Pispalafolk

Tampereella vietettiin viikonloppuna kaksia talkoohenkisi� pikkufestareita. N�ist� j�lkimm�inen, Pispalafolk, juhlittiin sunnuntain paahtavan kuumassa helteess�, joka osaltaan oli vaikuttamassa enn�tyssuureen yleis�n osallistumiseen. P��llimm�inen syy t�h�n oli kuitenkin se, ett� l�hinn� talkoohengell� toteutettuun mainioon tapahtumaan oli saatu kinnitetty� varsin maineikas artistikatras.

Paikalle saapuessani lavalla h��ri helsinkil�inen Tenhola. Tyynyt p��ss� esiintyneet h�rh�hissuttelijat taitavat herk�n tunnelmoinnin, mutta yhtyeen musiikki j�i kuitenkin taustarooliin ihmisvilin�ss�. Tenholan tunnelmointiin kaipaisi pelk�n tyylittelyn lis�ksi kunnon musiikillisia ideoita. T�m�n j�lkeen lavalle jo kipusi yksi tapahtuman odotetuimmista esiintyjist�, Ville Leinonen. Laulaja soitti viime aikaisiin keikkoihinsa verrattuna vahvemmin omaan tuotantoon pohjautuvan setin, mik� pelkkien iskelm�-coverointien sijaan kelpasi ainakin minulle. Melko synkki� ja hitaita olivat Villen kappalevalinnat, joka tuntui hitusen vaivaannuttavalta ja omituiselta lempe�n hellep�iv�n kontekstissa. Vanha, kaikkien tuntema tuutulauluklassikko, Pieni Tyt�n Tyller�inen, sek� Kauko R�yhk� -versiointi Talo Meren Rannalla saivat arvoisensa tulkinnan. Pitk��n soolona kiert�nyt Leinonen on kasvattanut hiuksiaan ja karismaansa, ja h�n on yksi Suomen suvereenimmista tunnelman luojista. Kuitenkin uusi ter�v� taustayhtye voisi vaihteeksi innoittaa artistia uusiin aluevaltauksiin.

T�m�n j�lkeen kes�p�iv�n hellehuuruista tunnelmaa kuvitti Idolae ja Imaginary Friend -yhtyeiden j�senist� koostunut erikoistrio. IF:n klubiolosuhteissa mainiosti toimiva, hidas ja tunnelmallinen indie-folk ei ole yht� vahvoilla ulkolavalla, jossa yhtyeell� on haastavampi teht�v� saada kuuntelijat vangittua omaan eteeriseen maailmaansa. Kuitenkin pitk�lti laulajansa Minna Sihvosen ansiosta homma ei l�ss�ht�nyt turhaan indie-h�lm�ilyyn, vaan se kuulosti ihan p�tev�lt� taidefolkilta.

Toinen suuri nimi John McGregor jatkoi niin ik��n hidasta ja intiimi� vuodatusta. Hienosti kitaroiva ja laulava herkistelij� suoriutui hommasta ihan hyvin, mutta t�ss� vaiheessa ohjelmistopolitiikka alkoi hieman tympi�. Folkin suosiminen sanan laajemmassa merkityksess� olisi voinut tehd� ohjelmasta mielenkiintoisemman, kokonaisuuteen olisi kaivanut rohkeampia tyylillisi� variaatioita tai yksinkertaisesti rytmikk��mp�� musaa.

T�t� tilannetta korjasi Cat Lee & Co -yhtyeen mainio svengailu. Muun muassa Django Reinhardt-tyylist� mustalaisjatsia ja countrybluesia yhdistelev� akustinen trio soitti irtonaisesti ja taitavasti. Soiton p��lle Cat Lee laulaa v�h�n nen��n hakeutuvalla ��nell��n soljuvaa ameriikan kielt�. Meiningiss� oli sopivasti rentoa rempseytt� sek� taitavaa ja tyylik�st� musisointia. T�llaisia tyylihistorioitsijoita kuulisi ja n�kisi mielell��n enemm�nkin.

Sitten Tahmelan Syd Barrett - Timo Blues, toi lavalle eksentrisen trionsa. Porukan kaikkea muuta kuin ryppyotsainen neofolk oli obskuuria ja hypnoottista. Timon sanoituksia pys�htyi kuuntelemaan � millaista kihelm�inti� on milloinkin p��ss�. Yhtyeen vireess� ja soitossa oli pient� hakemista ja my�sk��n soundit eiv�t palvelleet t�ysin esiintymist�. Kuitenkaan mist��n fonal-henkisest� tahallisesta v��rinsoittamisesta ei t�ss� ole kysymys vaan kunnianhimoisesta ja monipuolisesta musiikista, joka on sovitettu folkin muotoon. Viel� tarvitaan lis�� treeni�.

Seuraavana esiintyi kaunis��ninen Hanna Ruuskanen mainion Tarina -yhtyeens� s�estyksell�. Hannan herk�t folk-kappaleet ovat sanoituksiltaan melko arkisia kuvauksia, jotka on sovitettu eleganttiin ja tyylikk��seen musiikilliseen asuun. Rennosti ja luontevasti esiintyv� Hanna on tulevaisuuden kyky, joka varmasti tullaan huomaamaan. H�nen aikuismainen ja sensuelli musiikkinsa voisi hyvin sopia esimerkiksi YleQ:n tai Novan keskusteluohjelmien v�lille.

Kolmas nimekk��mpi esiintyj� Samae Koskinen tarjosi hiljattaisilta soolokeikoiltaan tutunoloisen setin. Samilla oli uusi 12-kielinen kitara, joka herran itsens� mielest� taisi kuulostaa halvalta, mutta kyll� �myreist� kuunneltuna se ihan kauniisti soi. Debyytti-levyns� heleiden ja menevien popkappaleiden lis�ksi soitti h�n Sister Flo-yhtyeens� matskua. V�h�n yksipuolinen ja nyanssiton setti oli perushyv�.

Liisa Tuhkasen t�hditt�m� Rockin� Country Project tarjoili viimeisen esiintyj�n ominaisuudessa tanakkaa kantrirokkia. V�lill� oltiin kovin syv�ll� amerikan meiningiss�, mik� osoitti kiitett�v�� lajintuntemusta. Jotenkin b�ndin s�r�inen soundi sek� soittotyyli toi mielikuvia siit� kaupallisemmasta ja juntahtavammasta amerikan meiningist�, jos sit� vertaa vaikkapa Tarinan juurevampaan americana-soundiin. Laulajana Tuhkanen on kyll� melkoinen kultakurkku, joka laulaa tuhkatkin pes�st�.

Teksti: Sami Nissinen, kuvat: Saara Piispa