17.07.2005
Kaisaniemi/Helsinki
Kuten edelliset p�iv�t my�s sunnuntai aukeni aurinkoisen helteisen�. Teltalla lepop�iv�n juhlallisuudet avannut Hieronymus Bosch oli festivaalin historian ensimm�inen ven�l�isorkesteri, mutta yhtye ei n�ytt�nyt suotta j�nnitt�v�n t�t� uuden rajan rikkomista � mahtoivatkohan olla edes tietoisia moisesta tilastotiedosta.
Keskiaikaisen taidemaalarin mukaan nimetty pitk�n linjan orkesteri tarjosi harvalukuiselle kuulijakunnalleen progressiivista metallia rankalla r��ynn�ll� h�ystettyn�. Allekirjoittaneelle nelikko ei ollut aiemmin tuttu muuten kuin ep�m��r�isen� nimen�, joten b�ndi p��si yll�tt�m��n hieman kulman takaa tyylill��n. Hieronymus Boschin kun mielt�isi helposti joksikin tummempaa goottimetallia veivaavaksi komboksi. B�ndi soitti han mielenkiintoisen kuuloista m�iskett�, jossa melodiat ja sovitukset saattoivat loikkia hyvinkin arvaamattomiin suuntiin.
Isolla lavalla seuraavaksi esiintynyt Children Of Bodom sai t�ytetty� kent�n vaivatta, vaikka kyseess� olikin festivaalien kolmannen p�iv�n iltap�iv�. Kovin tuntui joukkiolla olevan siis vetoa, vaikka edellisest� albumistakin on ehtinyt kulua jo hyv� tovi. Uutta pitk�soittoa hiljakseen ty�st�v� viisikko onkin saavuttanut sen kadehdittavan tilanteen, jossa jatkuva menestys on taattu riitt�v�n laajan ja lojaalin fanipohjan ansiosta.
P�iv�n toisena p��esiintyj�n� (se toinen oli siis Accept) Children Of Bodom sai tunnin ja vartin verran soittoaikaa, mink� Laiho & kumppanit k�yttiv�tkin tarkkaan hy�dykseen. Keikka potkaistiin k�yntiin Stephen Oliverin komealla Trumpet Fanfarella, joka lienee monelle tutuin Mies ja Alaston Ase �elokuvien aloitusmusiikkina. T�st� eteenp�in torvisoittimet pysyiv�t (onneksi) tiukasti pannassa, perinteisempien heavy-soitinten vastatessa juhlien musiikista.
Settilista oli rakennettu todella herkulliseksi, mik� ei nelj�n pitk�soiton ja usemman pienjulkaisun tehneelt� b�ndilt� ole tietenk��n en�� vaikeaa. Mukaan olikin napattu helmi� uran eri vaiheilta, ja etenkin Every Time I Die, Deadnight Warrior, Hate Me! ja Hate Crew Deathroll vakuuttivat. Samoin encoreksi s��stetyt Angels Don�t Kill sek� ensi kuussa uutta levy� enteilev� singlebiisi In Your Face olivat kiiteltyj� numeroita. B�ndi sai my�s revitty� huumoria irti bensiinitynnyri-tuliefekteist��n. Puolessa v�liss� keikkaa Laiho lauloi lyhyen, Ter�sbetonille vinoilevan, �tynnyrit luo tulta takavasemmalla� p�tk�n, joka p��ttyi asianmukaiseen kiljuntavenytykseen. Ennen encoreita herrat kypsensiv�t viel� viikatteen p��h�n t�k�ttyj� makkaroita samalla tulella, tarjoten eturivin kansalle n�in my�s hieman konkreettisempaakin purtavaa � eih�n sielu pelk�ll� taiteella el�...
Teltan puolella kuluvan vuoden aikana aina vain herkemm�ksi virittynyt Lemin suurin metallikone, Stamina starttasi oman settins� COBin viel� riehuessa p��lavalla. T�st� huolimatta teltta oli pakattu jo ��ri��n my�ten t�yteen metalliv�ell�, ja ulkopuolellakin riitti viel� seisokelijoita. Ja jotta tunnelma takuulla pysyi tiiviin�, saapui lis�� revohkaa paikalle tasaisena virtana. Niinp� teltan sis�ll� meteli nousi kappaleiden v�liss� usein korviahuumaavaksi, etenkin jos soitettuna rallina sattui olemaan jokin vauhdikkaampi raita, kuten vaikkapa Paha Arkkitehti, Erilaisen rakkauden todistaja tai Sananen lihasta.
