Pienet

Pienet - Tammikuu 2020

31.01.2020


Beyond Awareness: Dissonance Beyond Awareness: Dissonance


Tamperelainen Beyond Awareness elää tavallaan toista elämäänsä, sillä nimensä muuttaneen yhtyeen historiasta löytyy jo aiempi kokoonpano. Uuden otsakkeen ja uuden jäsenistön myötä palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja muutaman sinkun jälkeen on koittanut EP:n vuoro, jolla sinkut niputetaan ja kylkeen on pistetty vielä pari uutta numeroa.

Avaukseksi sijoitettu Done With You on ärhäkkä portinvartija ja kelpo esittelijä, kun bändin groovaava ja raskas rockmetalli paljastetaan kuulijoille. Kertosäkeestä löytyy tarttuvuutta, mutta raskautta ei uhrata pop-koukkujen edestä. Em. sinkuista Sinverted lienee se metallisin ja hieman metalcoremainenkin luenta, jossa rytmiryhmän osuus on kriittisen tärkeä. Reset Me lähentelee puolestaan valtavirran popmetallia, mutta ei tästäkään numerosta rautaa tai voimaa jää puuttumaan.

Dissonance on lupaava viiden kappaleen paketti, jolla Beyond Awareness kolkuttelee useampiakin ovia ja jättää itselleen vapaita kehityslinjoja. Sovituksissa on nähty vaivaa ja vaikka osa ratkaisuista on melko suoraan ns. normipakista, onnistuu bändin kuulostaa riittävän uniikilta. Ja se on melkoinen saavutus näin varhaisessa vaiheessa tarinaa.

Mika Roth


Chaotic Sanity: Worship Chaotic Sanity: Worship
Saarni Records

Progressiivista doom metalia soittavan Chaotic Sanityn juuret ulottuvat kevääseen 2017 saakka, ja ennen tätä orkesteri on ehtinyt julkaista jo yhden EP-levyn. Uuden EP:n teemana on ihmiskunnan itsetuhoisuus, josta kelpaakin veistää synkkiä numeroita näinä raskaina aikoina.

EP:n nelj√§ raitaa kellottavat rahdun p√§√§lle 23 minuuttia, p√§√§t√∂skappale Silencedin lohkaistaessa itselleen potista p√§√§lle yhdeks√§n minuuttia. Chaotic Sanityn doom sijoittuu genren perinteisemp√§√§n, 70-lukulaiseen laitaan, eik√§ t√§ll√§ er√§√§ kuulla mit√§√§n koskettimia, puhaltimia tai muita sen kummempia lirkutuksia. √Ą√§ness√§ ovatkin vain kitarat, basso ja rummut, sek√§ tietysti melodisella tavalla komean heavy-√§√§nen omaava vokalisti, joka p√§√§see hetkitt√§in brijleeraamaan koko rahan edest√§.

Nostetaan esiin myös sisaruksiaan metallisempi Termination Day, jolla bändin raskas soutu kiivastuu ja metallin äärimmäisempien laidunten rajat siirtyvät lähemmäs tuulilasia. Ilmaisun doomimpaa laitaa kunnialla edustava Sinking Earth möyrii myös mukavasti, vaikka täysosuma jääkin uupumaan.

Mika Roth


I Revolt: Blocked I Revolt: Blocked

Nyt tulee turpaan niin ett√§ tukka l√§htee. I Revolt tarjoaa melkoisen deathmetal-turpasaunan 17 minuutin ja 5 biisin mittaisella EP-levyll√§√§n, jonka totaalinen ehdottomuus saa metallin maistumaan ‚Äď niin, itse asiassa aika mehukkaalle.

