Armas Huutamo – taiteellista kapinaa ja kapinallista taidetta

Armas Huutamo julkaisi taannoin uuden Vastapainovoima albuminsa, joka pisti allekirjoittaneen pasmat pahemman kerran sekaisin. Niinpä päätin hieman raottaa salaperäisyyksien samettiverhoja bändin ympäriltä, ja herrat Tuukka Pasanen (laulu), Sami Maaranen (kitara) ja Tarmo Luostarinen (basso) vastailivatkin sekä auliisti että perusteellisesti kysymyksiini. Käydäänpä ensin läpi hieman historiaa, bändi syntyi ymmärtääkseni jo vuonna 1997...

Bändi syntyi yhden musiikkivideo-produktion sivutuotteena. Kehitys eteni nopeasti kahden miehen akustisesta katupunkbändistä demonauhoituksiin, sähköisiin keikkoihin ja kahden täyspitkän levyn aikaansaamiseen. Kokoonpanot vaihtelivat sekä levyillä että keikoilla, ja esiinnyimme tuolloin eri nimellä. Toisen täyspitkän ilmestymisen jälkeen 1999 orkesteri alkoi viettää hiljaisempaa aikaa jäsenten keskittyessä muihin projekteihin, mutta pieniä keikkoja tehtiin pyydettäessä.

Tauko teki hyvää ja vuoden 2001 aikana alettiin puuhata saman rokkitouhun käynnistämistä uudelleen. Omaan tekemiseen oli tullut sen verran uutta perspektiiviä ja intoa, että bändin nimi päätettiin vaihtaa ja sanoutua siten irti vanhoista kuvioista. Ensimmäinen produktio Armas Huutamo nimen alla oli 2002 valmistunut musiikkivideo, ja uuden levyn tekoon alettiin suuntautua seuraavana kesänä. Tuolloin miehistöön oli löytynyt nykyinen bassotaiteilija, joka on myös orkesterin ensimmäinen kiinteä basisti. Vastapainovoiman tekoprosessista voi lukea kotisivuilta yllin kyllin, ja varhaishistoriakin koitetaan saada kirjoitettua ylös.

Armas Huutamon kotisivuilla yhtye määritellään "indie-diy-post-hardcore-art-punk" orkesteriksi. Aikamoinen nimihirviö sanoisin.

Joo-o.. meitä on vaikea määritellä lyhyesti joten piti sitten laittaa tuollainen lista avainsanoja joihin yhtye luottaa tai joista ammentaa. Pelkkää art-punk määritelmääkin ollaan käytetty, mutta pitempi määritelmä kertoo sen, että tätä bändiä on paha pistää tiukkaan lokeroon... Onhan tuo vähän vitsikin ja irvailua ylipäänsä musiikin turhantarkkaa määrittelyä tai ahdasmielisyyttä kohtaan. Mutta kun jotain pitää tekemisistään sanoa niin noitten sanojen takana Armas Huutamo seisoo vahvasti. Indie ja do-it-yourself - sitä tämä on aina ollut. Ei olla kosiskeltu ketään eikä mitään ja ollaan tehty tätä juttua sisäisestä pakosta ja palosta, itse ja itsestämme.

Post-hardcore meinaa sitä, että elämme rymistelevimmän kautemme jälkeistä aikaa. Post-punk tuntuu olevan joku trendikäs nykytermi. Vastaiskuna sille ja paremmin meihin sopivana olemme post-hardcore. Hardcorehtava menneisyys kuuluu nykytuotannossakin, valjastettuna ja jalostettuna, mutta ei kuitenkaan laimennettuna. Art-punk on taas termi jonka uskomme keksineemme itse, ja punk on asenne joka on Armas Huutamon tekemisen taustalla. Armas Huutamon musiikki ei ole vain musiikkia, sen tekeminen ja esittäminen on meille myös taiteellista työskentelyä - siitä art-punk. Taidepunk on rehellistä ja maanläheistä tekemisen innosta lähtevää luovaa kaaosta. Tämä on taiteellista kapinaa ja kapinallista taidetta.

