Pienet II - Joulukuu 2019

Black Dreams: Deep Inside

Siit� ei ole kuin puoli vuotta, kun raumalainen Black Dreams rypisteli ja rutisteli Under My Skin -sinkullaan. My�s uusi annos on kahden kappaleen mittainen, ja se esittelee edelt�j�ns� tavoin kaksi toisistaan melkoisesti eroavaa puolta yhtyeest�.

Avausraita Deep Inside on vedoista tunnelmallisempi, kohtalokkaampi ja luonnollisesti samalla huomattavasti mittavampi. Goottirockiksikin laskettava siivu saa miehet tunnelmoimaan kaiho rinnassa, mutta onneksi ilman p��lle pursotettua siirappisuutta, vaikka taustalla heiluvatkin paksut samettiverhot. Like a Cockroach on kipalekaksikon aggressiivisempi, h�ijympi ja nopeampi puolisko, joka l�hett�� kitker�t viestit jollekin ei-niin-mukavalle tyypille. Taustamaalailut istuvat my�s yhden sormen heilutteluun, kenties jopa paremmin, ja kitarasoolo on t�ll�kin siivulla t�ytt� asiaa.

Black Dreams kolistelee jo maalitolppia, mutta t�ysosumat j��v�t t�ll� er�� saavuttamatta. Eik� se ole en�� paljosta kiinni, sill� kaikki oleellinen on jo kasassa ja niin taitoa kuin n�kemyst�kin piisaa.

Mika Roth

---

Iisakki: V�likyl� EP

V�litt�myys syntyy hetkest� ja musiikin alkuvoimaa on haettu kautta aikain eri tavoin luonnon helmaan palaamalla. Iisakki -nimen takaa l�ytyy Iisakki Uusitalo, joka leimautuu juurevan folkin tekij�ksi. T�ll� hetkell� yhtyeess� on vain yksi ihminen, joka my�s tuntee kovimman kautta oman yksin�isyytens�.

V�likyl� EP on ymm�rt��kseni Iisakin ensimm�inen julkaisu, jonka seitsem�n raitaa lohkaisevat aikaa vajaat 20 minuuttia. ��ness� on l�hes poikkeuksetta mies ja akustinen kitara, laulun muistuttaessa ennemminkin leonardcohenmaista lausuntaa kuin perinteiseksi mielletty� laulua. Suuri kanadalainen tulee my�s mieleen itse teksteist�, jotka ovat muodoiltaan l�hemp�n� runoutta kuin mit��n metri-iskelm�puristelua, mist� vaikkapa Keskelle j�isen meren k�y mainiosta esimerkist�.

Vaikka haluaisin sanoa tuo loppumetreill��n mukaan kylm�� uhkaa huokuvat syntetisaattorit, joiden yhten� innoittajana on taatusti toiminut Angelo Badalamenti. S�hk�isen s�r�vallin keitokseen lis�� puolestaan Uskottoman toimitus, jonka r�v�kk� r�yh� kohentaa kummasti EP:n syvyytt� ja ryhti�.

Mika Roth

---

LAUMA: Mun kyyneleet on sun polttoaine
Piss Poor Company

LAUMA on hiljalleen valmistautumassa toisen pitk�soittonsa julkaisuun. Alkuvuodesta 2020 ilmestyv�n seuraavan kiekon maistiaisena tarjotaan nimell��n jo melko paljon kertova Mun kyyneleet on sun polttoaine, jonka kylki�iseksi on livautettu toinen tummissa aiheissa niin ik��n luotaileva raita.

Mutta tutkitaan ensin nimibiisi�, joka nostaa b�ndin isokaarisen kitararockin tutulle taivaankannelle. Melankoliset koukut sinkoilevat villein� ymp�riins�, kun pakahduttavaan kertos�keeseen p��st��n, mutta LAUMA hallitsee jo massiivisen tonttinsa haasteet ongelmitta. Viimeinen kolmannes onkin sitten yht� nostatusta, jossa katto kohoaa rys�ys kerrallaan ylemm�s.

