Pienet - Elokuu 2021

Angel Olsen: Aisles
Jagjaguwar

Kasarissa vara parempi, on n�emm� Angel Olsen huomannut. Yhdysvaltalainen artisti on viime vuodet tehnyt onnistuneita kokeiluja mm. dreampopin, eteerisen rockin ja indie folkin v�limaastoissa. Niinp� on kaiketi vain loogista, ett� Olsen on p��tynyt versiomaan pikkulevyllisen 80-luvun synavetoisia hittej�.

En l�ht�kohtaisesti innostu cover-viritelmist�, mutta kun alkuper�iseen n�kemykseen saadaan riitt�v�sti eroa, niin voihan siit� jotain synty�kin. Esimerkiksi Men Without Dancen riemukas new wave -hitti Safety Dance saa synamatot hehkumaan tanssilattialla ja jopa Billy Idolin jo 80-luvulla puhki soitettu Eyes Without a Face kuulostaa taas jotenkin tuoreelta. Onnistunein siirto on mielest�ni kuitenkin Orchestral Manoeuvres in the Darkin, eli kotoisammin OMD:n Pretty in Pink -leffan soundtrackille ikuistama If You Leave. Tuon j�lkeen jopa Alphavillen Forever Young tippuu mukisematta alas, etenkin kun loppuun on sijoitettu viel� levoton instrumentaaliosuus.

Paljon synia, h�mm�stytt�v�n pieni� ��nivalleja ja pari makoista yll�tyst�. Ei paha saldo EP-levyst�, jonka materiaali vaikutti listasta luettuna karmealta synaparaatilta.

Mika Roth

---

Arosa Ensemble: Silver

Taidepopin kuulaan modernilla ja elektroakustisella puolella viihtyv� Arosa Ensemble on julkaisemassa pitk�soittoaan hieman toisenlaisella tavalla. Kev��ll� ilmestynyt Guld EP oli tulevan pitk�soiton ensimm�inen osa, ja nyt on toisen kolmanneksen vuoro.

Silver on nelj�n raidan ja noin 22 minuutin mittainen, ja kolmas osa Sk�rvor julkaistaan puolestaan lokakuussa. Pitk�soitosta on siis tulossa nimens� mukaisesti pitk�, ja sangen monipuolinen. En tied� ovatko raidat tulossa nimenomaan t�ss� j�rjestyksess� levylle, mutta ainakin EP-mitassa Silver toimii kaikin tavoin, eik� albumiymp�rist�k��n tulle tuottamaan ongelmia.

Tuikkien unelmoiva Ankomst till Hades on syd�nt� s�rkev� teos, jossa kertoja on jo kuoleman porttien luona � mutta voittajana. Samoin postuumisti aikoinaan ilmestynyt Landet som icke �r pohtii sekin suurta tuntematonta, kenties raamatullisiksikin tulkittavien ainesten noustessa pintaan. Seitsem�n minuutin tuolle puolen kaarensa rakentava ��nten katedraali on ensimm�isten kolmen minuutin ajan ��nett�myyden rajoilla huojuvaa ��nten sinfoniaa, kunnes ��niaallot yll�tt�en villiintyv�t hetkeksi, aivan kuin ravistaen kuulijan taas t�h�n hetkeen � el�m��n, n�kem��n ja kuulemaan, kun viel� on aikaa.

Musiikki heijastaa sanojen j�nnitteit�, jotka ovat t�ll�kin kertaa t�ysin Edith S�degranin runoista lainattuja. Silver on alusta loppuun kuulijansa rohkeasti haastavaa, mutta t�m�n my�s runsain k�sin palkitsevaa ��nitaidetta, joka sai ainakin allekirjoittaneen pys�htym��n hetkeksi elon oravanpy�riss�.

Mika Roth

---

Cathering: Cathering EP

Cathering on jostain p�in Suomea kotoisin oleva yhtye, joka eli ensi kerran 90-luvun alkupuolella, luoden utuista kitarapoprockia. Sitten koitti l�hes kolmen vuosikymmenen mittainen horros, joka on viimein katkennut.

