Botch: 061502
18.02.2007
Kesäkuun viidentenätoista päivänä vuonna 2002 erään omalla sarallaan merkittävän yhtyeen taival päättyi ennenaikaisesti. Tacomasta, Washingtonista kotoisin oleva Botch soitti tuolloin viimeisen keikkansa, washingtonilaisen kotiyleisönsä edessä. Yhdeksän vuoden ajan tämä punkahtavaa metalcorea soittanut ryhmä oli taistellut tuulimyllyjä vastaan ja juuri kun se suuri läpimurto näytti siintävän horisontissa, päätti bändi kaikkien suureksi yllätykseksi lyödä hanskat tiskiin.
061502 onkin ensisijaisesti vain pelkkä tallenne, jolla päälle päin äärimmäisen motivoituneen tuntuinen ja vauhdikas bändi esiintyy täysin riehaantuneelle yleisölle. Räiskähtelevän energian saattaakin tuntea aina kotikatsomon sohvalla saakka, sillä reilun tunnin mittaisen setin aikana hikeä virtaa esiintymispaikan lattioille vähintäänkin joitain litroja. Botchin keikka saa paikoin milteipä mellakkaa edeltäviä julistamisen muotoja, mutta kokeneet esiintyjät osaavat myös hillitä tunnelmaa aina tarpeen mukaan. Erityisesti vokalisti Dave Verellen osoittaa loistavaa tilanteenluku kykyään välispiikeissään. Viimeisen kappaleen aikana kaikki padot murtuvat sitten lopulta, kun lavalle ryntää liikaa väkeä ja järkkärit meinaavat tässä hässäkässä kantaa lauteilta jopa yhden soittajankin!
Se mitä saavutetaan loistavalla esiintymisellä osataan kuitenkin vastavuoroisesti peittää uskomattoman heikon kuvan taakse ja näin surkeaa kuvanlaatua en ole tavannut valehtelematta milloinkaan aikaisemmin. Hetkittäin kuva pikselöityy niin pahasti, että hahmojen ääriviivoista on jopa vaikea saada mitään tolkkua. Toisinaan taas kuvan kohina ja ”rätinä” ylittävät kaikki kipupisteet. Ongelmat johtuvat varmasti suurimmalta osin siitä, että keikka on kuvattu vaatimattomalla laitteistolla, mutta sekään ei selitä ihan kaikkea. Ensinnäkin bändi tuntuu hetkittäin esiintyvän melkeinpä säkkipimeässä salissa ja toisekseen valojen käytöllä ei ole ainakaan pyritty millään tavoin helpottamaan kuvausurakkaa. Onko tämä rosoisuus ja suoranainen paskuus sitten mahdollisesti saavutettu tieten tahtoen – tai kenties oikein tarkoituksella? Sitä en tiedä, mutta mikäli asianlaita on näin, pienempikin alleviivaus olisi varmasti riittänyt. Kuvasuhde on luonnollisesti se tavallinen 4:3.
Kiekon mielenkiintoisinta tarjontaa on eittämättä siltä löytyvä kommenttiraita, jolla bändin jäsenet pääsevät muistelemaan muutaman vuoden takaisia tapahtumia. Nyttemmin äijillä tuntuu olevan jo todella hauskaa, vaikka keikan aikoihin yhdellä jos toisellakin taisi vielä puristaa pahemman kerran vintistä. Näistä puheista on ymmärrettävissä myös se, että yhtye hajosi lopulta siihen, kun sen jäsenet paloivat kollektiivisesti loppuun.
Mikäli metal-/noise-coren lähihistoria kiinnostaa, kannattaa tämä julkaisu hommata ehdottomasti omaan hyllyyn. Botchin räiskeestä voi myös kuulla paljon niitä tekijöitä, joita myöhempien aikojen kokoonpanot ovat härskisti lainailleet.
Mika Roth