Yli minuutin pidempi Varjojen valtakuntaan onkin sitten kimurantimpi tapaus, joka kaivertaa kolikon toiselle puoliskolle entist�kin syvempi� uurteita ja kuoppia. Rintaa puristavaa masennusta, ep�toivoa ja kaipuuta vain pois � n�ist� aineksistahan on luotu kautta aikain joitain huomattavimmista ihmiskunnan musiikillisista saavutuksista. El�m� voi olla ihmisen parasta aikaa, mutta siit� samasta kalliosta on veistetty my�s jokaisen henkil�kohtaiset tulip�tsit.

Mika Roth

---

Markiisi Ahonen: En kaipaa pois

Markiisi Ahonen on yksi niist� artisteista, jotka v�lillisesti k�rsiv�t taannoin vaikuttaneesta lakosta. En kaipaa pois EP ehti kuin ehtikin silti viel� t�h�n joulua edelt�neeseen pienjulkaisukoosteeseen, sill� ei n�in tummas�vyist� kiekkoa sovi j�tt�� pois valon juhlasta.

Folkin akustisella ja isosti mutta ilmavasti soivalla puoliskolla viihtyv� laulaja/lauluntekij� tekee er��nlaisen v�litilinp��t�ksen n�ill� nelj�ll� raidalla, jotka eiv�t kuuluneet vuoden takaiseen Joulu ikuinen -albumiin, ja joilla ei ole n�ht�v�sti sijaa tulevallakaan pitk�soitolla. EP:n kantavia teemoja ovat Markiisille ominainen haaveilu ja monitasoinen pelko. Kertoja kaipaa hetkitt�in parempaan paikkaan, toisinaan taas ymm�rt�en kuinka onnellinen onkaan jo nyt, sill� onnen voi l�yt�� t�st�kin hetkest� � jos vain osaisi.

Synkkyysh�n on vain niin synkk��, kuin mihin taustaan sit� vertaa, ja t�m�n oivaltanut muusikko onkin rakentanut mielest�ni t�h�n menness� hienovaraisimman, monipuolisimman ja puhuttelevimman kokonaisuutensa. Olisi klisheist� puhua draaman kaaresta kun kyseess� on vain nelj� raitaa, mutta ollaan nyt klisheisi� kuitenkin. Upean, ihanan, hekumallisen synkk�� folk-murheilua, jonka ainoastaan pohjoisen taivaan alla voi ymm�rt��. Joulurauhaa.

Mika Roth

---

Multimediakonsultit: Paheksun nuorisoa
Komitea

Olipa kerran, kauan, kauan sitten kaukaisessa IT-kuplassa yhtye nimelt��n Multimediakonsultit. Ja nyt he ovat palanneet!

Sen messiaanisemmaksi �itym�tt� on todettava, ett� uuden vuosituhannen alkuh�m�riss� h��rineet konsultit ovat viimein l�yt�neet kutsumuksensa ja seuraavat nyt t�hte��n. Nimibiisi Paheksun nuorisoa nollaa kaikki noiden kultaisten vuosien j�lkeen valtaan nousseet pullan�ss�sukupolvet, ihan vaan jo periaatteesta. Rock soi ronskimmin ja koskettimien E Street Band -soundi on kuin ullakolta l�ytynyt magneettinauha, tai l�hes t�ysikuntoinen kaitafilmikela.

B-poskelle sijoitettu Mets�ss� on sisarustaan vimmaisempi, vainoharhaisempi ja mustempi numero suomalaista outorockia. Ostarin viereisest� mets�st� paljastuu portti mustaan alkul�hteeseen, jossa luonnonlait eiv�t p�de ja b�ndikin soittaa kuin her�tt�j�seuroilla valon n�hnyt. Tai lujaa nyt ainakin. Miss� loppuu parkkipaikka sielt� alkaa suuri tuntematon, sivistyksen s�teilless� betonikuoren s�hk�valoista ja vet�ess� kertojaa kahteen suuntaan. Outoa! En v�it� ymm�rt�v�ni aivan jokaista askelmerkki�, mutta tervetuloa takaisin silti, Multimediakonsultit.

