Kuusi levyllistä joulua 2025
Flok: Sydäntalvi
Kahtena edellisenä jouluna kotimainen a cappella -yhtye Flok on tuonut iloa Desibeli.netin joulusinkkukoosteisiin. Kahden vuoden takainen Sydäntalvi on yhä vahva sinkkubiisi, ja nyt samanniminen pitkäsoitto on myös ilmestynyt. Sydäntalvi-kappaleessa leikiteltiin sanan eri merkityksillä ja samaa maailmaa myös koko monipuolinen albumi tutkii.
A cappella on upeaa kuultavaa, kun tekijät hallitsevat sarkansa. Flokin tapauksessa ei ole mitään hätää, sillä äänten harmonioita kuunnellessa vokaalit vievät ainakin allekirjoittaneen upeisiin paikkoihin. Tänä jouluna soi kirkkaana, sävyisänä ja silti voimakkaana. Äänet ovat kauniita, sanat käsittelevät sydämen asioita eri kulmista, spektrin ulottuessa kirkkaista onnen säteistä sinisimpiin tuntoihin. Mustikkamaa punnitsee sopuisan hellin käsin ihastumisen mutkikkuutta, kun pitää uskaltaa kokeilla kepillä jäätä.
Rakkauden mukana tulee paljon ihania asioita, sekä tietysti myös sydämen tappioiden mahdollisuus. Flok tutkii kumpaakin puolta ja sydämen talvi koittaa, kun lapset viettävät äitinsä luona joulua, eikä aattona lohduta oikein mikään - ei se ole haaveiden Kaunein joulu. Aikoinaan minulle ensikosketuksena yhtyeeseen toiminut Lumi-sinkku ei varsinaisesti ole jouluinen kappale, mutta sydämen syvästä talvesta sekin kipein sanoin kertoo. Onneksi Joulurauha soi levyllä heti perään, kuin muistuttaen tasapainon merkityksestä ja rauhan laskeutumisesta. Varjoja on, mutta valokin loistaa yhä kirkkaana.
Flok on koonnut pitkäsoiton, joka ylä- ja alamäkien jälkeen sulkee kaiken jouluisempiin tunnelmiin. Jouluyö, juhlayö on saanut sovituksessa itselleen raikkaan uudenlaiset kankaat, Maa on niin kaunis toimii jälleen kerran ja raitojen välissä soiva Interlude on viehättävä äänisilta. Sydäntalvi ei ole varjoton ja simppeli levy, mutta antaa sydämeen mielestäni paljon enemmän kuin ottaa.
Mika Roth
Jenni Liikaoja: Taivaanvalkea joulu
Sopraano
Jenni Liikaoja on jo kymmenen vuoden ajan toteuttanut joulukonsertteja, joihin on vuosittain tilattu uusia sovituksia ja sävellyksiä. Näin on kertynyt hiljakseen kappalejoukko, joka on nyt koottu albumiksi. Levyllä kuullaan aiemmin julkaisemattomia kappaleita, sekä uusia sovituksia tutuista joululauluista. Lisää latausta soittoon tuo se, että äänitykset on tehty studiolivenä.
Liikaojan yhtyeeseen kuuluvat huilisti
Albert Lenkiewicz, viulisti
Maria Turunen, pianoa soittava
Mari Taivalmaa sekä kitaristi/basisti
Ilkka Kivimäki. Joululevyjen rasite ovat monesti puhkisoitetut kappaleet, mutta onnistunut sovitus voi tuosta vain tuoda uuden elämän klassikollekin.
Varpunen jouluaamuna antaa varpuselle äänen pianon ja viulun kautta, minkä lisäksi Liikaoja osaa myös jättää tilaa soittimille.
Nyt syttyy valot tuhannet lämpiää akustisen kitaran ja huilun sävelillä aivan eri tavoin, ja jopa
Maa on niin kaunis on saatu joissain määrin kuulostamaan erilaiselta.
