Aavikko, The Latebirds ym.

Vuosittainen Musiikki & Media -tapahtuma valtasi j�lleen viikonlopullisen Tampereen iltael�m��. Perjantaina alansa vuosittaiset palkinnot jakanut tapahtuma j�rjesti lauantaina ohjelmaa Pakkahuoneen lis�ksi Telakalla, jonne Desibelin toimitus saapui my�s oman syyskokouksensa j�lkeen.

Nelimiehinen Crumbland aloitti vedot hyvin paljon Pearl Jamin hengess� soljuneella, grungahtavalla stadionpopillaan. Samanlaista kaavaa on k�ytt�nyt viime vuosina mm. Poets Of The Fall, joskin ainakin Telakalla Crumbland ei kaartanut yht� mahtipontisesti. Ja tuo vertaaminen Pearl Jamiinkin johtuu vahvasti solistin ��nenk�yt�st�, jossa samankaltaisuus Vedderiin maistuu liiankin vahvasti. Mink�s mies ��nelleen mahtaa... Joka tapauksessa, vaikka homma ei ehk� sit� kaikkein innostavinta laatua ollut, on b�ndill� muutamia melko mainioita biisej�, kuten hidas Down. T�st� b�ndist� ei juuri ole muutamaan vuoteen kuultu. Joskohan nyt olisi aika?

En jaksa Crumbbeja sen enemp�� ruotia, kun muut orkesterit kiinnostivat jo l�ht�kohtaisesti huomattavasti enemm�n. Kuluvan vuoden yhden komeimmista albumidebyyteist� julkaissut Astrid Swan ei saanut nelihenkisell� kokoonpanollaan livesoittoaan kulkemaan. Rock�n� Roll Blondella liikkeelle nyk�isty tiivis pianopop-setti soi suurimman osan keikkaa jotenkin ihan vinkurallaan. Kitara ei kuulunut, Astridin kaunis ��ni oli puuroa, musiikin dramaattisuutta rakentavat hiljaiset hetket eiv�t tahtoneet toimia... Ensimm�isten biisien aikana Astridin piano jopa s�rki. Ehk�p� hommaan pit�isi liven� Telakan kaltaisessa paikassa laittaa vispil�tahti ja vahvemmin akustinen kokonaisuus?

Astridin kokoonpanossa oli ainakin Mummypowderin Janne bassoilemassa. Kitaristilla oli arsenaalissaan my�s pieni banjonkaltainen vekotin sek� ksylofoni. Keikan kohokohdaksi nousikin j�lkimm�isen kanssa tunnelmoitu They Need You If They Think You Love Them, jossa b�ndi alkoi viimein saada vastakohtiaan kuulumaan. Toki on mukava, ett� tuollainen �s�p� pianopop� my�s rokkaa, mutta Telakalla ratkaisu ei toiminut. Itse levyn l�pi k�yty�ni pystyin nostamaan keikasta hyvi�kin hetki�, mutta esimerkiksi oma p�yt�seurueeni oli melkoisen kriittinen.

Aavikko oli Telakalla aivan k�sitt�m�tt�m�n kovassa iskussa. Tanssihurmaista, kiivaasti vaeltavaa elektroa Paul Staufenbielin ja Tomi Kososen koskettimilla ja ohjelmoinneilla sek� Tomi Lepp�sen ly�mill� ty�st�v� kolmikko tarjoili kolmen vartin setiss��n kaikki kovimmat rallinsa. Lepp�sen rumputy�skentely oli luokkaa mielet�nt� ja tuntuu ett� yhtyeen yhteenivoutuminen vain tiivistyy vuosi vuodelta. Melko j�ykk� yleis� innostui ihan tosissaan bailaamaan ainakin eturiveiss�, sen mit� Telakalla nyt mahtuu. Kosonen riehui vehkeittens� takana hikisesti kun taas Staufenbiel el�ytyi tutusti seesteisemmin. B�ndin hieno kolmiomainen valokyltti sek� elektroniset nimikyltit olivat makeita, samoin �Aavikko-univormut�. Saksofoni ei t�ll� kertaa soinut, mutta my�sk��n paljon armoa ei annettu. Ainoa huoahdushetki tuli Viitostien kohdalla, joka olisi ollut mahtava kliimaksi loistavalle keikalle. B�ndi soitti kuitenkin viel� muutaman biisin, joilla ei ihan alkukeikan raivokkuuteen p��sty. Silti � yksi parhaista kokemistani Aavikkokeikoista, joista yksik��n ei ole ollut huono.

Musiikin monitoimija Markus Nordenstreng osaa muutakin kuin tehd� toisille hienoja biisej�. Herran oma yhtye The Latebirds on yksi kotimaan hienoimpia poprock-yhtyeit�, joissa j�senien taidot ja musiikillisten n�kemysten tyylitaju hakevat vertaisiaan. Jonna Tervomaan kitaristina tunnettu Jussi Jaakonaho, muun muassa Laika & The Cosmonautsista tutut rumpali Janne Haavisto ja kosketinvelho/kitaristi Matti Pitsinki sek� bassossa Egotripist� tuttu Mikko M�kel� muodostavat Nordenstrengin kanssa sellaisen pohjan, ett� alkaa huippaa. Telakalla b�ndi setti vaihteli pianovetoisesta hele�st� popista raipakkaan rokkaukseen, joissa kaikissa kaikaa kunnioitus popin ja rockin makeimpia perinteit� kohtaan. Ja ennen muuta amerikkalaiseen musiikkiperinteeseen. Nordenstreng ja kumppanit esiintyiv�t varauksettomasti, mutta silti jokin ydinkivi tuosta touhusta viel� puuttuu. Eli ihan osiensa summa The Latebirds ei viel� ole. Toki yhtyeen soitto ja biisit ovat vertailukelpoisia melkein mihin vain, tiukkaa ja nautinnollista kitaraveivausta. Tokihan sen ymm�rt��, ett� hyv�ksikoettujen juttujen jalostaminen soittaessa on nastaa, mutta n�in yleis�n puolella en saanut sen kummempia s�v�reit� Birdsin soitosta. Onko t�m� nyt sitten liikaa sit� muusikkojen musiikkia?

Haahuilut sikseen: The Latebirds oli hyv�, muttei valtava. Aavikko oli timangia. Astrid Swanin livetoteutus k�hi, vaikka levyll� homma toimii nautinnollisesti. Crumblandkaan ei ollut huono, mutta t�ss� seurassa j�i kyll� nopeasti taka-alalle.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo