AP Fest vol III
18.06.2014
Turun Klubilla järjestetty kaksipäiväinen festivaali toi nipun Suomen parhaita punk-orkkia samaan paikkaan.
Airiston punk-levyt
Airiston punk-levyt ehti järjestää jo neljännenkin AP Festin kuluvan vuoden huhtikuussa, mutta juuri julkaistu DVD käsittelee juhlaa vol III, eli vuoden 2013 rytinöitä. Turun Klubilla vietetty kaksipäiväinen punk-festivaali on jo ehtinyt betonoida maineensa kotimaisissa punk-piireissä, joten tässä saattaa hyvin piillä pidemmänkin perinteen alku.
Riittävällä kamera-arsenaalilla ja kunnon ääniraidalla varustettu kooste on rakenteeltaan yksinkertainen. Festivaalin kaksi päivää löytyvät omista segmenteistään ja livevetäisyjen lisäksi yhtyeille esitetään joitain kysymyksiä. Ensimmäisen päivän odotetuin akti monelle paikalle olleelle oli varmasti Kakkahätä-77, jolta yritetään saada vastausta mm kysymykseen: kuinka monta kertaa yhtye on jo hajonnut? Vastaus jääkööt paljastamatta, mutta kakkiksen soittovire oli jälleen timanttinen, mikä jo yksistään on riittävä syy DVD:n hankintaan.
Perjantain avaajana häärivä, kantaaottavaa seiskaseiskapunkkia puristava Yleislakko antaa mainion näytteen siitä kuinka Kokoomukselle ja kumppaneille voi haistattaa pitkät uskottavalla tavalla. Ikävä kyllä niin lakkoilijat kuin J. Kiesi Grandes saavat esittää vähemmän kappaleita kuin vastauksia kysymyksiin. Grandesin tuoreelta triolta esitetään sentään asiallisempia haasteluita, joiden lisukkeeksi pamahtavista biiseistä nuoren Röyhkän mieleen tuova Karkuun western/iskelmä rock eroaa mukavasti kiekon muusta annista.
Ensimmäisen päivän kaksi muuta orkesteria Häiriköt ja Pertti Kurikan nimipäivät pääsevät myös näyttämään taitojaan, peräti neljän rallin voimin kumpainenkin, eikä illassa ollut näiden näytteiden perusteella valittamisen aihetta. PKN:n keikkaa olisi voinut katsoa pidempäänkin ja näissä kohdin kamera-arsenaali tuntuu mystisesti kutistuneen, mutta mitäpä noista.
Toisen festivaalipäivän avaaja Katujen äänet on keittänyt kasaan mielenkiintoisen paketin punkista, suomirockista ja vanhasta uudesta aallosta, mutta pitkän päivän avausaktin paikka on aina vaikea, etenkin kun takaa puskee huomattavasti suurempia orkestereita. Allekirjoittaneelle aiemmin tuntemattomaksi jäänyt Särkyneet tuo mukaan kuvaan sopivasti uutta. Ryhmän mainioilla koukuilla ryyditetty renttupop kiekko Kaupungin kutsu hurmasi viime vuonna kollega Raekallion ja nähdyn perusteella kyseinen lätty onkin syytä saada nopeasti syyniin.
Varhaista Yötä ja Problemsia toisiinsa naittava Maakuntaradio ei täysin vakuuta, eikä asiaa ainakaan auta pahasti pakan päälle miksatut kiipparit. Puolittaiselta hudilta vaikuttaa myös The Splitsin esiintyminen. Olisiko haastattelussa esiin noussut jännittäminen sitten kipsannut tyttöjä, vai mistä mahtaa johtua, mutta tällä kertaa nelikon garage punkrock oli jumalattomasta säröstä huolimatta jotenkin voimatonta.
Samoja ongelmia ei sen sijaan näytä olevan Pää kii orkesterilla. Teemu Bergmanin toinen kokoonpano pistääkin jalalla koreasti ja saa myös yleisöstä irti muutakin kuin satunnaista suunsoittoa. Puolitoista vuotta sitten ilmestynyt, itsensä mukaan nimetty debyytti, oli sen verran vahva tapaus että kiekolle soisi jatkoa. Eikä tilanne vaikuta lainkaan toivottomalta ainakaan tämän näytteen perusteella.
AP Fest vol III on asiallinen mutta harmillisen niukka paketti, sillä toki kahden päivän räimejuhlista olisi saanut kasaan suuremmankin julkaisun. Suurin osa bändeistä on esillä vain kahden kappaleen voimin ja isommatkin nimet saavat itsensä kuuluviin vain neljän raidan verran. Kun suurin osa orkestereista vielä vetää lyhyitä siivuja nopeassa tahdissa on DVD ohi harmillisen nopeasti. Mukana ei tule mitään ekstroja, eikä ääniraitaa voi valita – se stereo ja siinä se.
Mika Roth
