Iron Maiden: Flight 666
14.07.2009
Kaksituntinen kiertudokumentti sekä kattava live-osuus yli kaksikymppiseltä veteraanibändiltä.
Iron Maidenin kiertueille riittää kysyntää vielä yli kaksikymmentä vuotta sen jälkeen kun yhtye on julkaissut klassisimmat albuminsa. Vielä kun keikkajärjestäjät ovat aivan yhtä innostuneita niin Intiassa kuin Costa Ricassakin, on helpointa ottaa käyttöön oma lentsikka ja lähteä kiertämään maailmaa. Sitten vain papereihin lentokapteenin kohdalle laulaja Bruce Dickinsonin nimi, niin hyvältä näyttää. Tämän maailmankiertueen ykkösosan tapahtumat ovat nyt nähtävillä Flight 666 -DVD:n myötä.
Hitto, yli kaksikymmentä vuotta. Ja minä kun voisin sanoa, ettei Maiden loppujen lopuksi mitenkään ihmeellistä musiikkia soita, tai ei se ainakaan tyylikästä tai johdonmukaista ole. Niin vain tälläkin DVD:llä koetaan vatsanpohjassa asti tuntuva elämys, kun argentiinalaisyleisö kajauttaa ilmoille mammuttimaisen yhteislaulun Fear of the Darkin intron aikana. Dokumenttiosuudessa taas esitellään brasilialainen pappi, jonka kehosta löytyy 162 Iron Maiden -aiheista tatuointia. Eräs japanilaistyttö puolestaan tuumii vakavana: ”I would like to become Steve Harris´ daughter - stay heavy.”.
Flight 666 käsittää lähes kaksituntisen kiertuedokumentin sekä rundin settilistan biisi biisiltä läpi käyvän live-osuuden. Kiertueen pituuden vuoksi dokumentissa ei ehditä pureutua kovinkaan tiukasti yksittäisiin aiheisiin, eikä jäsenistäkään paljastu mitään dramaattista. Huomiota kiinnitetään lähinnä rumpali Nicko McBrainin humoristisuuteen ja edelleen voidaan todeta, että Bruce on energiaa täynnä, Steve on sitten se vähän hiljaisempi kaveri, ja niin edelleen. Paljon nauhaa kuluu eri keikkapaikkojen sekä fanien esittelyyn, ja eri fanikulttuurien vertailulle Flight 666 tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden. Dokkarin keikkapätkät ovat puolestaan vähän ajanhukkaa, kun samat vedot ovat nähtävillä kokonaisina DVD:n liveosuudessa.
Livepuolen seitsemästätoista biisistä jokainen on kuvattu eri areenalla ja vetojen väleihin on sijoitettu lyhyitä tunnelmapätkiä lennoista ja keikkakaupungeista. Intensiivinen keikkafiilis on sitä myöten mennyttä, mutta toisaalta on hienoa nähdä meininkiä eri mantereilta. Livetoiminnasta puhuttaessa ikääntyneen Dickinsonin ääni voisi soida korkeimmissa kohdissa komeamminkin, eli tältä osin parhaat päivät on nähty. Bändin soitto on kuitenkin moitteetonta ja erityisesti jo persoonana valloittavan Dave Murrayn soolot irtoavat mahtavasti. Showelementtejä on keikoilla mukana sopivasti, mitä nyt vanhojen ukkojen tasajalkahyppelyt huvittavat.
Biisien osalta kyseessä on luonnollisesti värikäs hittikimara, pelkästään The Evil That Men Do puuttuu. Vähänkin yhtyeeseen perehtyneelle Flight 666 ei tarjoakaan mitään uutta, mutta toki se on hyvä, tyylikäs, ison budjetin paketti, vaikka bonusmateriaalia jäin kyllä kaipaamaan. Täytyy myös todeta, että turha minun on Heaven Can Waitin tai Can I Play With Madnessin ärsyttävyydestä mitään puhua niin kauan, kun hysteerisesti bändiä palvovia faneja löytyy miljoonia ympäri maailmaa. Se on fakta - Iron Maiden on yksi kaikkien aikojen suurimmista.
Teksti: Jarmo Panula, kuva: hardrockhideout.com
