Puumaja, Imaginary Friend
07.07.2006
Vastavirta/Tampere
Tampereen klubi-elämä alkaa taas olla perinteiseen kesäiseen tyyliin biitsillä ja festivaaleilla. Perjantaista jatkuvasti hikoiluttavaa 30 asteen hellettä haistellessaan tuli kysyneeksi, että kuka hitto sitä tällaisella ilmalla muutenkaan baarissa istuu? Yllättävän lukuisa määrä kansaa jaksoi silti seurata Peacepala-iltaman kahta pop-aktia.
Ymmärtääkseni tamperelainen Imaginary Friend sai yllättävän sulavasti seitsenhenkisen jäsenistönsä sopimaan Vastavirran kohtuu pienelle lavalle. Yhtyeen soitto kulki vispilätahdilla ja vahvasti akustispainotteisesti, vaikka setissä toki oli sähkökitaraakin. Minna Sihvosen kaunis laulu oli yhtyeen parhaita puolia, myös klarinettia, saksofonia, ksylofonia ja koskettimia käyttänyt soundi oli mukavan rikas ja pehmeä. Suurin ongelma tuntui olevan tasapaksuus – kun yhtyeen anti kulkee aika laahaavasti ja ilman erityisempiä tyylinvaihdoksia, tuntui homma hetkittäin pyörivän hiukan liikaa paikallaan. Yhden kappaleen komea kasvatus kohti loppua ja encorebiisin hieman ”viettelevämpi” tai viekkaampi ilme olivat mukavia poikkeuksia, joita olisi kaivannut hiukan lisää. Veikkaan että levymuodossa tuo ei ole niin iso ongelma kuin miltä se livenä tuntui. Muutenkin tukahduttava sisäilma sai suurimman osan väestä siirtymään terassille, jonne soitto varmasti kuului yhtä lailla. Mutta mutta... vielä tämän näytön perusteella en ole ihan vakuuttunut, vaikka IF:in ideaa joutuukin sympatiseeraamaan.
Samoin tamperelaisia naamoja sisällään pitävä Puumaja on jokaisella näkemälläni keikalla toiminut hiukan eri tavalla. Aluksi Mikko Meriläisen laulun ja kitaran, Sami Nissisen ja Jarno Alhon kitaroiden ja Timo Alatalon yhtye sai tahtia Samae Koskisen rummuista ja kulki ennen kaikkea hitaaaaasti. Sittemmin Samin kiireet soolonsa kanssa pistivät yhtyeen turvautumaan rumpukoneeseen ja laahaavuutta maustettiin rockahtavalla kitaramatolla.
Nyt homma alkoi jälkimmäisen kaavan mukaan, tosin sitä mattoa ei vielä kaivettu esiin vaan Mikon akustisempi ilmaisu sai värejä Jarnon kitarakirskuttelusta. Homman aloittaminen meni hiukan säätämiseksi, kun Mikko ei meinannut millään saada rentoutuskasetti-sämpleä kuulumaan. Kun homma sitten lähti, mentiin pari ekaa kappaletta aika tappavassa hidastelussa. Mutta sitten... rumpuihin nousi Nuutti(?) ja vaikka virveli paukkuikin välillä häiritsevän vahvasti, sai homma ihan uutta lihaa luidensa päälle.
Yhtye alkoi kasvattaa pientä ja kaunista poppiaan laajakangassoundiin, jossa jopa kitaratiluttelu mahtui mukaan. Keikka sai varsinaisen piristysruiskeen ja suomenkielisistä kappaleistakin alkoi löytyä päähänjäävää materiaalia. Vaikka Mikon laulu ei ihan koko keikkaa tahtonut pysyä samoilla taajuuksilla bändin kanssa, korvasi miehen pirteä esiintyminen paljon. Esiintyminen, joka huipentui siirtymiseen jamittelevan yleisön sekaan keikan päätteeksi. Ja jo pelkästään se että yleisö innostui jamitukseen, oli loistavaa. Odotukset Puumajan levytyksiä kohtaan nousivat kovasti.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