Avausraidaksi sijoitettu Muse Racist kiteyttää oikeastaan kaiken oleellisen heti kättelyssä: biisi etenee kuin täyteen vauhtiin päässyt panssaridivisioona, rytmipuoli on yhtä helvetillistä keskitystä, kitarat silpovat ilkeästi ja vokalistin murinaa ja korinaa yhdistelevä ilmaisu ei jätä taatusti ketään kylmäksi. Groovempi ote pääsee vallalle The Deep Endissä, vaikka vauhti vain kasvaa entisestään, mutta nopeushan ei ole grooven este kun ketjusta löytyvät oikeat soittajat. I Revoltin vahvin ja tulevaisuuden kannalta merkittävin ase onkin tuo voiman ja vedon keskinäinen suhde, joka niin kovin monelle kilpakumppanille tuottaa päänvaivaa.

Asteen hitaampaa kaulintaa tarjoaa puolestaan $uicide Watch, jolla bändin death omaksuu hetkellisesti synkempiä ja pahaenteisempiä muotoja. Eihän näissä painoluokissa ja nopeuksissa tapahdu enää suuria muutoksia, mutta muutamallakin prosentilla tehdään jo kummia.

Mika Roth


Kaamos Warriors: Kuura & Horros Kaamos Warriors: Kuura & Horros
Inverse Records

Metallin synkkien pohjoisten juonteiden maailmaa tutkiva Kaamos Warriors ehti pyöräyttää viime vuonna peräti seitsemän erillistä julkaisua, joista kaksi oli vielä pitkäsoittoja. Kiireisein vuoden viimeisin julkaisu on tämä joulukuussa ilmestynyt tuplasinkku, jolla herrain äärimetallista löytyi jälleen uusia juonteita.

Sinkun nimibiisi Kuura & Horros on synkkääkin synkempi, hetkittäin suorastaan teatraalisia sfäärejä saavuttava metallimyrsky. Saatesanoissa puhutaan pohjoisen raa’asta kauneudesta, ja siltähän tämä jäisen valkoisesta kuolemasta kertova raita kieltämättä huokuu. Mittaa ei kerry kuin hädin tuskin kolme minuuttia, mutta eipä toisaalta ole turhia rasvoja rasituksena, joten nyökätään hyväksyvästi. B-puoleksi sijoitettu Chaos & Mayhem II on vielä lyhyempi rutistelu, mutta kyllä niitä eeppisiä metallimuureja ehditään reilussa kahdessakin minuutissa jo nostattaa metritolkulla.

Kaamos Warriorsin pienannosteltu synkkä metalli saattaa oudoksuttaa, mutta jossain dark, black ja epic -termien tuolla puolen on mielenkiintoisia maailmoita. Rautaa on taottava kuumana ja jäätä on veistettävä silloin kun on riittävän hyytävää. Näin sitä pitää.

Mika Roth


Kononen & Pajukallio: Mutaisista vesistä Kononen & Pajukallio: Mutaisista vesistä
Levyasema Lempi

En tied√§ onko osuvampaa ja sopivampaa k√§ytt√§√§ termi√§ suomikantria, vai puhua vain suomalaisesta kantrista, mutta yht√§ kaikki Kononen & Pajukallio ovat keikkailleet yhdess√§ vuodesta 2017 l√§htien. Kantri on homman nimi ja t√§m√§ kuuden biisin pikkukiekko ilmestyi itse asiassa jo lokakuussa, mutta ei anneta pienen viiveen haitata ket√§√§n ‚Äď mihink√§s t√§ss√§ nyt ensinn√§k√§√§n olisi kiire?

Kumpikin herroista on kirjoittanut levylle kolme kappaletta ja yhteistyö sujuu myös esittämisen saralla, mistä Aamu maaseurakunnan hautausmaalla -ankkuriraidan keskusteluosuudet ja sooloilut ovat mitä kiistattomin esimerkki. Baareista ja niiden monimuotoisista asiakaskunnista kerrotaan tietysti useammallakin raidalla, mutta alkuperäiseen countryyn helposti linkitettävä protestilaulu nostaa myös päätään, kun Mä en siedä että mua näin kohdellaan lyö rumpua päähän potkitun duunarin puolesta. Saatekirjeessä mainitaan Woody Guthrie, eikä ainakaan turhaan.