Kymmenen raidan mittainen Vastapainovoima liikkuu tyylillisesti niin punkin, lofi kitararockin, discoisan industrialin kuin jokusen muunkin genren tonteilla. Onko tämä monimuotoisuus täysin tarkoituksellista, vai onko ajopuu-teoria sovellettavissa jollain tavoin Armas Huutamon studioseikkailuihin?

Se on kyllä hyvin Armas Huutamolla ominaista että noin käy, mutta ei siinä mielessä tarkoituksellista että olis etukäteen tiedetty tai päätetty että lähdetään seikkailemaan just noille linjoille mitä levyllä nyt on. Osittain tuo lähtee siitä, että tykätään niin pirun monenlaisesta musiikista. Jos tulee olo että joku biisi pitää pakata discokääreisiin tai mihin vaan, niin ei me pelätä tehdä niin. Monesti noi tyyliratkasut tulee siten, että tämmönen joku sanoitus tai idea vaan vaatii just tietynlaisen taustan. Nauhottamaan alkaessa meillä oli ideana tehdä jotain vanhoja biisejä uusiks ja jotain uusia – siinä kaikki. Eikä kukaan oikein tienny, että mitä se on se uusi Armas Huutamo tällä hetkellä. Eli kyllä sitä ajopuunakin on menty ja kun tuo levytysprosessi oli kuitenki aika pitkä, niin siinä ehti kehittyä monenlaisia ambitioita matkan varrella. Muutamat levyllä vierailleet tähdet sai tehdä soolosuoritustensa kanssa melkein mitä tahansa.

Vastapainovoima alkaa sangen "normaalina" punk-levynä, ja tyylillinen sekoittelu räjähtää täyteen kirjoonsa vasta muutaman raidan jälkeen. Kuinka paljon kappalejärjestystä mietittiin, ja oletteko yhä tyytyväisiä kyseiseen järjestykseen?

Järjestys ei voisi olla parempi, mutta kyllä tuota pitkään mietittiin. Kahdesta viimeisestä raidasta tiedettiin alusta asti että ne tulee levyn loppupäähän. Lisäksi oli muutamia vahvoja biisipareja jotka tuntui siltä että niitten pitää tulla levyllä peräkkäin, neljä kertaa järjestys oli jo melkosen lukkoon lyöty ennen tätä lopullisesti. Samilla oli pitkään raskas idea alottaa Uniajalla, Tuukka olisi puolestaan halunnut että jokainen biisi olis eka biisi. Mietittiin myös ihan varsinaista introraitaa, joka olisi ollut jonkinlainen äänikollaasi levyn biiseistä. Levyltä jätettiin myös pois yksi biisi joka oli alusta asti todella varmasti tulossa mukaan.

Miltä levy kuulostaa tällä hetkellä omiin korviinne. Joko on käynyt mielessä jotain sen tyylisiä ajatuksia, että "tuon ja tuonkin kohdan olisi kyllä voinut vetää vähän toisin"?

Hyvältä kuulostaa ja aina vaan paranee mitä kauemmin aikaa nauhotuksista kuluu. Alussa kun oli niin sisällä siinä projektissa niin tottakai tuntu, että kyllä tonkin ois voinu tehdä paremmin, mutta nyt osaa jo kuunnella ulkopuolelta. Kyllä tuo joka jätkällä on kotona soinut ja kaikilla on käyny mielessä että tästähän tuli oikeesti hyvä. Se on semmonen ajatus mitä ei ole tottunu omista tekemisistään näin pian ajattelemaan. Jos joku ulkopuolinen olis miksannut niin kokemus vois olla ihan eri, mutta nyt meillä oli tuo materiaali ihan loppuun asti omissa käsissä. Nyt voitiin pitää niitä biisejä käsittelyssä niin kauan että saatiin niihin se soundi mitä haettiin. Samalla voitiin toteuttaa ihan viimesetkin ideat jotka alkoivat muotoutua vasta kun biisin rungon nauhottamiseen oli jo vähän etäisyyttä.