Mika Roth

---

My Funeral: Graveblaster

Jyv�skyl�l�inen thrash-jyr� My Funeral iski kolme vuotta sitten Harder Than This Life EP-levyll��n keskelle olennaista. Ryhm�n vimmainen ja v�kev� thrash nojasi hieman floridalaisten veteraanien tekemisiin, mutta vain positiivisella tavalla. Reilu kolme vuotta my�hemmin My Funeral palaa kuuden biisin mittaisella Graveblasterilla, joka otsikkonsa mukaisesti r�j�ytt�� haudat taivaan tuuliin. Avaukseksi sijoitettu Trashcrusher ei juuri puoltatoista minuuttia pidemp��n kellota, mutta kyseess� on kiistatta puhdas thrash�ss�, jonka kertos�keess� viskotaan jopa deathpunkmaisia aineksia sammioon. Ja mik� h�yry kattilasta nouseekaan, kun Thrash n� Destroyn annetaan muhia samoissa liemiss� ja sekaan livautetaan viel� h�ijyin mahdollinen kitarasoolo? Jep, t�ysosumahan sielt� kirpoaa.

Korkkaava kaksikko on jopa siin� m��rin voittoisa, ett� nelj� muuta raitaa kalpenevat hieman niiden seurassa, mutta nostetaan esiin nyt viel� ilke�sti virnistelev� Retro Satan. Jos ei muuten, niin perusasioiden ��relle palaavan tarinansa ansiosta, maailma kun oli 80-luvun alussa hieman toisenlainen paikka � 90-luvusta nyt puhumattakaan.

Mika Roth

---

Osasto 11: Voisiko psykoterapia olla sinun henkinen goretex?

Osasto 11 ei oikeasti koskaan hajonnut tai paiskannut punk-hanskojaan naulaan, mutta lienee osuvaa puhua paluusta, kun b�ndikin itsekin k�ytt�� moista termi�. Samalla kun uusi pikkukiekko saatiin viimein pihalle, p��tti ryhm� julkaista my�s aiemmat julkaisunsa digitaalisissa palveluissa, joten osastolaiset loikkasivat kertaheitolla nykyhetkeen.

Kaikki on siis valmista 20-luvulle, mutta ent�s sitten se uusi materiaali? Niin, kuusi kappaletta nuijitaan reiluun seitsem��n minuuttiin, joten Voisiko psykoterapia olla sinun henkinen goretex? -EP ei ole mittansa puolesta sen massiivisempi kuin aiemmatkaan kiekot. Hardcorehan se t�ss� tahdin, muodon ja tavat m��ritt��, mutta vaikka vauhti on maksimaalinen saa huudetuista ja lausutuista vokaaleista melko helposti tolkun, mik� on genress� harmillisen harvinainen taito.

K�dellinen vie kuulijaa sirkuksen takapihalle ja puolentoista minuutin tuolle puolen ulottuva Matriootti osoittaa jopa progen saralle kantavaa lempe�. Raakaa lempe�, tosin. Osasto 11 ei keksi hc-tahkoa uudelleen, mutta hallitsee asiansa rautaisesti, joten ei muuta kuin lis�� verta pakkiin.

Mika Roth

---

Pink Chameleons: Songs EP
Soliti

Voin puhtain syd�min todeta, ett� Pink Chameleonsin debyytti-EP on ollut odotettu tapaus t��ll� suunnassa. Osoittivathan syksyinen Sundown sek� sit� kes�n kuumuudessa edelt�nyt Melting Face -sinkku jo, ett� Paltsa-Kai Salaman uusi kokoonpano on ottanut savuisen garagen ja blues rockin haltuunsa h�kellytt�v�n v�kev�sti.

Songs EP lataa em. sinkut ensi t�iksi maisemaan, mink� j�lkeen kuultava Reach Out osoittaa, ett� herkk� fiilistelykin onnistuu samoilla palikoilla, ilman ett� lopputulos olisi mill��n tasolla kiusaannuttava. Rahdun uhkailevasti maalaileva instrumentaaliherkku Slime on puolestaan orkesterin rohkea askel elokuvamaisemman ilmaisun pariin, kuvan vain syventyess� entisest��n.

Paluu perinteisemm�n poprockin tuttuihin helmoihin tapahtuu Word Outin kautta, tosin t�m�kin reilu pariminuuttinen siivu k�y l�pi laajakangasmaisen suvantovaiheen, josta l�hdet��n kunnon loppur�hin��n. Ankkuriksi sijoitettu Blood Song onkin sitten se perusasiat takaisin paikoilleen palauttava t�sm�isku rosoista garagea, josta voisi leipoa vaikka sinkun puolestani. Olisiko trion seuraava looginen askel jo pitk�soiton py�r�ytt�minen?

