Incredible Nothing, Superchrist, Kometa
08.12.2005
Klubi/Tampere
Kolmen kotimaisen orkesterin iltama, joista jokainen on omalla tavallaan aika raskasta ja kaikki kolme trioa ovat julkaisseet debyyttinsä kuluvan vuoden aikana. Itsenäisyyspäivän katkaisema viikko oli musiikkitarjonnaltaan jo tähän mennessä ollut sen verran rikas, että yleisömäärät jäivät melko perinteiseen torstaiseen tilavuuteen. Mutta meininki oli silti oikein rattoisaa.
Vantaalainen Incredible Nothing veivaa Janin murisevalla bassolla ja Tepon kulmikkailla, mutta vaihtelevilla lyömillä sekä laulaja-kitaristi Jukan raskaalla säröllä energistä rockia, josta on helppo nostaa esikuvia kuten Nirvanaa esiin. Silti mikään halpa kopio IN ei ole, vaan yhtyeellä on mukavan raipakka oma persoona. Vaikka kolmikosta voisi sanoa, että näyttävät vähän liikaakin synkistelevältä rokkiretkueelta, niin kieltämättä kavereista tulee fiilis että näyttävät myös siltä mitä soittavat. Onko moinen sitten oleellista, tarpeellista tai minun asiani tässä pohtia? Oli tai ei, saisin aiheesta monta tulikivistä keskustelua aikaan. Minun mielestäni se minkälaisissa niiteissä lavalla ollaan ei ole kovin olennaista, kunhan musiikki toimii.
IN:in kohdalla hommassa oli hyvä potku, vaikkakaan minun korvaani veivaus ei ollut mitenkään älyttömän tarttuvaa. Kolmikolla on hyvin tehty pohjatyö hanskassa, nyt kun vielä saisivat tehtyä joitain ihan oikeasti iskeviä biisejä... Tietysti tässä kohtaa täytyy huomauttaa, etten ole kuullut yhtyeen parin kuukauden takaista debyyttiä, joten herrojen sävelet eivät niinsanotusti ”valmiiksi soineet päässä” ennen keikkaa. Mutta kun meikäläinenkin monesti löytää uusia omia fanituksia juuri keikoilta, niin eipä taitaisi tämä yhtye nousta niiden joukkoon vielä tämän näytön perusteella. Aamuun mennessä suurin osa keikan muistosta ehti jo haihtua.
Illan kolmesta yhtyeestä juuri helsinkiläinen Superchrist sai minut vääntäytymään pitkän työpäivän päätteeksi Klubille. Desibeliin raskaampaa musiikkia ansiokkaasti hehkuttava kollega Roth vakuuttui yhtyeestä aikoinaan juuri live-esityksen kautta ja tuore pitkäsoittodebyytti Colorgun on kerännyt mukavasti kiittävää palautetta. Lassi Jokisen rummut ja Minttu Murasen bassottelu rakentavat yhtyeelle energisen ja murean pohjan, johon Mikko Lohenojan on hyvä pistellä raskaasti efektoitua kitarasoundia päälle. Mikon valloittava liike polvistumisineen ja niskan takana soitteluineen olikin keikan hienointa nähtävää, rytmiryhmän keskittyessä pitämään yllä musiikillista liikettä.
Kun Mika levyarviossaan nosti Six Six Seven (In Sex Heaven)-biisin kohdalla esille Princen, olin aika epäuskoinen. Mutta kun kolmikko jammaili kyseistä raitaa livenä, oli pakko allekirjoittaa sama lausunto. Ja kun Superristus kuitenkin soittaa pääasiassa jostain Nirvana/Nine Inch Nails/Primal Scream -pohjilta luonnosteltua efektisen säröistä, kevyen psykedeelisesti juoksevaa tummaa rockia, on tuollainen diskofunkahtava välipala sitäkin maukkaampi. Pitkästä aikaa oli sellainen keikka, jonka pohjalta tuli oikeasti tarve käydä levykauppaa... Vielä kun olisi tarvittavat rikkaudet moiseen...
Helsinkiläinen Kometa ei oikein ole onnistunut innostamaan tamperelaista kansaa tanssaamaan marssipyörteilevää jyräletkeilyään. Sanotaanpa yhtyeen suhteesta esikuviinsa (kuten Captain Beefheartiin) mitä tahansa, on kolmikko erittäin viihdyttävä ja valloittava niin levyllä kuin livenä. Timo Kinnusen raskaasti askeltavat, mutta luovasti polveilevat lyömät yhdessä Jari Laakkosen basismin kanssa antavat laulaja-kitaristi-trumpetisti Olavi Vänttiselle osuvan pohjan milloin leijutella uhkaavasti, milloin letkeillä psykedeelisesti, milloin jyrätä raivokkaasti.
Tällä kertaa vanhojen suosikkien kuten Mexico rinnalle nousi muun muassa hienolla Vänttisen ja Kinnusen vuorolaululla hilpeilevä Tacks sekä lopuksi fiilistelty How To Wear Things. Laakkosen ja Vänttisen valkoiset asut olivat melkoisen rumat, mutta jotenkin nekin palvelivat hommaa. Vaikka bassokaappi olikin keikan aluksi sanonut sopimuksen irti, saatiin homma nopeasti rullaamaan eikä tekniikan oikuttelu jatkunut sen pidempään. Nastaa oli.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