Kaksi miestä, kaksi akustista kitaraa ja hiukan huuliharppua sekä rytmiä taakse, eikä siinä muuta kaivata. Paljaat sovitukset, koruttomat ilmaisut ja aidot tunteet, joten eiköhän tässä ole aiheellista nostaa stetsonia kaksikon suuntaan ja toivoa, että minikiekko saisi jatkoa.

Mika Roth


Kosmillinen purppura: Valtatien viehätysvoima Kosmillinen purppura: Valtatien viehätysvoima

Reilu vuosi sitten Desibeli.netissä haastateltavanakin käväissyt Kosmillinen purppura jatkaa matkaansa syvemmälle kohti thrashin ja kulmikkaan punkin piikkilankaista ydintä. Vuosien varrella bändin musiikkikeitoksen aineosien suhteet ovat muuttuneet, mutta päälinjat ovat edelleen samoja kuin muinaisella Keväinen vallankumous -kiekolla, joka aikoinaan esitteli allekirjoittaneelle Kosmillinen purppura -nimisen ihmeen.

T√§ll√§ er√§√§ kappaleet kertovat ihmiskunnan suurimmasta siunauksesta ja kirouksesta: autosta. Ja etenkin viel√§ polttomoottorilla varustetusta menopelist√§, jonka avulla syyd√§mme hiilidioksidia ilmakeh√§√§n mahdottomia m√§√§ri√§. Kerrottakoon t√§ss√§ yhteydess√§ my√∂s, ett√§ tietysti ironiaa kauhotaan koppaan urakalla ja sarkasmin l√§hteist√§ l√∂ydet√§√§n aina vai uusia syvyyksi√§, joista kelpaa viskoa sis√§lt√∂√§ kaikkien niskaan ‚Äď ket√§√§n s√§√§st√§m√§tt√§.

Metallisen mätkeen seassa on yhä outorockin juonteita ja etenkin Mustaa savua ja moottorin jylinää kopsahtaa kummaan lokeroon. Vauhti kiihtyy alati ja kun ankkuriraita Alkoholia, kofeiinia & purilaisia läsähtää viimein ruutuun, matkaamme kohti maailmanloppua osapuilleen äänennopeudella.

Mika Roth


Maiju Lehti: Vastarantaan Maiju Lehti: Vastarantaan
Eclipse Music

Elokuvien alkumusiikki on omanlaisensa taiteenlaji, jonka painoarvoa eiv√§t kaikki aina ymm√§rr√§. Uskoisin ett√§ Maiju Lehti on oivaltanut johdatusten voiman, sill√§ harvoin ‚Äď jos koskaan ‚Äď olen kuullut n√§in toimivaa pohjustusta kuin Vastarantaan EP:n avaava Intro.

Kuvittele itsesi kesäiseen kahvilaan, kuulet ympäriltäsi jonkin verran puheensorinaa ja kenties tuuli kahisee läheisissä lehtipuissa ystävällisesti. Jossain lähellä haitari soi pienin elein ja ennen kuin huomaatkaan, kitara liittyy mukaan ja itse Vastarantaan-kappale on käynnistynyt. Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä esitteli itsensä mitä onnistuneimmin viime kesänä Miehen metsästys -sinkulla, joka löytyy myös tältä EP:ltä. Suomalaisista savikiekkoiskelmistä ja elokuvamusiikista on uutettu muitakin helmiä, kuten pohtiva ja melankolinen nimiraita.

Laulun tukena soivat haitari, akustinen kitara ja kontrabasso saavat apua rummuilta, toisinaan myös melankoliaa tihkuva piano liittyy seuraan, mutta kaiken keskuksena on silti Lehden laulu, sekä tietysti tarinoiden lyriikat. Melankolista, kaunista, runsaita mielikuvia synnyttävää ja jotenkin lohduttavaa, etenkin näin pimeämpään aikaan vuodesta.