Mika Roth

---

Shuulak: Citrinitas

Kolmannen EP-levyn yht� monessa vuodessa julkaiseva Shuulak on Alankomaiden Bredasta kotoisin oleva metalliorkesteri. Citrinitas EP p��tyi parin kummallisen sattuman kautta k�siini, mutta toisaalta: onko sattumia oikeasti edes olemassa?

Sen kosmisemmaksi �itym�tt� Shuulak potkii melodisen metallin perinteiseen palloon mukavasti vauhtia, eik� meno ole t�ysin kierteet�nt�k��n. Kolmen �oikean� rutisteluraidan jatkoksi kuullaan outrona toimiva Citrinas, jonka eteerinen tunnelmointi on jotain aivan muuta kuin vaikkapa The Chosenin rokkaava metalli. Miesvokalisti osaa revitell� ja k�yd� l�pi genren syv�t vedet, karikoita v�ltellen. Laulaja kiskoo my�s kovaa ja vaikka korkeimpia huippuja ei tavoiteta, l�htee herrasta katu-uskottava mekkala irti. Olisiko t�ht�imess� ollut kenties Rob Halford?

Muoto on siis hallussa, mutta kappalemateriaalista vain rajoja pirstova Altar of Gods nousee selv�sti keskinkertaisuuden yl�puolelle. Se kuitenkin riitt�� siihen, ett� nimi on syyt� pist�� muistiin.

Mika Roth

---

Sinus: Heksis
Foliojoutsen

Sinus on kouvolalainen indierock-yhtye, jonka historia ulottuu vuoteen 2006 saakka. B�ndin ensimm�inen EP ilmestyi jo seitsem�n pitk�� vuotta sitten, mutta olen jotenkin onnistunut ohittamaan ryhm�n aiemmat julkaisut. Onneksi tilanne nyt muuttui, sill� kahden biisin muodostama Heksis on mielenkiintoinen ja askarruttava ikkuna b�ndin takaa l�ytyv�n Olli Rantasen maailmaan. Sinus kun seilaa periaatteessa popin, suomirockin, progen ja synamusan vesill�, sijoittumatta kuitenkaan suvereenisti yhdenk��n universumin vesille.

Avausraita Cryptomesia on p��osin kuulasta kitarasynapoppia, jonka kertos�keess� synat soivat tuhdin b�ndipaketin p��ll� hieman sellaisella Pariisin Kev�t -kulmalla. Ainakin siihen asti kun progemetallipy�rre aukeaa keskelle lattiaa vajaaksi puoleksi minuutiksi. Tuohon kun lis�� viel� aavistuksenomaiset house-kaiut, niin johan on pureskeltavaa. Sinkun toinen raita, Peili, l�htee seikkailemaan samoihin suuntiin, mutta uskaltautuu rahdun sisarustaan pidemm�lle. Polveilevat koskettimet ovat biisin selk�ranka, mutta progeisissa mutkissa suunta tuntuu hetkitt�in katoavan horisontin kera.

Yht� kaikki tuplasinkku on tutustumisen arvoinen tapaus, joten tulevalla vuosikymmenell� Sinusin liikkeet on syyt� ottaa tarkemmin haltuun.

Mika Roth

---

T�yspaska: P�ikk�rit vai p�iv�kalja

Okei, kun yhtyeen nimi on T�yspaska, niin odotusten taso notkahtaa v�ist�m�tt� hieman. Turha sit� on kiist��, etenkin kun biisien nimet ovat tyyliin: Paijaus simulaattori. Viel� kun Jenni Vartiaisen hitti Ihmisten edess� on my�s p��dytty versioimaan, niin avainkysymys kuuluu: kelpaako lanta kasvatusalustaksi vai ei?