Yhtyeen EP-levylt� l�ytyy nelj� biisi�, jotka on itse asiassa kirjoitettu jo vuosina 1991�1993. Nyt siivut on kuitenkin sovitettu ja ��nitetty uudelleen, mink� lis�ksi soundeja lienee ruuvattu jonkin verran nykyp�iv��n sopivammiksi. Eik� aika ole ollut lainkaan julma biisej� kohtaan, sill� ryhm�n haaveileva ja kevyesti progehtava poprock rakentuu kelpo osasista. Huomio kiinnittyy etenkin naisvokalistin herkk��n ja korkeaan ��neen, sek� persoonallisuuspisteit� nostavaan ulosantiin. Pid�n my�s rytmiryhm�n eloisasta soitosta, joka on samaan aikaan v�h�eleist� ja vahvaa. Niin ik��n koskettimien kohdalla sovitukset tekev�t oikeutta osasille, jolloin kokonaissumma nousee kiistatta osiensa summan yl�puolelle.

Hiljaisempi Awakening on hieno, rahdun pinkfloydmainenkin luku, jossa yhtye uskaltaa olla rohkea. Red Green White and Blue on luultavimmin se selvin sinkkulohkaisu, mutta nostetaan esiin my�s From Shadows to Sun -numero. N�in, vaikka ankkuri on liev�sti keskener�isen tuntuinen, sill� samalla se erottuu eniten massasta. Yhdess� nelj� numeroa nostavatkin odotuksia tulevaa kohtaan, sill� Cathering on kuuleman mukaan kasaamassa oikein pitk�soittoa � viel�p� uudesta materiaalista.

Mika Roth

---

Cemetery Echo: Come Share My Shroud

Buffalon suunnilta kotoisin oleva Cemetery Echo edustaa goottirockin 80-lukulaista muotoa, jossa selvimm�t esikuvat ovat Fields of the Nephilim ja Christian Death. Kitarasoundista on vedetty joidenkin tahojen toimesta yhtym�linjoja jopa The Curen suuntaan, mutta tuossa t�ytyy k�ytt�� jo raskaasti smithitettyj� aurinkolaseja.

Come Share My Shroud onkin niin selv� kunnianosoitus/lainaus omia esikuvia kohtaan, ett� monet saavat t�st� taatusti oireita. Youth Diseasen rokkaava rullaus tosin tasoittaa mukavasti kuoppia ja Come Share My Shroud lienee jopa tuotakin h�rskimpi FotN-laina. Mielenkiintoisin numero on kuitenkin viimeisen� soiva Transylvanian Moon, jonka keve�mm�ss� kitarasoundissa ja nakuttavammassa rytmiss� b�ndin tyyli jalostuu hieman uuteen suuntaan. Keve�mpi ote yhdistettyn� pienoiseen Bauhaus-fiilistelyyn nostaa osakkeita kummasti, joten korttia kannattaisi pelata vastaisuudessa rohkeamminkin.

Ei t�ss� uutta ole nimeksik��n, eik� vanhoja luita osata oikein kierr�tt��, mutta ainakin buffalolaiset uskovat tekemisiins�. Herkkua kasarigoottinostalgian n�lk�isille, muille suosittelen ennemmin alkuper�isi� tuotoksia.

Mika Roth

---

Cory Marks: Nashville Nights
Better Noise Music

Kanadalainen countryrokkari Cory Marks k�vi allekirjoittaneelle tutuksi viime vuoden lopulla, kun kummastelin ja kaiketi hiukan ihastelinkin herran r�v�kk�� joulusinkkua. Nyt on uuden kierroksen vuoro, tosin suurin osa tuoreen EP-levyn aineksista on kuultu jo viimevuotisella debyyttialbumilla.

Aiemmin julkaistuista sinkkuvedoista etenkin Outlaws and Outsiders on oikeutetusti noussut huimiin listasijoihin sek� latauslukuihin. Marks kun osaa kolata country rockin isommatkin murikat matkaan raskaina, mutta silti tarttuvuutta unohtamatta. Eiv�tk� vierailijat kuten Mick Mars ja Ivan Moody ainakaan heikenn� lopputulemaa. Mehukkaita ovat my�s liveversiot Blame It on the Double ja Drive -numeroista, jotka on ikuistettu ymm�rt��kseni t�m�n vuoden toukokuussa.

Eih�n t�ss� varsinaisesti mit��n uutta viski� ole tislattu, mutta kuinka se poltteleekaan herkullisesti kurkussa. Seitsem�n vetoa, ei grammaakaan hy�dyt�nt� rasvaa ja v�hint��nkin riitt�v�sti tiukkaa puristusta. Kuka viel� v�itti, ett� country rock on nuutunut silkaksi formaattiradiom�ss�ksi?