Toisaalta nauhottaminen ja biisien perusriffien hakeminen tapahtui melko spontaanisti, ei hangattu liikaa, mistä jäi hyvää ja elinvoimaista jälkeä. Huuda, Nuoren Wertherin kärsimykset ja Kevyttä ilmaa oli kovassa kuuntelussa jo ennen kuin levyt tuli painosta, joten sen tiesi alusta asti että hyviä biisejä on tullu tehtyä. Sonni on ainut biisi joka tuntuu siltä, että sen ois voinut toteuttaa jotenkin toisin ja Tarmolle on tullu mieleen, että "oi! oi! oi! " kuoroa ois Wertherissä voinu käyttää säästeliäämmin. Bändinä ois voinu myös soitella enempi nauhotuksien aikana, sillä nyt ei juurikaan soiteltu ilman että ois otettu jotain ottoja purkkiin tai rakennettu jotain biisiä.

Sanoituksia voi tulkita monellakin eri tavalla, esimerkiksi Kiertorata ja Kevyttä ilmaa jättävät paljonkin varaa tulkinnalle...

Osa sanoituksista syntyy hetkessä, tartutaan vaan tajunnanvirtaan ja mennään mukaan, osan Tuukka kirjottaa omissa oloissaan. Kiertorata on syntynyt just hetkessä jonkun toisen biisin nauhotusten päätteeksi. Ekan säkeistön ja kertosäkeen ensirivit Tuukka heitti "freestylenä" jammailun päälle, sitten istuttiin alas ja ihmeteltiin, että hei mistäs tässä oikein lauletaan ja mites tämä jatkuu. Vaikea noita on selittää tuollaisia juttuja mitkä vaan tulee jostain, vaikka kyllä niihin sitten puhtaaksi kirjottaessa löytyy joku idea tai tajuaa sen oman alitajuisen idean. Kiertoradan tekemisen aikaan oli kovaa sotimista maailmalla ja EU-vaalit ihan oven takana. Noista aineksista ja omista fiiliksistä syntyi sitten tuollaista discoilua maailmanpolitiikan arkipäivästä.

Kevyttä ilmaa on puolestaan Tuukan mukaan selkeästi kolmiosainen teos josta olisi sanotuksellisestikin saanut kolme biisiä. Alkupätkä on melko vapaata assosisointia klassisista aineksista. Jotenkin kierosti ruoditaan moraalisen, henkisen ja avaruudellisen kehityksemme syntyä. Toisessa osassa täytyy leikata siivet suurilta tulkinnoilta ja kertoa että se ei kerro sen kummemmasta kuin kauniista syysiltapäivästä Tampereella naisiin ja naisenmielisiin uppoavalla ilmaisulla höystettynä. Kolmannesta osasta sanotaan sen verran, että täällä Suomessa nähdään enemmän ilta- kuin aamutähtiä ja rikkinäisen ihmisen viimeinen anelu on se, että jos tässä valoa vielä jostain löytäis. Uniaika taas esimerkiksi on alusta loppuun puhdasta tajunnanvirtaa, ja se onkin laulettu alunperin purkkiin kerralla. Silti tuo biisi puhuttelee muitakin kuin psykoanalyytikkoja. Aina meillä on ajatuksia. Niinkuin asioista voi puhua valmistelematta puhetta etukäteen, asioista voi myös laulaa valmistelematta tekstiä etukäteen.

Tuukka katsoo tekstiensä olevan eksakteja kuvauksia asioista, eikä niissä näin ollen ole mitään tulkinnanvaraista. Sami puolestaan muistelee jonkun joskus runoilleen että "Runous on eksakti tiede" ja on aina tykännyt kovasti että Armas Huutamo huutaa ja laulaa juuri niistä asioista mistä se nyt huutaa ja laulaakaan. Sangen Douglas Adamsmaisesti ilmaistu...

Miten Armas Huutamon kappale normaalisti syntyy, ja kuinka pitkä tämä prosessi pahimmillaan/parhaimmillaan on?

