse en tuomion nimeä tässä yhteydessä kuitenkaan käyttäisi, sillä aika kaukana nelikon metakka oli vielä My Dying Briden ja varhaisen Paradise Lostin sfääreistä. Ennemminkin yhtyeen soitanto on yleispiirteiltään reipasta ja eteenpäin nojaavaa rock’n’rollia reilun metalliselta pohjalta, vaikka biiseillä onkin taipumusta venyä melkoisesti.
Setin tärähdettyä käyntiin huomio kiinnittyi ensimmäiseksi erittäin suurikokoiseen basisti/laulaja Pula J. Saloon. Kun herran korkeus oli reilumman puoleinen ja tapoihin kuului soittimen nosto pystyasentoon aina silloin tällöin, odotin että jossain vaiheessa keikkaa basson kaulan täytyy jo osua kattoon. Näin ei sitten käynyt, vaikka pari kertaa taisi aika läheltä liipata. Kaikin puolin suurta oli myös miehen ulos saattelema englanninkielinen raaka laulu, joka synnytti mielleyhtymiä Peer Güntin suuntaan. Harmi vain laulu jäi äänivallissa aika alle.
Basisti/laulajan lisäksi lavaa kansoittivat kitaristikaksikko, rumpali sekä kosketinsoittaja. Näistä viimeksimainittu soitti tosin vain joissain biiseissä, vaikka olisin suonut koskettimia käytettävän lopuissakin. Kappalemateriaali oli laadullisesti silmiinpistävän epätasaista. Pitkissä biiseissä oli yleensä useita eri osia, monet näistä vielä ihan hyviäkin. Ongelmat alkoivatkin yleensä siinä kun hyviä ja ei-niin-hyviä elementtejä yhdisteltiin lähestulkoon käsittämättömän töksähtelevästi toisiinsa. Vauhdin pysyessä kovempana kaikki sujui yleensä hyvin, mutta kun tuli aika ”herkemmille tunteille” mentiin yleensä reilusti metsään. Aika keskeneräisen kuuloista totta tosiaan. Viimeisessä biisissä laulaja ojensi basson toiselle kitaristille ryhtyen pelkäksi laulajaksi. Mielenkiintoinen lopetus erittäin vaihtelevalle keikalle.
Keskimmäisenä yhtyekolmikosta esiintyi United Underworld, joka täytti aiemmin aavistuksen verran väljäksi jääneen lavan edustan jo aloitusnauhansa aikana, ja kun keikka potkaistiin toden teolla käyntiin oli ilmassa runsaiden desibelien lisäksi jälleen suurta rockjuhlan tuntua. Alkuun tosin metelitaso tuntui olevan vähän liiankin tuju, ja äänelliset ongelmat jatkuivat ensimmäisten biisien ajan kunnes tilanne viimein tasaantui.
Se mikä menetettiin normaalikeikkaa suttuisemmissa soundeissa korvattiin kuitenkin yhtyeen normaali-iltaa intensiivisemmällä läsnäololla, ja ne jotka teistä ovat nähneet United Underworldin joskus livenä tietävät että silloin pelissä on jo todella paljon. Setti rakentui tutuista biiseistä jotka tosin saateltiin ilmoille tällä kertaa aavistuksen metallisemmalla ja rouheammalla tyylillä, liekö osa tuosta sitten laitettava soundipuolen piikkiin...
Aiemmin kahdella vokalistilla varustettu yhtye muuttui yksivokalistiseksi jokunen aika sitten kun Ville Tuomi jäi yksin vastaamaan laulupuolesta. Nähtävästi kaksistaan laulaminen on ollut kuitenkin niin vänkää, että tälläkin kertaa vierailevia vokalisteja nähtiin lauteilla jälleen kaksin kappalein. Ensin estradille nousi aika soosissa ollut Sova (?) niminen heppu, joka kertaalleen mikrofonin varteen päästyään ei tahtonut lähteä sen äärestä niin millään pois. Varsinaista apua herrasta ei ollut, vaan lähinnä lopputulos oli päinvastainen. Aivan setin lopussa myös bändin aiempi vokalisti Mäihä, jonka laulusta voi nauttia vielä desibelissäkin arvoidulla Into The Sun sinkulla, tuli mukaan kemuihin. Onneksi tällä kertaa vierailevasta vokalistista oli iloa myös muillekin kuin vain vierailijan omalle egolle. Yllätykset ovat yleensä mukavia ja seuraavaksi olisikin mukava nähdä sellainen keikka, jolla United Underworld esiintyisi vaihteeksi vain sellaisenaan.