Huumoris�vytteinen punkrock on suomalainen voimavara, mutta musiikillisesti T�yspaska on sataprosenttisesti amerikkalaisen melodisen punkkailun j�ljill� sivakoiva ryhm�. Hauska p�iv� ottaa mukaan jopa ramonesmaiset woo-hooo-oo -huudot, sek� s�keist�ss� puolikeskustellen suoritettavan kakun kasvatuksen. Biisinipun helmi on kiistatta avaukseksi sijoitettu Vihreet� Westi�, jossa b�ndi onnistuu hakkaamaan viestins� reilusti alle kahden minuutin mittaiseen muotoon.

Mit� taas tulee em. Vartiainen-lainaan, niin b�ndi selv�sti hakee itselleen pient� iskusaumaa, mutta ei n�m� omilla soundeilla tehdyt versiot kyll� kanna mielest�ni mihink��n. Siis ihan oikeasti: jos halutaan luoda oma versio, niin tehd��n sitten ihan oma versio, jossa on jotain muutakin uutta kuin soundit. Biisinelikon ainoa t�ysschaiba raita, sanoisin.

Mika Roth

---

Verhot: Ei mieli rauhaa saa

Tied�n vallan mainiosti, ett� Verhot kierr�tt�� tummas�vyisen kitararockin tuttuakin tutumpia paloja, mutta j�lleen kerran rockin pieni ihme syntyy nimenomaan vanhojen asioiden uudelleenpinoamisesta. En tied� kuka s� oot -sinkku osui jo kohdilleen ja nyt annos on kasvanut kolmen biisin sek� intron muodostamaan reiluun varttiin.

B�ndin melankoliassa marinoitu kitarasoundi on my�s avainasemassa, kun reilun minuutin mittaisen Intron j�lkeen nimibiisi Ei mieli rauhaa saa p��stet��n kunnolla irti. Verhot ei kuitenkaan sotkeennu murheen raskaisiin verkkoihin, vaan pit�� soundinsa lent�v�n ilmavana ja py�r�t py�rim�ss�. Em. sinkkubiisi on edelleen yht� upea, mutta ankkuriraita Syksy kaunis on tarvitaan my�s paikalleen, jotta nousujen ja laskujen kulmat ter�v�ityv�t. Sit� paitsi maalailevilla taustoilla varustettu pieni ja hiljainen helmi on kaunis mit� kodikkaimmalla tavalla. T�ss�h�n ollaan kaiketi folkinkin ��ress�, vaikka soundi on elokuvamaisen lavea.

Saatesanojen mukaan pitk�soittoakin oli ajatuksissa sorvattu, mutta alakulon ymp�rille rakennettu EP on juuri oikea muoto ja kelpo askel matkalla kohti albumia.

Mika Roth

---

�r�: Pime� aine

�r� on iso saari Kemi�n etel�puolella, jonka vierasvenesatamassa olen k�ynyt joskus nuoruudessani. Pohjois-Pohjanmaan Muhokselta kotoisin oleva �r�-duolla ei sen sijaan ole kovinkaan merellinen ote syntetisoituun tunnelmamusiikkiinsa, tai nelj�n raidan muodostama Pime� aine EP ei her�tt�nyt ainakaan minussa moisia visioita.

�r�n miehist�, eli Muovinen ja Hapan K, on kuuleman mukaan ansainnut kannuksiaan enemm�nkin rockin saralla, mik� my�s kuuluu l�pi herrain elektronisissa seikkailuissa. Esimerkiksi ARP1 k��ntyisi helposti alakulorockmetalliksi, mutta veike�sti vinkuvat synat tekev�t kielt�m�tt� kummia tunnelmille. Depressiivisten osiensa kanssa sis�ist� keskustelua k�y my�s Pime� aine, jolla duon painajaiselektro kynt�� syvimmiss� vesiss�. Kipalekvartetin tanssittavin siivu on puolestaan Predator, jonka nime�mispolitiikka saa my�s raapimaan latvustoa, vaikka venytetyt narinat retroa elektroa ovatkin.

�r� onnistuu h�mment�m��n ja sekoittamaan vesi� siin� m��rin, ett� projektia kannattaa ehdottomasti jatkaa. Melankolisen elektron, pohjoispohjanmaalaisen triphopin kaltaisen ja v�ist�m�tt� saumoista esiin puristuvan alternative rockin symbioosi omaa n�et suunnattomasti potentiaalia.

Mika Roth