Force Majeure

Helmikuun lopulla Helsingin Kruunuhaan sydämeen avattiin uusi musiikkibaari, joka on osuvasti nimetty Hevimestaksi. Nimi kertonee kaiken oleellisen paikan luonteesta, joten desibelin valokeilassakin käväissyt Järvenpääläinen Force Majeure sopi interiööriin kuin niitti nahkaan. En ollut aiemmin käynyt Hevimestassa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Ulko-oven ollessa näköyhteyden päässä Senaatintorista tuntui hieman oudolta saapastella sisään klubiin, mutta rohkeasti eteenpäin vaan...

Paikka osoittautui jo pintapuolisen tutkimuksen valossa hyvin suunnitelluksi ja totetetuksi kokonaisuudeksi. Katutasosta kerroksen verran alaspäin johtavat portaat päätyvät narikkaa sivuten mutkan kautta eräänlaiseen päätilaan. Tämän tilan toisella sivulla sijaitsee pieni tanssilattia jolle soittovehkeitä olikin jo viritelty, toisella sivulla levittäytyy taasen pienehkö tiski. Mustaa ja valkoista suosivalla värityksellä on onnistuttu saavuttamaan samanaikaisesti nykyaikainen, tuore ja intiimi tunnelma. Holvattua kattoa hallitsee tiilipinta joka on viisaasti jätetty maalaamatta, kivipinta osoittautuikin myöhemmin illalla myös akustisesti varsin toimivaksi. Tuoppi tiskiltä hintaan 1 euroa (piti kysyä hintaa toisenkin kerran ennen kuin uskoin myyjää) ja aavistuksen sokkelomaisen klubin yhteen loosiin odottelemaan itse päätapahtumaa. Odottelun viihdykkeeksi tarjolla oli musiikkia DJ:n toimesta, tämän lisäksi useampi flättinäyttö eri puolilla klubia puski verkkokalvoille kuvia eri musiikki DVD:iltä. Niin katsottavassa kuin kuunneltavassakin musiikissa liikuttiin kovin 80- ja 90-lukuisissa metallitunnelmissa. Helloween, Pantera, Judas Priest, Iron Maiden...

Viimein vuorokauden jo vaihduttua näytöissä pyörivä ohjelma vaihtui reaaliaikaiseen kuvaan tanssilattiasta/esiintymisalueesta. Siellä bändi jo virittelikin releitään, joten ei muuta kuin tanssitantereen reunustalle menoa ihmettelemään. Tanssilattiana ihan menettelevän kokoinen tila oltiin siis valjastettu esiintymisalueeksi, ja yhtye oli joutunut ahtautumaan aika pienelle alalle, jotta yleisöllekin jäi tilaa riittävästi. Tämä ahtaus ei näyttänyt kuitenkaan haittaavan suuremmin Force Majeurea, vaan etenkin laulaja Riku ja basisti Tuomas näyttivät saavan rajoitetusta tilasta maksimaalisen hyödyn irti. Kitaristikaksikko Eemeli ja Jussi tyytyivät huomattavasti vähäeleisempään toimintaan, ja rumpali Juuso vaikutti muuhun ryhmään verrattuna suorastaan paikalleen jähmettyneeltä. Koskettimista vastaava Veikko sai myös hubaa irti niin soitosta kuin mukana laulustakin. Erityistä ihastelun aihetta saavutti kuitenkin vokalisti uhkarohkean näköisellä mutta hallitulla (?) mikrofonitelineen heiluttelulla. Muutaman kerran olin jo täysin varma että pian jotakuta kopsahtaa telineestä päähän, mutta niin vain haavereilta vältyttiin.

Keikka käynnistyi todella häijyllä tulituksella kun yhtyeen uusimman demon aloitus- ja nimikkobiisi Gatecrusher vetäistiin maisemaan. Nopeasti etenevä melodinen ja raskas wanhan liiton säännöille perustuva heavy-kuritus kiteyttikin heti kärkeen Force Majeuren syvimmän olemuksen niille paikallaolijoille joille yhtye sattui olemaan uusi tuttavuus. Lähes täydellisen onnistumisen vastapainoksi kyseisen kiekon päätösraita I Hear Voices hajosi puolestaan lähes täysin omalla vuorollaan. Tiedä sitten mikä oli vikana, mutta jotenkin koko biisi jäi ponnettomaksi luennaksi sinänsä hienosta kappaleesta. Aiemmalta Division Blue demolta mukaan kelpuutettu Trinity (Soldier’s Revelation) kolisi oikein mukavasti, ja taisi sieltä Planet Wawes raitakin soida.

Vanhojen tuttujen kipaleiden lisäksi yhtye soitti myös kaksi täysin uutta sävellystä, jotka vaikuttivat varsin lupaavilta. Erityisesti biiseistä ensimmäinen tarttui korvaan, eikä vähiten Dickinsonmaisen komean laulumelodian ansiosta. Omien tuotosten lisäksi ohjelmasta löytyi reilu nippu covereita, jotka taittuivat vaihtelevalla menestyksellä. Stratovarius-hitti Kiss Of Judas sekä etenkin Megadeth laina Symphony Of Destruction onnistuivat oikein hyvin, mutta esimerkiksi Europe nimisen orkesterin maailman vaivoiksi ulostama renkutus Final Countdown olisi voinut vaikka jäädä treenikämpille. On kuitenkin sanottava että edustin Europen kohdalla selvää vähemmistöä yleisön joukossa ja yleisöhän äänestää jaloillaan, joten tulevillakin keikoilla saattaa olla odotettavissa lisääkin lopullisia lähtölaskentoja. Myös eräs Trooper niminen biisi saatiin kuulla, ja vaikka vannonkin Bruce Dickinsonin nimeen veti vokalisti homman tyylillä himaan.

Harvemmin pääsee seuraamaan keikkaa näin ”soittajien tasalta”, sillä nyt juhlaväen erotti useasti musikanteista vain se, miltä puolelta jalkaa laskettiin monitorille. Livenä Force Majeure toimi kuin höyryveturi ja vaikka yleisöä ei kovinkaan paljoa ollut paikalla ei se vähentänyt äijäin menoa laisinkaan. Ainoa asia mikä jäi hieman harmittamaan oli omien biisien vähyys verrattuna covereihin, sillä kyllä lainojen pitäisi olla pelkkiä eksoottisia maistiaisia. Toisaalta setin uudet omat biisit lupaavat pelkkää hyvää, joten eipä kai niitä covereita edes tarvita enää kauaa.

Teksti ja kuvat: Mika Roth