Setin kohokohdiksi nousivat uudella singlelläkin kuultavat vanhat takuuässät Astral Pilot ja eQuality, sekä jälkimmäisen perään soitettu uusi kipale, joka kuulosti kovin metalliselle vetäisylle – ja laadullisesti luonnollisesti äärimmäisen kovalle. Kuten jo edellä mainitsin, United Underworld oli jälleen aivan timanttisessa livevedossa, ja vaikka tekniikka ja tila asettivatkin yhtyeelle joitain haasteita käänsi se tässäkin tilanteessa itselleen selätysvoiton.
Kaksi kolmasosaa ohjelmasta takana, ja jäljellä enää jokerikortti Drive. Kyseinen orkka oli siis aiemmin minulle täysin tuntematon. Yhtyeen bändipaitoja näytti tosin pitkin iltaa vilkkuvan siellä täällä, taisipa yksi paita olla UU:n Villelläkin päällä keikan aikana, joten edustin yleisössä nähtävästi selvää vähemmistöä. Kellon tikittäessä lähempänä yhtä räjähti vihdoin viimein kolmas aloituspanos ja Drive aloitti välittömästi tiukan vyörytyksensä. Kirosanat ovat ehkä halvin tapa vaikuttaa kirjoituksessa, mutta nyt on vain pakko sanoa, että JUMALAUTA! Olen nähnyt helsinkiläisen modernin raskasmetallin tulevaisuuteen, ja siellä lukee muutaman muun nimen ohella erittäin isolla Drive.
Kahdella vokalistilla varustettu, asenteella turboahdettu ja pyhällä raivolla viritetty kuusikko tykitti heti alusta modernia industrial-vaikutteista metalliaan tinkikmättömällä otteella. Vokalisteista etenkin J. kävi äärimmäisen kovilla kierroksilla, mikä onneksi heijastui ainoastaan positiivisena latauksena. Musiikillisesti yhtyeen luomaa möykkää voisi kuvailla vaikkapa sanoilla aggressiivinen, metallinen, ahdistunut, etenevä, tasoittava ja rujo. Massiivista ilmaisua on vaikea kuvata yksinkertaisin sanoin, joten sanotaan vaikka että Drive soitti aivan kuin Faith No More ja Pantera löisivät kättä jossain minne kummankin omalta tontila on reilusti matkaa.
Biisit olivat ennaltaan luonnollisesti täysin tuntemattomia, mutta ainakin seassa tärähti myös Prodigy coveri Breathe, joka tosin oli mukiloitu lähes tunnistamattomaan kuntoon. Alussa yhtyeen kokoonpano oli hyvin selvillä, mutta puolessa välissä settiä vokaaleihin liittyi yksi tyyppi lisää. Oliko kyseessä täysjäsen vai vierailija, sitä en osaa sanoa. Samoin United Underworldin Ville lauloi parissa biisissä mukana, tosin herra tyytyi heittämään osuutensa lähinnä lavan reunalta. Eli parhaimmillaan vokaaleista oli vastaamassa yhtäaikaisesti neljä laulajaa, mikä loi ulosantiin tiettyä kaoottisuutta.
Varsinaisen setin päätyttyä seurasi lyhyt tauko, jonka jälkeen Ville spiikkasi kuusikon takaisin lavalle, kertoen samalla yhden yhtyettä koskevan uutisen, jonka asianomaiset nopeasti vahvistivatkin. Driven toinen vokalisti Nico, joka laulaa myös Godsplaguessa, oli viimeisen kerran lauteilla Driven virallisena jäsenenä. Seuranneen lyhyen jäähyväispuheen jälkeen bändi heitti vielä viimeisen tuliannoksen yleisönsä päälle, jonka jälkeen ilta olikin sitten siinä.
Haastava keikka kaiken kaikkiaan, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Nytkin äänitaso pääsi karkaamaan välillä aika roisiksi, mutta ottaen huomioon musiikin äärimmäisyyden tämäkin puoli toimi lopulta retkueen itsensä eduksi. Mikäli raskain vaihtoehtometalli iskee, niin tehkäähän itsellenne palvelus ja käykää katsastamassa tämän ryhmän livekunto.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
