23.01.2009
Ravintola Kairo/Kotka
Kotkan kest�v�n musiikin yhdistyksen Kesto ry:n j�rjestyksess� nelj�s klubi-ilta KESTO IV marssitti legendaarisen Ravintola Kairon lavalle kolme kotimaista rockaktia. Illan avauksesta vastasi helsinkil�inen Rite, jonka uusi Death I Hear You Calling, But I Can�t Come Home Rite Now -pitk�soitto n�ki vastik��n p�iv�nvalon. B�ndin Entombed/stoner/doom -linja ei vedonnut vieraaseen yleis��n kovinkaan vahvasti, ja vastaanotto olikin laimeahko. Itsekin hieman h�m��nnyin aluksi, Rite oli minulle tuttu aiemmilta vuosilta nimenomaan keikoilta, enk� tunnistanut samaa vanhaa reipasta b�ndi� ensi alkuun lainkaan. Jotain tuntui olevan pieless�, ja selvisih�n se lopulta: basisti Manu Kuitunen oli poissa, mik� n�kyi ja kuului valitettavasti kautta keikan.
Setin puoliv�lin tienoilla kitaristit vaihtoivat bassovastuuta kesken��n, ja itse ote asiassa hieman parani kun soittimia v�lill� kierr�tettiin. En tied� oliko asialla itse soittoon sen suurempaa vaikutusta, mutta j�lkimm�isell� puoliskolla basson varteen siirtynyt nuori mies vaikutti olevan melkoisen liikuttuneessa mielentilassa, mik� k�vi hyvin selv�ksi my�s keikan j�lkeen. Raisu meininki kuuluu toki rock n� rolliin, mutta siin� vaiheessa kun tuopit lent�v�t yleis��n ja paikkoja aletaan hajottaa, voi jollekin j��d� syytt� huono maku suuhun koko b�ndist� � t�m� ei varmastikaan ole Riten keikkamatkailun syv� tarkoitus. Kun b�ndi alun kankeuden j�lkeen p��si vihdoin kunnolla vauhtiin, ei meiningiss� ollut suurempaa moittimista. Rite pystyy kuitenkin paljon parempaankin, joten liev� pettymys mielt� j�i kielt�m�tt� kalvamaan.
Huomattavasti kiihke�mp��n tilaan Kairoon vaivautunut parisatap�inen yleis� innostui seuraavan b�ndin aloittaessa settins�. Dark Filth Fraternityn viimevuotinen Breathe Again -levy on kirvoittanut ylist�vi� arvosteluja joka puolella, ja vihdoin minullakin oli tilaisuus tsekata millainen on lahtelaispoppoon livekunto.
Eteerinen Caught in the Light avasi haavit yleis��n ujuttautuneiden skenepoliisien keskuudessa, ja DFF vetikin Kesto ry:n klubihistorian kovimman keikan. P��osa biiseist� oli em. Breathe Againin materiaalia, ja t�m� oli ilman muuta ainoa oikea ratkaisu. Kun illan avannut Rite keskittyi l�hinn� runnomiseen, oli DFF:n veto muistutus siit�, miten soittotaito ja -varmuus ovat yleens� t�rkeimpi� tekij�it� hyv�n ja ookoon v�lill�. Koko orkesteri oli heng�stytt�v�n hyv�ss� iskussa, vokalisti Panu Willmanin toimittaessa ansaittua nokkamiehen roolia.
The Peacemaker, Neon Nations ja In The End saivat eturivin yleis�ss� aikaan jo jonkinlaista joukkohypnoottista liikehdint��, mik� on eritt�in poikkeuksellista kun ottaa huomioon ettei DFF ollut k�ynyt Kotkassa koskaan ennen t�t� iltaa. T�m�n tyyppisess� musiikissa tarkkuus ja selkeys ovat valttia, ja DFF:n kitaristikaksikon vokaali- ja kitaraharmoniat saivat kylm�t v�reet kulkemaan selk�piiss�. Rytmiosastolla rumpali Riku Willman raivokkuudellaan sek� basisti Henri R�s�nen jyllim�isell� viileydell��n pitiv�t huolen ettei paketti p��ssyt levi�m��n.