Niin yleis� kuin b�ndi tuntui saaneen akkuihinsa tilaisuutta varten hieman extra-virtaa, ja Hyrde, Pexi, Kake sek� ryhm�n kuopus Kaikka tarjosivatkin juhlan kunniaksi extrakovan h�ykytyksen. Jopa aiemmin hieman turhana biisin� pit�m�ni Kaikki k��ntyy viel� parhain p�in herkistely taittui n�iss� Tuskaisissa olosuhteissa jotenkin paremmin. Encoreksi s��stetyt Peto rakasti sinua ja �hittibiisi� Kadonneet kolme sanaa toimivatkin l�hinn� mansikkana kakun p��ll�, sill� tuohon menness� Lemin nelikko oli jo sel�tt�nyt yleis�ns� tukevan niskalenkin avulla.
Hautajaissaattue nimelt��n Sentenced saapui viimeiselle Suomen keikalleen suoraan Ilosaarirockista, miss� yhtye oli esiintynyt edellisen� iltana. Matka yhdess� edellisen illan kanssa oli n�ht�v�sti vaatinut hieman veroaan, ja ainakin vokalisti Laihiala tuntui olevan pieness� maistissa. Sentenced suoritui silti koitoksesta moitteetta, ja sounditkin tuntuivat olevan kaikin puolin kohdallaan. Kipalelista ei juuri yll�tyksi� tarjonnut, mutta mit�p� sit� erikoisuuksilla m�ss�ilem��n kun soittoaikaa oli vain tunti, ja j�ljell� olevat keikat hupenevat ripe��n. Niinp� vuorollaan soineet The Rain Comes Falling Down, Noose, Cross My Heart and Hope To Die sek� Nepenthe saivat jokainen asiallisen kunnioittavan vastaanoton, eik� yht�k��n kipaletta syrjitty. Oltiinhan t�ss� sent��n ruumiinvalvojaisissa.
Sentencedin j��hyv�iskiertue nosti j�lleen monia ajatuksia ja mielipiteit� esille. Toisaalta on s��li ett� noin kokenut ja luomisvoimainen b�ndi ly� hanskat naulaan, toisaalta taas � aikansa kutakin. Jos homma ei maistu, mit� sit� en�� m�rehtim��n. Jotenkin tuli vain sellainen olo yhtyett� katsellessa, ett� noinkohan Oulun viisikko painuu manan majoille pysyv�sti.
Teltan seuraavaksi t�ytt�nyt Viikate ei sent��n ollut ihan hautajaistunnelmissa, vaikka karuja tarinoita j�lleen saatiinkin kuulla n�in lepop�iv�n ratoksi. Tuskan kunniaksi nelikko oli tainnut metalloittaa hieman soundiaan, tai ainakin silt� kuulosti kun Kaunis kotkan k�si ja Kuolleen miehen kupletti k�ynnistiv�t vajaan tunnin mittaisen setin. Surut pois ja kukka rintaan levyn �ss�raitojen lis�ksi saatiin kuulla monia siivuja t�n� kev��n� julkaistulta Unholan urut pitk�soitolta, eik� vanhempia ralleja n�inollen p��ssyt montaakaan mukaan.
R�nsyilev�t v�lispiikit pistiv�t j�lleen huvittamaan anarkistisella arvaamattomuudellaan ja pist�v�ll� kekseli�isyydell��n. Kun Mot�rhead laina Rauta-airot (Iron Horse) esiteltiin, Kaarle kiteytti Viikate-miehist�n eroavaisuuden Lemmyyn sanoilla; �H�n on Jumala, me emme�. Mit�p� tuohon on en�� lis��mist�? My�s Ajakaa! rallia edelt�nyt tarina vuoden -87 mallisesta Toyota Corollasta, joka saatiin katsastettua jo toisella yritt�m�ll�, irroitti v�est� naurua. Edell� mainittujen siivujen lis�ksi ainakin Pohjoista viljaa ja Vesi jota pelk��t l�ysiv�t my�s yst�vi� kansan riveist�, jos ��nenpaineesta nyt mit��n on p��tteleminen. Tarjottiinpa yleis�lle maistiaiseksi jopa hieman The Number Of The Beastiakin, kun nyt kerran ihan heavy festivaaleilla oltiin tultu esiintym��n.
Ja sitten itse sunnuntain p��tapahtumaan, eli Acceptin paljon odotettuun keikkaan. T�m� saksan suuri metalliylpeys ei saapunut paikalle kaikkein legendaarisimmassa kokoonpanossaan, mutta kun laulusta vastasi Acceptin ainoa oikea raspikurkku Udo Dirkschneider, toisen kitaran varresta l�ytyi Wolf Hoffman ja basson puolella h��ri Peter Baltes, paikalla oli v�hint��nkin riitt�v�sti �vanhaa jengi�.