Ei ole mitään normaalia tapaa. Yleisintä on lähteä liikkeelle jostain pienestä ideasta joka jollekin on tullu mieleen. Se voi olla riimi, soundimaailma, instrumentti, riffi tai melkein mikä vaan... jopa tunnelma tai mielentila. Osa Vastapainovoiman biiseistä on tehty periaatteessa päivässä, osaa on pyöritelty kuukausia. Esimerkiksi Huuda biisin ydinidea, eli kertosäe, on syntynyt kaksi vuotta sitten. Siinä välissä lyriikat ja lähestymistapa on ehtinyt muuttua paljon – Huutamon biisit oikeesti syntyy eikä niitä yritetä väkisin synnyttää. Joskus on tehty pitkiä turhauttavia ja tuloksettomia sessioita yritettäessä kehittää johonkin riffiin lyriikkaa tai lyriikoihin riffiä. Sitten kun on luovutettu ja pidetty taukoa, niin jostain nurkan takaa on tullu joku juttu mihin on heti tempauduttu mukaan.

Suosikkibiisejä listatessa Tuukka löytää kaksi nimeä: Viekää minut ja Kevyttä ilmaa. Niissä kun on onnistunut sanomaan sen mitä haluaa niinkuin haluaakin. Tarmon suosikkeja ovat Nuoren Wertherin kärsimykset ja Kevyttä ilmaa, jonka supermario-bassofilli on kuulemma parasta mitä on ikinä bassolla soittanut tai keksinyt. Lähentelee kykyjen rajoja ja on selkeästi nerokas oivallus. Sami nostaa esille jo mainittujen raitojen lisäksi kappaleet Huuda ja Uniaika. Erityisen ylpeä hän on siitä, että raivobiiseissä on saatu se räyhäys ulos niinkuin pitääkin, ja että levyltä löytyy myös iso ja toimiva palanen herkkyyttä sekä seesteisyyttä.

Armas Huutamo ei tunnu paljon keikkailevan, miksi näin?

Tällä hetkellä meiltä puuttuu sekä vakiorumpali että treenikämppä josta on seurannut huono keikkakunto. Lisäksi bändi vietti pari vuotta hiljaiseloa ennen Vastapainovoiman tekemiseen ryhtymistä. Tuo levytysprosessi oli pitkä ja sen jälkeen oli tarkotus ruveta treenaamaan ja keikkailemaan enemmän, mutta nyt ihan yllättäen tuli eteen mahdollisuus julkaista vanhaa materiaalia vinyylillä. Tuon pitäis tulla ulos jo tämän vuoden puolella ja se aiheuttaa säätöä ja kiireitä kansisuunnitteluineen kaikkineen. Mutta tilanne tulee paranemaan - lupaamme sen! Kyllä meitä buukata saa nytkin.

Ymmärtääkseni ette juurikaan usko etukäteen suunniteltuihin settilistoihin, vaan luotatte enemmänkin vapaaseen improvisointiin?

Kyllä meillä aina on ollut biisilistat, niissä vaan saattaa lukea jossain välissä "impro" tai jotain. Ehkä puolet ja puolet on se suhde valmiiden biisien ja tilannekohkauksen välillä.

Eikö improvisointiin perustuva keikka vaadi jo lähinnä telepaattisia kykyjä yhtyeen eri jäseniltä?

Ei vaadi. Kunhan kaikilla on pelisäännöt tiedossa niin homma toimii. Koheltaminen on osa showta ja kolme sointua oppii nopeesti. Lainarumpaleilla on joskus ollu vaikeuksia luottaa tähän ja "alkaa vaan soittaa jotain".

Minkä verran varastosta löytyy omia biisejä joita voidaan soittaa livenä, ja jatketaanko settiä covereilla?

On niitä riittävästi. Levybiiseistä tietty osa on vaan levybiisejä, mutta kymmenkunta livebiisiä lähituotannosta löytyy heti, ja sitten on ainakin parikymmentä vanhaa mitkä kelpais settiin nykyäänkin. Coverit on valittu monesti lyhyellä varotusajalla ja aika rennolla otteella. Minä soitan harmonikkaa ja Ainomieli on ehkä viimeisimpiä. Ei ole sen kummempaa linjaa covereiden suhteen. Riippuu mielentilasta, keikkapaikasta tai keikkateemasta - jos sellainen on.

Kuinka paljon biisi voi muuttua bändin käsittelyssä aikaa myöten, ilman että se menettää alkuperäistä ideaansa? Saattaako vanhan kipaleen muutosprosessi mennä joskus niin pitkälle, että tuloksena on lopulta ihka uusi biisi?