Uusia kappaleita ovat jännästi folkin suuntaan kirmaava
Joulusoitto, jonka nostan koko albumin selkeäksi kulmakiveksi ja yhdeksi huippukohdaksi. Mielenkiintoinen ja tyystin erilainen numero on myös levyn avaava
Tähtitarha, jonka teksti on itseään
Eino Leinoa. Kappaleen kokeellisempi muoto päästää monet soittimet ääneen, kasvaen nimensä veroiseksi äänten tähtitarhaksi. Eikä isoa tarvita aina, sillä herkkä
Hiljainen gloria osaa väkertää vähästä maailman ja
Joulupäivä, Op. 169 no. 3 kulkee rohkeasti polkujaan.
Taivaanvalkea joulu on ensisijaisesti joululevy, jolla klassinen musiikki kohtaa täydessä sovussa mm. folkin, jo silkkana terminä epämääräisen maailmanmusiikin, sekä tavallaan myös rytmimusiikin. Muodot ja sovitukset eivät huuda itseisarvoista erikoisuuttaan, vaan kappaleet saavat mielestäni kehittyä suuntiinsa orgaanisesti sekä perustellusti. Näin rohkeita tulkintoja ja näkemyksiä kuulisi mieluusti useamminkin.
Mika Roth
Kaivanto: AI-to Joulu
Prontosaurus Ltd.
Joulu ja sarkastinen tapa nähdä maailma ei ole uusi liitto. Joulukriittisyys on monen mielestä saavuttanut jo kriittisen pisteen niin tarjonnan kuin laadunkin suhteen, joten kuinka laulaja, pianisti, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja monitaituri
Kaivanto pystyy muuttamaan tilannetta, jos mitenkään? Keitä me jouluna olemme? Hyviä kristittyjä, lammasmaisen kuuliaisia kuluttajia, höynäytettäviä jouluhömppiä, vai kenties kaikkia näitä ja jotain muutakin?
Kaivanto pelaa joulupeliään kuin flipperiä. Toisinaan kylkiin tulee kovempaa taontaa ja tönimistä, mutta avain onnistumiseen piilee herkemmässä tilanteeseen reagoinnissa. Sanat ovat toisinaan kovia ja äänet pistäviä, vaan kaikkea sitoo yhteen näkemys ja suunnitelma. Levy olisi huomattavasti ehyempi, mikäli se olisi maltettu pitää yhdeksän raidan versiona. Lopun neljä spesiaaliversiota eivät varsinaisesti vakauta kokonaisuutta, mutta plussat voittavat yhä kirjoissani miinukset.
Aloitetaan plussista. Supersvengaava ja soveliaan diskoava
Joulurukous pamauttaa peilipallollaan kunnarin, kun koviakin aiheita käsitellään reippain ottein. Samassa jatkumossa
On jouluyö, nyt laulaa saa solahtaa sukkana sisään, Kaivannon viedessä
Alangon sarkasmia/realismia eteenpäin. Biisin ja koko albumin taustat ovat levottomia, mistä kiitokset ja risut voi ojentaa osin tekoälyn suuntaan. Tosin turha tekoälykilven taa on piiloutua, kun
Gabrielin ilmoitus (Birjina gaztetto bat zegoen) avaa joulun mysteerin punajuuripurkin tavoin. Sisus saattaa olla sotkuinen, mutta lopputulema onkin tärkein ja keskiaikainen viba kääritään sellofaaniin nykyhetken kanssa.
Sylvian joululaulun balkanisoitu versio ei auta mielestäni asiaa, eikä
Heinillä härkien kaukalon ole sen kummempi hetki. Toki Kaivanto antaa muodoille kokonelsonin, mutta jos kaipaat hassuttelua, niin ehkäpä
Yksinäisen joulu on toimivampi tiketti – ihan jopa joulusatuversiona. AI-to Joulu sulattaa kinkut ja laatikot, mutta suositellaan nautittavaksi harkinnan kera. Sisältää korkeita määriä ironiaa ja sarkasmia.
Mika Roth
LC Cowboys: Christmas Gift
Stupido
LC Cowboys julkaisi esikoisalbuminsa marraskuun alussa, mutta kyseessä ei ole mikään uusi yhtye. Pitkän historian omaava konkaribändi tunnettiin aiemmin nimellä
Leningrad Cowboys, vaan maailman myllerrysten myötä oli aika tarkistaa suuntaa, nimeä ja suurempaa pelisuunnitelmaa. Itä on vaihtunut länteen ja vaikka biisilistaus on miltei sama kuin 12 vuoden takaisella
Merry Christmas -albumilla, niin taustavoimat ovat osin vaihtuneet.
Tuttuun tyyliin rock soi ja kitarat saavat kavereikseen kuoron, tällä erää
Harlem Angels -nimisen, sekä tietysti torvia. Puhaltimista löytyykin roppakaupalla vääntöä, kun aiemmin joukosta puuttunut
Run Rudolph Run saa kipinöitä sorkkiinsa.
Ville Tuomi on tekijä mikin ääressä, jota kitaraakin kurittava
Tume Uusitalo laulullaan komppaa.
Run-DMC:n klassinen
Christmas in Hollis viskaa myös
Palefacen räppäämään kaveriksi, joten rajat ovat taas summittaisia. Jotain kertoo tahollaan sekin, että
John Lennonin
Happy Xmas (War is Over) saa kunnian avaa albumin. Rauhaa ja rakkautta kaikille!
B-puoli korkataan myös vauhdikkaasti, kun
Santa Claus Is Coming to Town -rallin myötä bändi revittelee suorastaan
E Street Band -henkisesti. Rock’n’rollin riemujuhlaa mariachi-soundiin sekoitteleva
Rockin’ Around the Christmas Tree muistuttaa mausteisemmista jouluglögeistä ja ska’n kanssa keikkuva
Christmas (Baby Please Come Home) irrottelee kerrassaan onnistuneesti. Punssit voivat muutamalle villapaidalle läikkyä myös, kun
Little Saint Nick veivaa ruuvejaan, vaan eikö tästä kunnon rock’n’rollin juhlassa olekin kyse? Perinteisiä polkuja ja tylsiä linjoja kulkevia versioita on kuultu puolestani jo riittämiin, joten reippaammille muodoille on tilausta.
LC Cowboys pitää lupauksensa ja antaa kuulijoilleen kunnon joululahjan. Tai oikeammin säkillisen paketteja, joista paljastuu riemastuttavan erilaisia ihmeitä.
Mika Roth
Mutaveijarit: Mutaista joulua!
Onko siitä jo lähes vuosikymmen, kun lastenmusiikkiyhtye
Mutaveijarit ilahdutti eloani
Ympäri ämpäri! -albumillaan. Niin kulkee aika, ja aika on armoton aikuisille, mutta lapsenmielisyytensä säilyttäville se taitaa olla säyseämpi.
Lastenmusiikki on lajina yksi haastavimmista, etenkin jos tarkoitus on pitää myös aikuiset mukana kuulijajoukoissa. Mutaveijarit on vuosien saatossa marinoitunut todelliseksi tekijäjoukoksi, jolla on soittotaitoa ja sovitusnäkemystä, mutta joka ei myöskään päästä musiikkiaan karkaamaan liikaa laidoilta yli.
Piparit däppää uunissa niin, että lopulta uuni räjähtää, mutta levyllä ei kuulla KA-BOOM! -efektejä. Mielikuvitus riittää vallan mainiosti, kun
Lumilumipallot pyörähtelevät käsissä ja osuvat mihin osuvat. Unisuus soi torvesta ja yllätyssvengi höyhensaarilta, kun
Torkkuva tonttu haaveilee jatkounista.
Isommassa kuvassa huomionarvoista on mielestäni se, että sovituksia on ollut sorvaamassa yhtyeen kanssa
Aili Järvelä. Toisinaan äänessä on monta soitinta ja laulajaa, mutta äänikentät pysyvät jatkuvasti ihailtavan selkeinä. Oiva esimerkki pienen pienten palasten käytöstä on
Vilukissan talviturkki, jonka jatsissa vinkataan edelliseen 20-lukuun. Eikä nytkään tarvitse hillua huutomerkein, vaan ässinä palvelevat taustalaulun hiljainen voima, sekä jälleen kerran keulille itsensä hetkeksi löytävä svengi. Näennäisen vähäisistä paloista kehkeytyy niin kovin näppärästi osiaan suurempaa.
11 biisiä ja vain hiukan päälle puoli tuntia, mutta tunnelmat vaihtuvat kuin maut joulupöydässä, eikä hiukan eksoottisemmankaan tavaran kanssa kranttuilla. Näin päätä ei kylmää hypätä jalaksille, kun
Ketkupolkka karkaa westernmäiseen liukuunsa - kunnes karibialaiset vibat yllättävät jälleen vasemmalta.
Riisipuuräp on humoristisempi veto, grooven sinnitellessä jopa pukin huulilla. Maukasta kuin rosolli, hilpeää kuin sekahedelmäsoppa.
Mika Roth
Vilma Talvitie & ALDA: Unitähtien taa
Åkerö Records
Kansanmusiikkiin uutta eloa luovat
Vilma Talvitie & ALDA olivat jo vuosi sitten tapetilla, kun
Rauhaa, vain rauhaa -sinkku ilmestyi. Jo silloin oli puhetta kokonaisesta albumista ja tässä se nyt on. Yksitoista joulun aikaan tavalla tai toisella liittyvää laulua, osan ollessa uusia ja osan hivenen iäkkäämpiä.
Niin ikään jo viime vuoden puolella julkaistu
Metsien joulu on kauniin tunnelmallinen hetki, jossa ALDA-trion vivahteikas soitto ja Talvitien polveileva vokalisointi nokittelevat hyvässä hengessä. Albumin alku on muutenkin poikkeuksellisen vahva, kun nimiraita
Unitähtien taa ja
Tyttö tunturien soivat. Talvitie & ALDA vievät kulkijaa tilanteista toiseen vauhdilla, mutta johdonmukaisesti. Toisessa päässä levyä
Veikko Lavin
Silakka-apajalla tuo kupletin kuvaan, eikä yhteistä linjaa oikein keksi
Jul, jul, stra?lande jul -tunnelmoinnin kanssa. Onpahan ainakin värikästä ja sitä rataa, toteaa hämmentynyt.
Pelimannivaihdetta peräti kuuden minuutin ajan käyttelevä
Valo-instrumentaali jakaa albumin keskeltä näppärästi kahteen osaan, kun kansansävelmää ohjataan hellin käsin uuteen aikaan. Ero seuraavana soivaan
Joulukirkkoon ei voisi juuri suurempi olla, etenkin kun sovitus laittaa
Berndt Sarlinin vanhaan sävellykseen lisää renkaita, mutta jotenkin kaikki vain toimii. Ainakin paremmin kuin em. silakka-apajan tienoilla.
Joululevylle on saatu monenlaista hetkeä ja tilannetta, eivätkä kaikki niistä ole postikorttimaisia – ainakaan kokonaan.
Alla katuvalon viivähtää hetken kipeissä lapsuuden muistoissa, mutta kun
Joulu on täällä, niin kaikki tuntuu asettuvan taas kohdilleen. Vilma Talvitie & ALDA eivät sokeroi joulunaikaa, vaan antavat kaikenlaisille tunnoille, hetkille ja ajatuksille tilaa. Se on virkistävän erilaista ja innostavaa, mistä kiitos tekijöiden suuntaan.
Mika Roth
Lukukertoja: 113
