• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Underwater Sleeping Society: Future On A Plate

UwSSoc/New Music Community

Viimeisimpien viiden vuosikymmenen musiikillisia tyylilajeja onnistuneesti yhdistelevä Hyvinkää-Riihimäki-Järvenpää –lähtöinen Underwater Sleeping Society on kahden lyhyemmän äänitteen jälkeen saapunut erääseen käännekohtaan; yhtyeen debyyttipitkäsoitto julkaistaan. Yhtye kertoo itse musiikkinsa koostuvan yhdistelmästä tummia maisemia, kauniita popmelodioita ja lämmintä 2000-lukuista psykedeliaa, joita tuodaan esiin intohimoisesti rokkaamalla. Tuoreella keikallaan yhtye todisti väitteensä todenperäisyyttä ja jo edellinen tuotos, Desibelin irtonaiseksi ja kokeilunhaluiseksi kiittämä 4 Sparrows nostettiin useammallakin taholla vuoden 2003 parhaimpien levyjen kastiin. Jatkuuko klassisen popin ja progressiivisen kokeilunhalun voittokulku myös pidemmällä kaavalla?

Kyllä se näin vain tekee. Vaikka kymmenen kappaleen levymuoto ei täysin onnistu jalostamaan livesoiton intensiivisintä rauhallisen tunnelmoinnin ja raivokkaan pyristelyn kontrastia, voi levyä huoletta suositella lämpimästi kaikille sekä kokeilevamman että kauniin kitarapopin ystäville. Klassisten esikuvien lisäksi UwSSoc:in soitosta nousee mieleen toki niin Coldplaytä kuin Radioheadiakin. Silti viisikko seikkailee lopulta täysin omassa tunnistettavassa soundissaan, jolle viimeisen silauksen antaa laulaja-kitaristi Okko Niemisen yhä rennommalta ja kantavammalta kuulostava laulu. Yhtä tärkeiksi instrumenteiksi soittoa kantavien rytmiryhmän ja kitaran lisäksi täytyy myös nostaa Olli Variksen koskettimet sekä taidolla hyödynnetyt orkestraatiosovitukset viuluineen ja Olavi Töylin ja Samuli Peltoniemen puhaltimilla. Soundi on täyteläinen, muttei mitenkään liian täyteen ahdetun tuntuinen. Tilaa on osattu jättää myös hiljaisuudelle ja pienieleisille popsivelyille.

Levy alkaa yllättävällä, Underworldin megahitti Born Slippyn mieleennostavalla, Here Are The Mistakes - ”surina kohtaa akustisen näppäilyn” –raidalla. Kauniisti keinutteleva Madrid tuo esiin Okon laulua ja Ollin herkisteleviä koskettimia hivenen Coldplayn hengessä. Hienovaraisine torvineen tunnelmoiva raita lähtee lopussa hillitysti kiihdyttelemään, menettämättä otettaan mollivoittoisesta rauhallisuuden tunteesta. Tenth Floor nostaa hivenen Radioheadmaisia mielikuvia utuisine taustahuminoineen, unelias yhteisö saapuu kymmenenteen kerrokseen harsopilvien luoman sumumaiseman suojissa. Pienimuotoisesti leikittelevä Muteant nousee pohjasuvantojen näppäilyistä pinnanalaisia maisemia haikeasti ihaileviin melodiamaalailuihin. Stemmalaulut tuovat mukavasti lisäulottuvuutta. Hetkittäin miltei Thom Yorkemaisesti ”uikuttava” Fireside ei juuri räisky, vaan rätisee tunnelmallisesti pienellä liekillä. Iloisemmin leikittelevä Lost retkeilee Jyväskylän serkkujen The Rollstonsinkin tallaamilla poluilla, hilpeää indiepoppia sieltä tyylikkäimmästä päästä.

Harmoonilla tunnelmoidaan uneliaan surumielisellä My Pianolla, reippaammin etenevä Chasing Shadows raivoaa tähtiintuijottelevan laulun taustalla kuin uhkaavan hirmumyrskyn eturintama pienine suvantoineen. Junnaava Sleepsleep voisi nousta 2000-luvun laatutietoisen popin ystävien kestosuosikiksi, jos vain yhtye saavuttaa laajempaa tietoisuutta. Luulisi tämäntasoisten levytysten löytävän tiensä ihan kansainvälisillekin markkinoille – toki enemmän sinne alakulttuurimusiikin pienten piirien hellästi vaalimiksi löydöiksi. Potentiaalia olisi toki listoillekin, musiikkityyli vain pistää hiukan skeptiseksi. No, aika näyttää... Joka tapauksessa, unisen Sindrin hypnoottisesti päättämä levy nousee loppuvuoden 2004 parhaiden poplevyjen tiukkaan kärkikastiin tasavertaisena The Soundtrack Of Our Livesin ja R.E.M:n kanssa. Loistavaa!

Kommenttien keskiarvo:

mpkoskinen kommentoi 12.06.2005:

Pisteet:

Melkoinen paketti tämä. Saundillisesti linjakkaan kuuloisella albumilla kumarretaan yhtä lailla brittipsykedelian, progressiivisen rockin, grungen, Radiohead-taiderockin kuin indienkin suuntaan. Erityisesti keikalla bändin grungahtava ote ja lavaolemus käyvät ilmeisiksi, mutta levyllä jyräys on kontrolloidumpaa. Jokainen biisi on yksilönsä ja tunnelmat vaihtelevat sujuvasti laajalla skaalalla. "Hittipotentiaalia" löytyy ainakin Tenth Floorista, Lostista ja Sleepsleepistä. Mainio levy, jonka soisi erittäin mielellään poikivan yhtyeelle menestystä jatkossakin!