Mika Roth

---

Er�vesi: Tanssija

Er�vesi otti ja yll�tti minut vajaa kaksi vuotta sitten, kun Maire EP pamahti kulmikkaan ja kumman suomirockin voimin ovesta sis��n. Tuoreen EP:n kolme biisi� kiskaistiin narulle yht� monessa p�iv�ss� ja �vanhan liiton� opein klikit sun muut hinkkailut j�iv�t sivuun, b�ndin etsiess� oikeaa vibaa.

Mik� mahdollisesti menetettiin mikrosekuntien tarkkuudessa ja hertsien optimoinnissa voitettiin moninkertaisesti takaisin live-fiiliksess�, sill� orgaanisesti tallennetut pohjat toimivat rosoineen kaikkineen kuten pit��kin. Mia Er�vesi on kirjoittanut kolme raitaa, joista kaksi ensimm�ist� rutistaa kraiveleita alle kolmen minuutin verran, kun taas ankkuriksi sijoitettu Pakko luottaa enkeliin py�ritt�� rockin hitaampia rattaita l�hemm�s viiden minuutin ajan. Vimmainen Tanssija ja samoilla aggressiotaajuuksilla paukkuva Ylpe� mies ovat niit� ilmeisimpi� iskusiivuja, mutta jokaista kolmesta osasesta kaivataan tuomaan oman kortensa kekoon.

Annos ja sen osaset asettuvatkin hienosti kohdilleen, kun koko EP on tavallaan yht� tarinaa, tai niin min� sen tulkitsin. Ja kyll�h�n t�t� isommissakin seteiss� kuuntelisi, noin viiden pisteen vihjeen� tekij�ille.

Mika Roth

---

Jonas and I: Love
Humu Records

Jonas and I katkaisi hiljaiselonsa reilu puoli vuotta sitten, kun Shouts of the Coal Mine -sinkku ilmestyi. My�s uusi musiikkiannos on kahden raidan mittainen, mink� lis�ksi kes�n alussa ulos pistettiin I�ll Be Free -sinkku, eli uutta materiaalia on selv�sti syntynyt hyv�t m��r�t.

Ajat voivat muuttua ja tyylit k��nty�, mutta Jonas and I luottaa edelleen folkahtavaan, utuiseen ja ilmavaan poppiin. T�ll� er�� fiilis on kuitenkin rahdun modernimpi, ja saatesanoissakin mainitaan biittifolk, kun on aika kuvailla lopputulosta. Kyll�, onhan t�ss� rytmi kielt�m�tt� nopea ja edess� etenkin B-puolisko Yellow Wallsin kohdilla, mutta se ei h�tist� tunnelmallisuutta pois jaloistaan. Nimibiisi Love vilauttaa my�s pient� country-korttia povitaskustaan, vaikka biisi syd�mess��n poppia onkin. Melankolisessa raidassa pohditaan v�istyneen rakkauden j��nteit�, eiv�tk� kipukohdat tunnu haipuneen minnek��n.

Syyskuun lopuksi luvattu Where From Here -pitk�soitto vaikuttaa kaiken kuullun perusteella vahvalta, mutta pystyyk� se ylitt�m��n These Days -debyyttialbumin korkealle nostaman riman? Uskoisin mahdollisuuksia moiseen olevan, ja pianhan se selvi��.

Mika Roth

---

Kami Mate: Kami Mate II

Kami Mate samaan aikaan h�mmensi ja hurmasi allekirjoittaneen reilu kaksi vuotta sitten, kun yhtyeen itsens� mukaan nimetty esikois-EP ilmestyi. Kitarapoprockin sarallahan jokainen kiekon biisi liikkui, mutta toisistaan poikkeavin askelkuvioin.

Nyt on koittanut loogisesti nimetyn toisen EP-levyn aika ja rytmiryhm� on kuuleman mukaan mennyt t�ss� v�liss� vaihtoon. Suunta on kuitenkin pysynyt vakaasti angloamerikkalaisen kitarapoprockin keski�ss�, mit� nyt nelj�st� siivusta viimeinen, eli El Viaje, intoutuu k��nt�m��n kraut/proge -ruuvia tiukemmin, kun mittaakin kertyy se p��lle kuusi ja puoli minuuttia.