Sovituksellisesti DFF:n biisit kulkevat liven� hieman eri latuja kuin levyill�, mutta t�m� ei musiikin monimutkaisuus huomioon ottaen ole mik��n ihme. Ihme sen sijaan on se, kuinka joku kykenee soittamaan n�in koukkuista musiikkia kitaralla ja siihen p��lle viel� laulamaan Kairon suohon. T�ysi kymppi, ja Dark Filth Fraternityn keikkoja ei voi kuin suositella � k�yk�� ihmeess� tarkastamassa meininki, mik�li siihen suinkin avautuu tilaisuus.
Kesto ry:n puuhamiehist� kertoi ennen tilaisuuden alkua, ett� illan viimeisest� b�ndist� k�ytiin viel� soundcheckin yhteydess� jonkinlaista v��nt�� � Dark Filth Fraternity ja Bad Taste -leffan n�ytt�m�n� toimineen pikkukaupungin mukaan nimetty Kaihoro ker�siv�t molemmat kannatusta. Kotikentt�edun nimiss� p��dyttiin viimeksi mainittuun, eik� tilaisuuden kannalta arvioiden p��t�s v��r� ollutkaan. Sunilan Danko Jonesin (Markku Pihlaja) johdolla Kaihoro p��tti keikkataukonsa r�v�k�sti, saaden my�s yleis�n mukaan bileisiin heti alkutahdeista l�htien. Pihlaja on karismaattinen nokkamies ja loistava esiintyj�, ja hiki lensi tuttuun malliin jo muutaman minuutin j�lkeen. Heti ensimm�inen biisi kutkuttikin b�ndi� pitemp��n seuranneiden nystyr�it� mukavasti, Milktruck Suicide on b�ndin historian ehk� paras kappale.
Setin aikana k�ytiin l�pi Kaihoron tuotanto jonkinlaisena l�pileikkauksena, mik� kielt�m�tt� tuntui sangen hyv�lt�. B�ndin musiikki on stoneriin hentoisesti vivahtavaa rockia raskailla soundeilla, ja tanakka groove komppiosaston puolelta erottaa Karhulan porukan edukseen kaltaisistaan. Tyylikk��t koskettimet tuovat soppaan juuri sopivasti lis�makua, eik� koko illasta oikeastaan puuttunut kuin toinen kitaristi Harri Pikka, jota syyst� tai toisesta ei lauteilla n�hty. En valitettavasti ehtinyt jututtamaan b�ndin hemmoja keikan tiimoilta kovin pitk��n, joten Kaihoron tulevaisuuden suunnitelmat j��v�t viel� n�ht�viksi. Toivoa sopii ett� uutta pukkaa ja pian, ainakin keikoilla orkesteri on taatusti yksi Suomen kovimmista alallaan. Pakko viel� nostaa erikseen esiin eleett�m�n tyylikk��t Hakulin vellokset, jotka ovat metalliyleis�lle tuttuja my�s Total Devastationin riveist�. Poitsila Heist soi yh� kauniisti, sairaan kotipaikkarakkauden osoituksena.
KESTO V:n ajankohta on maaliskuussa, ja klubi on tunnelmaltaan sek� kiitett�v�sti vaihtelevilta b�ndivalinnoiltaan sit� kaliiberia, ett� paikalle kannattaa suunnistaa vaikka v�h�n kauempaakin. Puitteet ovat upeat, Ravintola Kairo oli maailman kuuluisimpia satamakapakoita silloin, kun kauppa ja merenkulku eliv�t viel� kuuluisaa �vanhaa hyv�� aikaa�. L�mminhenkinen tunnelma on yh� j�ljell�, t�m� yhdistettyn� vankalla ammattitaidolla hoidettuun ��nentoistopuoleen sek� kokeneisiin j�rjest�jiin pit�� KESTO-klubin l�hialueen ykk�svaihtoehtona pitk��n.
Teksti ja kuvat: Ville Kuitunen