Noitten vanhojen suhteen mitä on uudelleenlämmitetty niin on ollu ideana, että toteutetaan ne perinteitä kunnioittaen. Ei niistä ihan uusia sillä tapaa tule, mutta kyllähän ne muuttuu. (Periaatteessa) tyttöä on esitetty ainakin neljällä tai viidellä eri nimellä ja varmaan yhtä monilla lyriikoilla. Kyllä perusriffit on samat, mutta onhan sinne noita välisoittoja sun muita vähän lisätty ja sovitettu eteenpäin. Uniaika taas muuttui radikaalisti välijazzailun ja rumpuraidan kautta. Alkuperäisessä taisi takoa sama komppi koko biisin läpi. Alkuperäinen idea noista ei kuitenkaan oikeastaan ikinä katoa, ainakaan meidän mielestä. Esim. Huuda-biisissä oli tuo kertosäe-idea jo kaksi vuotta sitten. Lyriikat vaihtui matkalla, tietty akustisuus ja perkussiivisuus tuli mukaan vasta viime metreillä, ja muutenkin eroa siihen miltä biisin alunperin piti kuulostaa on aika paljon, mutta kuitenkin se idea mistä biisi saa lopullisen muotonsa on ollut siellä alusta asti. Biisi voi kuulostaa erilaisilta ilman että visio, henki tai sanoma taustalla muuttuu.

Mikä on oudointa mitä yhtyeelle on vuosien saatossa tapahtunut?

Tämä haastattelu... Akustiset improkeikat mitä alkuun tehtiin on ollu aina outoja. Joskus semmosen jälkimainingeissa on päädytty Suonenjoen ammattikoululle johonkin treenikämppään nauhottamaan yleisön edustajien kanssa sekavaa yömeteliä... Lupaavalta vaikuttanut sessio loppui vartiointiliikkeen väliintuloon.

Ekan demon ilmestymisen jälkeen heitimme Kuopiolaisessa paikallisradiossa akustisen studio-livesession. Ihmiset soittivat suoraan lähetykseen ja antoivat biisien aiheita ja me toteutimme ne. Suoraa improvisoitua huutoa, ja väliin soitettiin nauhalta demobiisejä. Ikimuistoinen keikka, outoja biisejä.

Ekalla täyspitkällä oli Ota tästä munkki niminen biisi josta tehtiin myös mainetta niittänyt musiikkivideo. Kerran Tuukan ollessa jossain ravintolassa tuntematon tyttö tulee ja antaa mitään sanomatta mytätyn paperilappusen ja poistuu. Lapussa luki "Ota tästä munkki". Erittäin luovaa fanittamista.

Lopuksi on vielä sana vapaa, eli jäikö jotain vielä mainitsematta tai tuomatta esille?

Vastapainovoiman levytysprosessi venyi pirun pitkäksi - puolitoista vuotta. Tuukalle koko tuo aika oli henkilökohtaista murroskautta ja viitteitä siitä voi löytää sanoituksista. Muullakin bändillä tuo levyttäminen leimasi elämää ja elämä levyttämistä. Sami eli studiossa koko ajan, koska levy nauhotettiin Samin kotona. Levyn päättämisvaihe oli hankala, kun alkoi tajuta että enää ei voidakaan vaan nauhotella vaan prosessi pitää saada loppumaan. Tuukan on hankala tajuta, että huutamon tekemisistä olis kenellekään muulle jotain antia kun on itse niin keskellä sitä. Hyvin henkilökohtaista ja terapeuttista tuo huutamotyöskentely väliin tuppaa olemaan. Nyt meillä on hyvä kokoonpano samanhenkisiä jätkiä, ja tuntuu siltä että tästä on oikein hyvä jatkaa. Kiittää pitää myös kaikkia levyllä vierailleita kykyjä. Sami muistelee hyvällä ja haluaa kiittää erityisesti sitä tyttöä jonka ääntä kuullaan levyllä. Ostakaa näitä levyjä hyvät ihmiset ja pahat levykauppiaat.

Teksti: Mika Roth, kuvat: Armas Huutamo