21.04.2005
Klubi/Turku
Carlings Rock Night yhdisti loistavasti pinnallisen vaatemerkkien promoamisen ja ainakin periaatteessa indie-henkisesti kaupallisuutta vastustavan rockin. Kolmen laadukkaan bändin iltaa pääsi seuraamaan ilmaiseksi ja heti Klubille astuessa tarjottiin kaljat käteen. Eihän sitä aivan kriittisellä mielellä voinut tällaista kaupallisuutta ottaa vastaan. Illan myötä promoaminen jatkui jakamalla farkkuja ja muuta sälää suhteellisen runsaalle jengille, torstai-illan ollessa kyseessä.
Mutta itse musiikkiin. Agent Kooper avasi tarjonnan monen turkulaisen mieliksi. Kotikaupungissaan ja ulkomaankiertueillaan loistavilla keikoilla ja viime vuonna ilmestyneellä The Orange -ep:llään mainetta niittänyt bändi sai tällä kertaa suurimmat suosionosoitukset, vaikka oli illan avaaja. Jengi pakkautui lavan eteen heti alusta asti ja pääsi hyvään rockailuun mukaan nopeasti. Taidolla ja otteella garagerockia vääntänyt Agent Kooper oli suorastaan loistava. Robin Pahlmanin laulutaito kehittyy jatkuvasti ja tällä kertaa myös livetilanteessa saatiin esiin materiaalin monipuolisuus muutamista blues ja countryn sävyisistä kipaleista alkaen.
Täytyy ihmetellä, että miksi näin yksinkertaisen hyvää bändiä ei ole hehkutettu enemmän maamme indielehdistössä. Potentiaalia on vaikka muille jakaa, samoin asennetta nöyrään ja pitkäjänteiseen työhön. Viime syksynä kolmen hengen miehistö koki pieniä muutoksia, kun basisti vaihtui Valtteri Lipastiin. Miehen monipuolinen esiintymiskokemus tuo varmasti uutta luottamusta ja lavasäteilyä myös koko bändin toimintaan.
Extrasuperhyper (superlatiivit alakavat loppua jopa minulta..) energisistä ja villeistä keikoistaan tunnettu Soul Tattoo nousi lauteille seuraavaksi. Illan kummallisuutta kuvastaa se, että monet olivat jo lähteneet baarista, toiset nuokkuivat kaljatuoppiensa äärellä ja vain harvat syttyivät rytmikkään tumman rockin vauhtiin puolen yön aikaan. Itse bändi eli lavalla kuin baari olisi ollut ainut paikka maailmassa. Äärimmäisen sekopäistä esitystä, jonka loppuvaiheilla laulaja Jussi Sydänmäki tippui lavalta laulettuaan muutaman hetken jalat kattoa kohden.
Vaikka live-sekopäisyys ilmeisesti kuuluukin Soul Tattoon malliin, oli musiikissakin taidon ja kokemuksen sekä monipuolisen musiikillisen maailmankuvan tuomaa monisäikeisyyttä. Rock’n’rolliin sävykkäitä blues ja country kikkailuita sisällyttänyt bändi vakuutti niin musiikillaan kuin esiintymisellään, mutta ehkäpä kokonaisuus oli useimmalle hieman liian vaikea pala purtavaksi. Lähemmäs nelikymppiset miehet riehumassa lavalla, luoden samalla perinteet kaukaa kiertävää musiikin ilosanomaa. Legendaarisen Hearthillin miehistöstä myös Samuli Laiho, Jukka Kiviniemi ja Sasu Moilanen antoivat taidokkaan sekopäisen panoksen niin keikkaan kuin musiikkiinkin.
Illan viimeisenä keikkatantereen valtasi Ruotsin Truckfighters. Vihainen, välillä turhankin ankara rock veti humalaisen lauman lavan eteen, muuten porukka tyytyi ihmettelemään ilmestystä hieman kauempaa. Ajoittain mukavan melodiseksi yltynyt bändi antoi ristiriitaisen vaikutelman. Raskaamman puoleista garagerockvääntöä, muutama jopa Red Hot Chili Peppers –tyylinen funkahtava kikkailu ja erityisesti loppua kohden yltyvää proge-irroittelua. Selvästi pisimpään lavalla viihtynyt, ja jopa encoret heittänyt pumppu, jäi hieman irtonaiseksi. Neljän kundin musiikki oli osittain mielenkiintoista, ei suurempaa persoonallisuutta esille tuovaa ja jossain määrin jopa ärsytyskynnystä hipovaa.
Vaikka tällä kertaa meno ja musiikki ei parantunutkaan loppua kohden, oli tässä torstaissa jotain erilaista niihin moniin tylsähköihin ja rauhallisiin viikolla koettuihin keikkailtoihin nähden. Ehkäpä myös rockmaailmaan kaivattaisiin hieman enemmän promokamppanjoita, jotka sysäisivät jengin keikoille, vaikka sysäys olisikin osittain lähtöisin ”vääristä” syistä.
Nelli Korpi
