Heavy Metal Weekend VII - osa 1
10.09.2005
Tori/Salo
Salossa pidettävä, Haven Yhtymän järjestämä Heavy Metal Weekend järjestettiin nyt seitsemännen kerran. Aiempiin vuosiin verrattuna suorastaan mammuttimaiseksi kasvanut tapahtuma tarjosi jälleen ohjelmaa raskaamman musiikin eri laidoilta. Tällä kertaa lavoja oli oikein kolme, ja esiintyjälista piti sisällään pitkälti yli kolmekymmentä nimeä. Mikä ihmeellisintä, kaikki tämä tarjottiin ilmaiskonserttina.
Kolmesta lavasta suurin oli torin varsinainen kiinteä estradi, joka ohjelmassa oltiin nimetty päälavaksi. Puistolava aukeni torin toista päätyä reunustavan puiston suuntaan, tämä oli selvästi tapahtuman ”kakkoslava”. Kaikkein pikkuruisin kolmikosta oli telttalava, joko oltiin sijoitettu torin parkkialueelle. Näin lavat muodostivat suuren kolmion, mikä taas mahdollisti sen että kahdella lavalla saattoi soittaa yhtäaikaa. Ohjelma oltiin rakennettu siten, että päälavalla soitto käynnistyi aina tasatunnilla, puistolavalla kaksikymmentä minuuttia myöhemmin ja telttalavalla vuorostaan tästä kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Setit olivat pääesintyjiä lukuunottamatta puolituntisia, ja porrastus aiheutti jatkuvasti pientä päällekkäisyyttä. Kun kyseessä oli kuitenkin ilmaistapahtuma, ei tuostakaan voinut kuitenkaan oikein valittaa.
Juhlallisuudet käynnistyivät jo kello 11.00 päälavalla, mutta vasta muutamaa tuntia myöhemmin ohjelma alkoi ”metalloitumaan” oikein kunnolla. Niinpä saavuin paikalle hieman ennen kolmea, ja ehdin kuulla puistolavalla soittaneen Kainomielen setistä vain viimeiset biisit. Nähtävästi vasta tänä vuonna perustettu kokoonpano soitteli suhteellisen näppärää, pienimuotoista ja herttaisen kaunista suomenkielistä pop-rockia. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan, ihan miten vaan) yhtye kuulosti lähes Mambalta, ja laulajan äänestä löytyi mukavasti persoonallisuutta. Ei silti ihan meikäläisen kuppi teetä.
Kello 15 päälavalle kapusi Vaasasta kotoisin oleva Aberrant Vascular, jonka keikkaa olinkin ennakkoon odotellut mielenkiinnolla. Oopperamaista avantgarde-metallia ilmoille taikova yhtye nousi pienen viivyttelyn jälkeen lavalla, mutta pian aloin ihmettelemään laulajan sitkeää puuttumista estradilta. Aikani ihmeteltyäni sain kuulla järjestävältä taholta, että bändi esiintyi tällä kertaa ilman laulajaansa, tämä oli kuuleman mukaan ”estynyt”.
Laulajan puuttuminen kokoonpanosta oli luonnollisesti melkoinen takaisku, sillä vaikka paikalle saapunut osa yhtyettä soitti hienosti yhteen, puuttui sen ilmaisusta samalla yksi äärettömän tärkeä tekijä. Bändin kimurantti Ulver / Arcturus / Winds henkinen musiikki loi kirkkaan aurinkoisessa syyspäivässä lähes surrealistisen vaikutelman. Kun napakka yhteissoitto sujui vielä ylikieroista sovituksista huolimatta vaivattomasti kuin tanssi, pelasti kokoonpano sen mitä oli pelastettavissa. Pisteet musikanteille vielä siitä että nousivat lauteille vajaallakin miehityksellä, moni bändi olisi vastaavassa tilanteessa pakittanut kokonaan.
Puistolavalla lauteille nousi seuraavaksi helsinkiläinen Script Of Flood, jonka melodinen rockmetalli oli vetänyt estradin lähistölle jo jonkun verran juhlaväkeä. Lavan edustalle muodostui silti se vanha tuttu ”turvallisuusvyöhyke”, jolle kukaan ei uskaltautunut. Asianmukaisesti punaista ja mustaa puvustuksessaan suosiva helsinkiläis-viisikko ei tästä kansan ujostelusta juuri ahdistunut, ja kitaristi/laulaja Pekka Hyvärisen johdolla retkue tarjosi paikalle saapuneille tasokkaan, vaikkakin kovin lyhyen setin.
Soundipuoli ei ollut aivan yhtä korkealaatuinen kuin bändin ote, mutta tästäkin huolimatta ryhmän parhaimmat kipaleet nousivat tehokkaasti esiin. Script Of Floodin yhteydessä on usein mainittu eräskin HIM, sekä samoilla suunnilla majaansa pitävä 69 Eyes. Omasta mielestäni moiset vertailut ovat aika turhia, sillä vaikka Script Of Floodin soundeista on löydettävissä joitain yhtymäkohtia em. bändeihin, kulkee se kuitenkin aivan omaa tietään. SOF:n setti ei kestänyt edes ohjelmaan merkittyä puolta tuntia, joten kovin montaa biisiä herrain soittoa ei tällä kertaa saatu kuulla.