Mika Roth


Mon-Sala: DNF Mon-Sala: DNF
Playground

Eipä olisi tullut linnunlaulu ensimmäisenä mieleen, jos olisi pitänyt ennakkoon veikata Mon-Salan debyytti-EP:n avausta. No, ei hätää, kyllä se urbaanilla ahdistuksella ladattu spoken word/räp sieltä nopeasti tunkeutuu eturiviin, kun Intro kietoutuu itsensä ympärille.

Aiemmin jo sinkkuina julkaistut Boys Don’t Cry ja Kauniita kuvia ovat tietenkin mukana, etenkin ensinnä mainitun osuessa keskelle maalitaulua. Mon-Salan synkät, mutta samaan aikaan massoiltaan yllättävänkin kevyet soundit luovat vinoa ja vääristynyttä tunnelmaa, jossa kaikki tuntuu olevan jotenkin pois sijoiltaan. Yksinäisen ihmisen sielua tässä kaiketi luodataan, eikä yksinäisyys katoa välttämättä mihinkään, vaikka joku sattuisikin olemaan vieressä.

Siinä missä yhdeksän kymmenestä nostaisi vauhtia, vahvistaisi biittejä ja kasvattaisi taustoja uskaltaa Mon-Sala karsia kappaleista kaiken ylimääräisen pois. Näin jäljelle jää suoruudellaan vavahduttava EP, jonka ääressä kannattaa oikeasti hiljentyä kuuntelemaan.

Mika Roth


Orbiter: The Deluge Orbiter: The Deluge

Helsinkiläinen doom metal -orkesteri Orbiter esitteli taitojaan jo Bone to Earth -sinkulla. Kelpo biisi saa myös avata tuoreen EP:n, jonka neljä raitaa kellottavat päälle 23 minuuttia.

Terhakan avauksen jälkeen kierrokset nousevat varoittamatta, kun instrumentaaliraita Astral Racer pistää kisavaihdetta silmään ja biisikvartetin nopein numero jytää eloisalla 70-lukulaisella sykkeellä. Eivätkä yllätykset rajoitu suinkaan tähän, sillä Orchids julkeaa kukkia jopa funkkaavin ottein, vaikka painopiste pysyykin rokkaavassa jytässä. Eikä valkoisen miehen svengissä mitään vikaa ole, etenkin kun pohjat lepäävät taas tukevasti 70-luvun jättien luomilla perustuksilla. Ankkuriraidaksi sijoitettu In Echoes on nelikon elokuvamaisin ja eeppisin numero, ihan jo silkan pituutensa ansiosta, onhan jätillä mittaa miltei kahdeksan ja puoli minuuttia.

Orbiterin kiertorata sahaa 70- ja 90-lukujen välillä, psykedeelisten meteorisateiden sytyttäessä taivaat satunnaisesti tuleen. Ihmiskunnan itsetuhoinen toiminta on innoittanut tätäkin yhtyettä, jonka debyytti-EP on tuhtia asiaa.

Mika Roth


Shiraz Lane: Vibration I Shiraz Lane: Vibration I
Ranka Kustannus

Shiraz Lane on kulkenut todella pitkän matkan saavuttaakseen nykyisen pisteensä. Uusi EP-levy niputtaa ryhmän kolme viimevuotista sinkkua yksiin kansiin ja kylkeen on ladattu pari uuttakin siivua.

Keskellä kesän helteitä ilmestynyt Do You -sinkku osoitti jo esimerkillään, että nyt on isot tykit kaivettu esiin ja tähtäimessä ovat hard rockin korkeimmat kukkulat. Tietysti moni on lähtenyt aiemminkin soitellen sotaan, mutta kun Revolutionin kaltaisia kansanhuudattajia pystytään kaivamaan kasarirockin ehtymättömistä varasoista, niin tokihan siinä on vallankumouksen vaara jo olemassa. Pakollisen slovarin tontin täyttävä You Will Remain narskahtaa hiljaisemmissa kohdissaan korvaan, mutta en ole toisaalta koskaan ollut näiden raitojen ystävä, joten vika voi olla myös allekirjoittaneen vastaanottimessa.