B�ndin leip�laji on mielest�ni kaikesta huolimatta yh� suorempi ja sutjakampi rokkailu, mist� valioyksil�n� voi esitell� Strange Days -avausraitaa. Sopivasti rosoa, ripaus melodisen punk rockin rohkeutta ja kertos�keeseen sijoitettu melodia, joka kirjautuu muutamassa sekunnissa muistiin. Samaa suoraviivaista linjaa edustaa helkkyv� Everlasting Youth, joka kierr�tt�� onnistuneesti tuttuja ja turvallisia lohkareita. Ei mit��n radikaalin uutta ja erilaista, mutta helsinkil�iset hallitsevat jalostusty�n niin suvereenisti, ettei t�ss� ole tippaakaan syyt� huoleen.

Mika Roth

---

Lintudisko: Kaikki mukaan

Lintudisko on jo kolmeen kertaan ollut esill� Desibeli.netin isompien pienjulkaisujen koosteissa. Alkuvuodesta 2019 kummastelin loistavasti nimetty� Eka demo -kiekkoa, mutta sittemmin olen oppinut Lintudiskon tavoille ja tuore Kaikki mukaan -EP on noiden tapojen uusin ilmentym�.

Ai, ett� mitk� ne tavat ovat? Ensinn�kin on tarpeen unohtaa ns. normaalit popin massa- ja melodias��nn�t, sill� Lintudiskon kevyesti progehtavassa, g�staisessa ja ehk� hiukan liimattamaisessakin ilmaisussa intiimi pienuus ja soundillinen l�mp� ovat valtteja. Tosin pienuus saattaa olla naamioitunut isoksi, usvaiseksi ja monimutkaiseksi aikav��ristym�popiksi. Jos aiot elostella leikkii t�ll� er��n valkoisen funkin ja funkrockin kanssa, Puran kantavaa sein�� uppoaa takapuskuria my�ten melankoliseen surupoppiin ja Usvan rajalla nousee talo voisi taas olla vaikka indie-leffan ��niraita. Perussetti� Lintudiskolle.

Vaikuttaa silt�, ett� materiaali on kiekko kiekolta aina vain virtaviivaisempaa ja hillitymp��. T�m� tietysti tekee tilaa Lintudiskon kummille aivoituksille ja niiden ilmentymille, mutta samalla sapluuna tuntuu jo ehk� turhankin rajoittavalta. Voisikohan seuraavaksi jo v�h�n irrotella, ettei tapakulttuuri aivan j�ykisty?

Mika Roth

---

Midstride Crisis: A Small Chronicle of Times and Spaces
Komitea

Midstride Crisis on useammankin yhtyeen ly�m�soittajana tutun Mikko V��r�l�n sooloprojekti. Siin� miss� b�ndien j�senen� V��r�l� soittaa perinteisemm�ksi laskettavaa musiikkia on herran soolotuotanto yll�tt�v�n leijuvaa progerockia koneiden ja orgaanisten soitinten sulautuessa toisiinsa. Ja t�m� lopputulema on taatusti ollut tarkoituskin, sill� V��r�l� vastaa biisien kirjoittamisesta, niiden ikuistamisesta ja osapuilleen kaikista muistakin osuuksista, joita vaaditaan biisien saattamisessa kootusti muiden kuultaviksi. Eli niin ��nitys, miksaus, masterointi kuin kansitaiteetkin ovat yksiss� k�siss�.

A Small Chronicle of Times and Spaces on nelj�n raidan mittainen kokonaisuus, jota on helppo kutsua kiireett�m�n nostattavaksi. Nelj� raitaa ottavat aikaa p��lle 21 minuuttia, mutta antavat vastavuoroisesti kuulijalle rikkaita ��nitaivaita ja pitkiksi venytettyj� hetki�, joista puuttuu kuitenkin kaikenlainen tarpeeton laiskuus. Musiikki etenee raiteillaan ja tarkoituksellaan, eik� runsaasti yksityiskohtia sis�lt�vist� rakennelmista tarvitse etsi� tarkoituksettomia palasia. Kauniin harkittua, taiten sovitettua ja virtaviivaisesti luotua � vaikea t�st� on oikeastaan mit��n nalkuttamisen aihetta l�yt��.