Taannoin uuden Sign Of Victory kiekkonsa tiimoilta desibelinkin sivuilla näkynyt helsinkiläinen Mind-A-Stray pisti seuraavaksi ranttaliksi telttalavan suunnalla. Vaikka väkeä ei ollut juuri lavan edustalle kertynytkään (muistetaan se turvallisuusväli rockareihin), oli kansaa jälleen hyvä määrä hieman sivummalla. Mind-A-Stray tarjosi näille suurimmaksi osaksi hieman kauempaa kuikuileville kuulijoilleen aivan he-le-ve-tin kovan shown, sanan varsinaisessa ja painavimmassa merkityksessä. 110 % asenteella esiintynyt yhtye soitti kaupan päälle vielä pirun tasokaasti, eikä laulaja/kitaristi Tommy Deen välispiikkivarasto tuntunut ehtyvän sitten lainkaan. Tiesin jo ennakkoon että tämä musiikissaan mm. thrashia, rockia ja sankarimetallia ennakkoluulottomasti yhdistelevä nelikko on erityisen kova live-bändi, mutta en siltikään osannut odottaa ihan näin kovaa vääntöä. Millaista jälkeä tämä bändi enää saakaan aikaiseksi rankkana lauantai-iltana jossain kunnon rock-luolassa?
Vauhtiin päässyt kvartetti venytti puolen tunnin soittoaikansa aivan äärimmilleen – ja vähän ylikin kai. Tasokkaiden omien kappaleiden jatkoksi viimeisenä soitettu Rolling Stones laina Paint It Black kruunasi vielä koko setin. Tyylillisesti Mind-A-Strayta on vaikea verrata oikeastaan mihinkään, sillä niin omilla laduillaan orkesteri lykkii. Mutta kun homma toimii näin tehokkaasti, niin mikäpäs siinä. Olipahan löylytys.
Hieman myöhemmin päälavan valtasi Nurmijärvi-Klaukkala akselilta kotoisin oleva Dawn Creation. Melodista deathia kirkkaan aurinkoiseen syyspäivään kylvänyt kuusikko ei tahtonut saada vähäiseen yleisöönsä oikein mitään eloa, mikä näytti nyppivän erityisesti vokalisti/kitaristi Taavi Forssellia. Onneksi tämä ei vaikuttanut bändin esiintymiseen, ainakaan mitenkään liian selvästi.
Vuonna 2000 Alfthar nimisenä syntynyt, ja sittemmin Dusk sekä Arcanum nimien kautta Dawn Creatoniksi muuttunut orkesteri kuulosti monin paikoin kovastikin Children Of Bodomilta. Etenkin kun kolmen kitaran ja koskettimien voimin luotuja melodioita sekä koukeroita tehostettiin kaikkein raaimmalla rääynnällä/huudolla mitä Forssell sai revittyä itsestään irti, assosiaatiot olivat voimakkaita. Onneksi kappaleita väritettiin joissain kohdin myös naislaululla, joka toi kokonaisuuteen aivan uusia ulottovuuksia. Teknistä, tasokasta deathia joka vain taisi soida hieman väärään aikaan päivästä. Kauniissa auringonpaisteessa ja synkässä deathin mätkeessä kun on selvästi liikaa kontrastia.
Puistolavan puolella soittovuoron sai seuraavaksi Dead Shape Figure, jonka metallikeitoksessa thrash on se kaikista määräävin tekijä. Myös joitain melodisen deathin ja perinteisemmän heavyn kaikuja oli kuultavissa, joten vähän väliä länsi-naapurimme suuret ja mahtavat bändit nousivat väistämättä mieleen. Kaikista enemmän pinnalla olleista At The Gates ja The Haunted vaikutteista huolimatta retkueen syvimmät juuret ulottuivat kuitenkin selvästi hieman vanhemmalle Testament – Exodus – Kreator sektorille. Etenkin vokalisti Galzi lavensi tätä valikoimaa vielä entisestään monipuolisella, ja useisiin eri tyyleihin vaivattoman tuntuisesti taipuvalla laulullaan. Niiipä kappaleissa kuultiin niin puhtaita osuuksia, murinaa, ärjyntää kuin suoraa huutoakin.
Musiikillisesti Dead Shape Figure ei kenties ollut mitenkään vallankumouksellinen, mutta ryhmän esiintymisessä oli nähtävissä vapaustaistelijoille ominaista loputonta energiaa. Mikrofoniherra Galzi karkasi parikin kertaa lauteilta tantereelle, ja nämä yllätyshyökkäykset saivat pienen osan väestä jo liittymään tällaiseen kapinallishenkiseen iloitteluun.
Helsingistä päin keikoilleen suuntaava, ja modernimpaa, nopeatempoista death metallia tehokkaasti ympäri Suomenmaata kuulijoilleen tarjoava Codeon syntyi melko tarkkaan kolme vuotta sitten. Tänä aikana yhtye on työstänyt kaksi pienjulkaisua ja heittänyt reilumman puoleisen määrän keikkoja. Itse asiassa bändi oli ollut juuri edellisenäkin iltana lauteilla, mutta minkäänlaista uupumusta herroista ei silti pystynyt havaitsemaan – no osoittihan kellokin tosin jo kuutta kun Codeon aloitti oman rytyytyksensä.
Bändi tarjosi nivaskan nopeita ja tekniseltä tasoltaan korkealaatuisa death rykäisyjä ilman sen kummempia seremonioita. Tiedä sitten missä oli vika, mutta omaan korvaani yhtälö ei tuntunut vain toimivan aivan sataprosenttisella voimalla. Kaikki tarvittavat tekijät olivat toki paikalla, mutta se mystinen tekijä X, joka saa kaiken toimimaan vielä paria astetta paremmin, tuntui tällä kertaa puuttuvan. Liekö edellisen illan keikka sittenkin tuntunut vielä jollain tavoin jäsenissä?
Jatka tästä Heavy Metal Weekendin toiseen osaan.
Mika Roth
