Plain Ride, Ace In A Hole ym.

Perjantai-illan keikkailut aloitettiin perinteiseen tapaan Dynamon Club Continentalissa. Loistavia levyarviota Oh The Flow –debyytillään saanut Plain Ride keräsi mukavasti musiikin ystäviä kuulemaan karun kauniita ja maanisen syttyviä säveliä. Plain Riden syntyhistoriaa ja lähtökohtia valoitettiin Desibelissä edellä mainitun levyn arviossa, joten henkilöstön maineikkaita taustoja ei kannata alkaa kertaamaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että syyt lähteä keikalle olivat selvästi kundien taustat Chainsmokerissa, Circlessä ja ...and the Lefthandedissä sekä useiden levyarvioiden neljä tai viisi tähteä.

Melankolinen folkrock-linja ei täysin kuvaa yhtyeen musiikkia. Siinä on tiettyä syvää maanisuutta, joka vangitsee keskittymisen täydellisesti. Sen mukana alkaa elää ja elämä muuttuu taas muutaman asteen paremmaksi. Kauniilla musiikilla loistavasti esitettynä on voimallisia vaikutuksia. Plain Riden keikka oli yksi parhaita bändeiltä, joita ei ole aiemmin kuullut. Biisien vaihtelevuus itkevän rauhallisista raivoisan rockeihin loi mielenkiintoa ja monipuolisuutta. Alkupuolella settiä rumpali Juho Viljanen otti trumpetin esiin ja välillä kitaristi Mikko Viljakaiselta kuultiin kosketintaiturointia. Laulaja Janne Westerlund piti folk-tyyliä yllä akustisella kitaralla. Tällä kertaa yksinkertainen kauneus, syvällinen henkilökohtaisuus ja aitous loivat suorastaan loistavan keikan, johon ei turhia höpinöitä tai starailuita tarvinnut ujuttaa.

Dynamosta reitti vei Klubille, joka juhlisti aprillipäivää neljän bändin ilmaisella illalla. Jengi olikin tarttunut tarjoukseen ja lähtenyt katsastamaan paikallisia suuruuksia. Klubin illan toinen bändi Ace In A Hole aloitti sopivasti päästessämme tungokseen. Heti perään täytyi tosin todeta, ettei olisi haitannut vaikka matka baarien välillä olisi kestänyt hieman kauemminkin, koska musiikki oli suorastaan sietämätöntä... Raaka mustanpuhuva hc-metalli syöksyi silmille ja korviin vähän turhankin kovaa. Neljän kundin kokoonpanossa riitti varmasti taitoa, energiaa ja angstia, mutta miksi, oi miksi, tätä ördäys-laulu-huutoa? Sitä ei vain voi ymmärtää. Aivan laulajan äänihuulia käy sääliksi...

Seuraava pumppu taisi olla ainakin yleisön mielestä illan pääesiintyjä. Varsin paljon kotikaupungissaan keikkailevaa Rozzy Randall & The Roller Bastardsia oli tarkoitus tsekata muutama viikko sitten Downtownissa, mutta silloin yhtyettä ei lavalla näkynyt. Tällä kertaa bändi sekä näkyi että kuului. Vauhdikasta rockia perinteisillä mausteilla tarjottiin aimo annoksen verran. Vaikutteet Hellacoptersista AC/DC:hen ja Led Zeppeliniin kuuluivat hyvin. Jengi intoutui pogoilemaan ja daivaileimaan isommankin keikan tapaan. Sanomattakin on selvää, että turkulaisbändillä riittää fanipohjaa ainakin tällä suunnalla. Energistä ja vallatonta menoa viiden miehen kokoonpanolta. Musiikista puuttui kuitenkin se pieni omaperäisyyden hiven, joka olisi saanut vakuuttumaan pumpusta muutenkin kuin livenä.

Illan päätti jälleen uuteen tyylisuuntaan kallistunut So Called Plan. Tämäkin turkulaisbändi valloitti vauhdikkaalla ja iloisella esiintymisellään, vaikka musiikkigenre, sketti-punkki, ei sitten millään istu omaan maailmaani. Green Dayn ja Blink 182:n tapaan ikuiseen teinielämään kuuluva punk-pop oli kuitenkin kaikessa korniudessaan hauskaa ja omalla tavallaan hyvää. Skedepunkissa on aina jotain aitoutta, uskoa tähän hetkeen ja ihmisten sinisilmäisyyteen. Tämä nyt voi taas olla aivan oma fiilikseni musiikista, mutta mitäpä siitä. Kolmisen vuotta kasassa ollut neljän miehen So Called Plan oli positiivinen päätös monipuoliselle laidasta laitaan heitelleelle illalle.

Nelli Korpi