Vibration I on kelpo käyntikortti, kun yhtye ryhtyy Amerikan-reissunsa jälkeen kiertämään Eurooppaa ja kotimaata, sekä valmistautuu jo horisontissa siintävään festarikauteen. Rock!

Mika Roth


Sleeping at the Cinema: Field of Vision Sleeping at the Cinema: Field of Vision

Sleeping at the Cinema on Helsingin seudulla vuonna 2015 perustettu viiden hengen yhtye, joka esittää progehtavaa rockia vahvoin 60- ja 70-lukujen vaikuttein. Ymmärtääkseni viiden kappaleen mittainen Field of Vision on ryhmän esikoisjulkaisu ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus luoda myös täyspitkä kiekko.

Eivätkä albumin rajat nytkään jää kovin kauas, sillä EP:n mitta on melko tarkkaan puoli tuntia. Keskimmäiseksi sijoitettu instrumentaaliraita Stream jakaa levyn tavallaan kahteen puoliskoon, joista ensimmäinen on rahdun raskaampi, metallisten vaikutteiden puskiessa lähemmäs pintavesiä. Saatesanoissa mainitut Dream Theater ja Opeth nousevatkin näissä kohdin mieleen. Jälkimmäisen puoliskon ote on poprockimpi ja vaikka on synti mainita Rush turhaan, niin näen tässä riittävästi yhteneväisyyksiä. Myös Genesis ja nuorempi Marillion käyvät reittimerkeistä, etenkin kun unohdetaan orkestereiden vokalistien suuret maneerit.

Teknisesti moitteetonta ja sujuvaa soittoa, mutta itse kokonaisuudesta jää puuttumaan annos persoonallisuutta, joka nostaisi Sleeping at the Cineman genren kärkikahinoihin. Potentiaalissa kyllä löytyy, joten nyt vain jalostustyön pariin.

Mika Roth


Tulipää: Kuningasidea Tulipää: Kuningasidea

Tulipää leimuaa Kurikka-Seinäjoki -akselilla ja poprock-yhtyeeltä ehti viime vuonna ilmestyä jo muutama sinkku. Sinkuroista kaksi viimeisintä on päätynyt myös nelikon ensimmäiselle EP-levylle, jonka neljässä raidassa riittää ainakin tarttumapintaa. Saatesanoissa ei kerrota ryhmän ikää, tavoitteita tai oikeastaan mitään muutakaan kuin se, että suoratoistopalveluissa on saavutettu jo menestystä, joten puhukoon musiikki kvartetin puolesta.

Nipun tarttuvin ja hittipotentiaalisin veto on mielestäni ankkuriksi sijoitettu Mä selviän, jonka laajoissa äänimaisemissa ja huippuunsa hiotussa sovituksessa kaikki palaset ovat saavuttaneet optimaalisen aseman. Kovasti samoille urille ponnistaa myös 40 päivää, jonka U2-kitarasoundia olisi voinut hyödyntää härskimminkin. Nimibiisi Kuningasidea ottaa mukaan jopa taustakuoron, joten päätä ei kylmää klisheidenkään keskellä, ja saihan Kentkin leivottua näistä samoista aineksista monta hittiä.

Yritys on suunnattoman kovaa ja enimmäkseen punnerrus tuo voittoja, mutta soundillinen syvyys ja sovitusten lievä ennalta-arvattavuus eivät ole pitkässä juoksussa eduksi. Rohkeammin ja kohti uutta, niin kyllä se siitä.

Mika Roth




Lukukertoja: 1501
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs