The Ark (Swe)

Glamrockin kuningaspumppu The Ark p��tti Suomen kolmen keikan minikiertueensa Turkuun perjantai-illan kunniaksi. Tuskin viikonlopulla oli kuitenkaan kovin suurta osaa keikan aikaan saamaan kuumaan huumaan, menoa olisi todenn�k�isesti ollut huimasti vaikka viikon jokaiselle p�iv�lle. Jo aikaa sitten loppuunmyydyn Ruotsin ykk�stykin keikka veti jengin fiilistelem��n Klubille jo varhaisessa vaiheessa, vaikka l�mmittelij�ksi odotettu The Mo oli valitettavasti peruuttanut Turun sek� edellisillan Tampereen keikkansa.

Itse asiaan p��stiin hieman puolen y�n toisella puolella. Ensi hetkest� alkaen oli selv�� kuka pit�� tahtia yll� ja millaista tahtia tullaan pit�m��n. Kuumuus hypp�si silmille ja sauna oli vihtaa vailla valmis, kun jengi jo alussa p��si hehkumaan Father Of A Son:in tahtiin. Alkumetreilt� asti oli selv��, ett� Klubillinen jengi� osaa biisit ulkoa eik� pelk�� n�ytt�� sit�. Jengi tuntee b�ndins� ja arvostaa sit�. Mutta selv�� oli my�s, etteiv�t parin edellisen illan keikat olleet vaatineet tippaakaan veroa The Arkin Turun keikalta. Samaa arvostusta huokui b�ndist� yleis��n p�in ja illan teht�v� oli selv�: bailaus tulisi olemaan armottoman kovaa maestro Ola Salon johdolla.

Kuten kuvistakin n�kyy, laulaja Salo valloitti menollaan, olemuksellaan ja antaumuksellaan. Lavarakenteita k�ytettiin laajasti hyv�ksi, vaatteet v�heniv�t ja vaihtuivat useaan kertaan. Muutamaan otteeseen Salo jopa daivaili yleis�n joukossa. Loistavia biisej� saatiin kuulla erityisesti sek� vanhimmalta ett� uusimmalta levylt�. We Are The Ark �levyn hitit saivat viel� suuremman huumaan aikaan, kuin vuoden alussa ilmestyneen State Of The Arkin julistukset. Vanha Echo Chamber huudatti jengi� viimeist� p�iv��, samoin tekiv�t uudemmat The Others ja Rock City Wankers. It Takes Fool To Remain Sane:a edelsi itseironista kommenttia b�ndin naurettavuudesta ja hullusta menosta. Mutta kukapa sit� selv�j�rkinen haluaisikaan olla, varsinkaan t�llaisella keikalla?

Esitys oli monella tapaa todella ainutlaatuinen, muutenkin kuin j�rjett�m�n meininkins� ansiosta. Sanoituksilla tuntui olevan suuri merkitys my�s live-tilanteessa. Vaikka pumpun levyihin ei allekirjoittanut olekaan suuremmin perehtynyt, ei se est�nyt hoilaamasta mukana. Monensuuntaista liberaalisuutta vannova b�ndi nosti rockin seksuaalisuuden uudelle tasolle keikan loppumetreill� Let Your Body Decide �kipaleen my�t�, vannoi jokaiseen hetkeen tarttumiseen One Of Us Is Gonna Die Young:in aikana ja turinoi useammasta muustakin biisist� pidemm�t p�tk�t. Rauhallisia hetki� ei juuri mahtunut settiin, vauhdikkailla ja menevill� biiseill� vietiin jengilt� jalat alta.

Ola Salon johdolla my�s muu b�ndi pysyi vauhdikkaassa menossa mukana. Basisti Learin ilmeilyt saivat hymyilem��n, samoin kitaristi Jepsonin hieman kiltimpi starailu. Kitaristi Martin Axen tuntui tyytyv�n pit�m��n kasarilettins� aisoissa, eik� lavan takaosan Sylvester Schlegelin tyylittely� p��ssyt juurikaan ihmettelem��n, paitsi kuuloaistin avulla. Vaikka Salo olikin illan kuningas mikin varressa, sai muukin b�ndi paikkansa parrasvaloissa. P��osin englanniksi jengin kanssa kommunikoinut pumppu mainosti matkaavansa takaisin Ruotsiin seuraavana p�iv�n� �white-trash� -laiva Mariellalla. Suomeen tultaisiin kuitenkin takaisin heti, kun kutsu k�y. Toivottavasti t�llaista menoa ei kovin kauaa tarvitse odottaa.

Setin loppupuolella hulluiltiin limbouskisalla ja huudattamalla jengi� j�rjett�myytt� hipovalla tavalla In Lust We Trust -levyn Calleth You, Cometh I:n tahtiin. Olihan sit� pakko koittaa kilpailla Tampereen ja Helsingin yleis�ille ja menett�� loputkin ��nen rippeet. Ainakin Turussa oltiin kovasti sit� mielt�, etteiv�t edellisten p�ivien jengit, saati yhteislaulut, mill��n voineet vet�� vertaa t�lle yleis�lle. T�ytyy my�nt��, ett� illan reilun puolentoista tunnin setti encoreineen veti mehut totaalisen loppuun, mutta nosti sykkeen sellaiseen hekuman tilaan, jota ei t�m�n maan kamaralla olla aiemmin koettu. The Ark oli viel� paljon kovempi, kuin aiemmilla Suomen vierailuillaan tai mit� t�lt�k��n klubi-keikalta oli osannut odottaa. Suorastaan sanoinkuvaamatonta.

Nelli Korpi