Setti t�r�ytettiin k�yntiin hieman etuajassa, ja pitk�n intron p��tteeksi ilmoille kajahti vauhdikas jyr�raita Starlight. T�st� eteenp�in saksalaisviisikko veikin yleis���n kuin p�ssi� narusta. Kun seuraavaksi soineet Living For Tonight, London Leather Boys ja myrskyis�n vastaanoton saanut takavuosien �ss�raita Metal Heart olivat takana, b�ndi oli jo sinet�inyt voittonsa � ja keikkaa oli ehtinyt kulua vasta vartti. Flash Rockin� Man vedettiin viel� normaalina versiona, mutta Breakerin loppua oltiin jo hieman uudelleensovitettu. Rankka viimeisten metrien rutistus johti tuttuun, lyhyeen basso-soolotteluun jonka p��tteeksi k�ynnistyi Head Over Heels. Jokainen keikan k��nne, sovituksellinen lis� sek� juonenp�tk� oli siis suoraa vanhan kertausta ja sin�ns� tuttua b�ndin livelevyilt�. Siit� huolimatta � tai ehk�p� juuri sen takia � t�m� l��ke tuntui kuitenkin uppoavan runsaslukuiseen v�keen t�ydell� teholla. Kansa tiesi mit� halusi, ja Accept oli paikalla antamassa juuri sen, eik� mit��n v�hemp��.
Lyhyen kitarasoolon kautta p��stiin Neon Nightsiin, jonka j�lkeen saatiin nauttia todellinen Wolf Hoffman show. Kitaristi soitti eritt�in pitk�n ja moniosaisen soolo-osuuden, johon oltiin napattu elementtej� useammasta klassisen musiikin teemasta. �kkiselt��n moinen saattaa kuulostaa aavistuksen oudolta, mutta Kaisaniemen h�m�rtyv�ss� illassa ratkaisu toimi kuin litran tuoppi bratwurstin kanssa. Upean kitarafiilistelyn j�lkeen ly�tiinkin sitten kolme rujon suoraa vetoa per� j�lkeen tasoittamaan tilannetta, kun Restless And Wild, Son Of A Bitch sek� T.V. War irroittivat kukin vuorollaan v�est� yhteislaulua ja nyrkinheilutusta. T�m�n vauhdikkaan osan j�lkeen Udon ��ni tuntui olevan hieman vaimenemaan p�in, mutta yhtye jatkoi kuitenkin eteenp�in vauhtiin p��sseen panssarin tavoin. Hieman tuntemattomampaa puolta b�ndin tuotannosta edustava Turn Me On ei saanut t�ysin varausketonta vastaanottoa, mutta Russian Roulette albumin lanausraita Monsterman otettiin sit�vastoin avosylin vastaan. Varsinaisen setin p��t�ksen� kuultiin Love Child ja Restless And Wild levyn tyly avaustykitys Fast As A Shark, jota oltiin rankennettu oikein reilunpuoleisesti. Nyt raita k�vikin jo ihan kunnon rynkytyksest�, j�tt�en kansan vaatimaan lis��.
B�ndi vet�ytyi hetkeksi taustalle, mutta saapui k�sikirjoituksen mukaisesti takaisin lauteille miellytt�v�n nopeasti. Encorekolmikon ensimm�iseksi iskuksi valjastettu Princess Of A Dawn venyi aivan loputtoman mittaiseksi heavy odysseiaksi kaikkine huudatuksineen ja k�sien heilutuksineen. V�est� irtosi viel� t�ss�kin vaiheessa kerrassaan h�mm�stytt�v� m��r� m�ykk��, vaikka yhtye oli viipynyt lauteilla jo l�hemm�s puolitoista tuntia ja kyseess� oli kolmip�iv�isen festivaalin viimeinen esiintyj�. Ei mik��n v�h�inen saavutus sanoisin. Toinen lis�annos I�m A Rebel paahdettiin rivakasti l�vitse, ja raita tuntuikin l�hinn� pikataipaleelta. Illan viimeiseksi j�tetty Balls To The Wall venyi j�lleen l�hes loputtomasti, mutta eip� tuota k�ynyt valittaminen sill� biisi on yksi Acceptin parhaista kautta aikain.
Kun yleis�n kiittely ja huudatus oli ohi, kaikki rumpukapulat sek� plektrat heitetty kansalle, ja viimeinenkin k�denheilutus jo takana, ei voinut kuin todeta kylm�n tosiasian. Vanha se vaan jaksaa, ja oli todella hienoa n�hd� Accept pitk�st� aikaa n�in �rh�k�ss� keikkavedossa. N�ihin kuviin ja tunnelmiin olikin hyv� p��tt�� vuoden 2005 Tuska Open Air Metal Festival, joka oli tarjonnut j�lleen monia ilon aiheita ja riemun hetki�.
Lue viel� yhteenveto t�m�nvuotisesta Tuskasta t��lt�
Mika Roth