Binary Soul leijuu bittitaivaissa ja Summerday Blues l�yt�� t�htipilvist� 60-lukulaisen psykedeelisen popin hiukkasia. Kattauksen modernein osuus on puolestaan ankkuriksi sujautettu Run All Your Life, jonka Yes-henkiset koskettimet ja uuden ajan konerytmit kiskaisevat aikajanat hell�sti rusetille. Sinkkukelpoisin Space Tourist saattaa kuitenkin olla se veto, jolla jalkaa saa listojen v�liin.

Mika Roth

---

MSRBL: Colours
Secret Entertainment

Kahden miehen kokoonpano MSRBL oli viel� vuoden 2019 alussa tiukasti kiinni elektropopissa, kun duon Everybody Lies -sinkku ilmestyi. Kyll�h�n tuolloinkin saatesanoissa tarjottiin �orgaaninen� termi� musiikin kylkeen, mutta konepoppia se oikeasti oli.

Nyt tuulet ovat kuitenkin k��ntyneet, ja oikein kunnolla. Colours on n�et ihka oikeaa poprockia, jossa ns. aidot soittimet ovat nousseet konevoimien rinnalle. T�rke�mp�� on silti se, ett� itse muoto ja musiikki ovat kokeneet mullistuksen ja n�m� nelj� raitaa ovat tarttuvia, reippaita ja napakoita poprock-vetoja. EP:n tarinat voi n�hd� l�yh�sti yhden teeman ymp�rille kaartuvina lukuina, joissa tummat, jopa synkiksi laskettavat tunnot l�yt�v�t ilmaisukanavansa. Etenkin No One�s Gonna Stop the Rain puristuu raskasta rockia vasten, kun taas Wall uskaltautuu hieromaan yst�vyytt� jopa folkahtavan poprockin kanssa.

Colours p��st�� kirjaimellisesti v�rit vapaaksi ja vapauttaa b�ndin k�det menneist� siteist�. Ensimm�inen �uuden ajan� EP on tietysti viel� suuntaansa hakeva, mutta lupaavaa t�ss� on se, kuinka laadukasta biisimateriaalia duo on onnistunut luomaan. Muoto on yksi asia, sis�lt� viel�kin t�rke�mpi.

Mika Roth

---

rain diary: Night Church
Stupido

Monien muutosten j�lkeen rain diary l�yt�� itsens� j�lleen synaisemman popin ��relt�. Siin� miss� kev�inen sinkkuraita Circles oli laskettavissa synk�ksi popiksi, on t�ll� kolmen biisin paketilla huomattavasti valoisammat fiilikset.

Matkan saa avata nimibiisi, joka on samalla joukon selv�sti hittipotentiaalisin numero. Tempo on nopeahko, vokaalit on tuotu aivan pintaan ja naputus kantaa vaivatta biisin p��lle nelj�n minuutin matkan, rakenteen luodessa oppikirjanmukaisen kaaren. Isoa tunnetta, isompia soundeja ja viel�kin valtavampia ��nihorisontteja. Bells soi hiljaisemmin, kauniimmin ja viipyilev�mmin, muistuttaen el�m�st� bileiden j�lkeen, mutta nimikappaleen kertos�keen kaltaista koukkua numerolle ei ole suotu.

Bonusraidaksi j��nyt We All Do Belong Here (NC Remix) muistuttaa menneist� industrial-juurista, jotka pist�v�t viel� hieman esiin. T�m� on itse asiassa versio nimibiisist�, mutta kipale on niin totaalisesti r�j�ytetty ja uudelleenrakennettu teos, ettei tuosta en�� entist� tunnista. Upea pala nykiv�� elektroa silti yht� kaikki, eik� t�st� linjasta kannattaisi viel� t�ysin luopua. Ensi vuoden alkupuolelle lupaillaan pitk�soittoakin, jonka otsikko tulee my�s olemaan Night Church, ja uskon �ist� kirkkokansaa l�ytyv�n kummasti.

Mika Roth

---

Spirit Adrift: Forge Your Future
Century Media

Spirit Adrift hinkuaa kovasti uudeksi heavy metalin j�tiksi, eik� ponnistelu j�� ainakaan yrityksest� puuttumaan. Vokalisti ja monitaitaja Nate Garrett perusti ryhm�n vuonna 2015 ja tuon j�lkeen yhtye on julkaissut jo per�ti nelj� pitk�soittoa, sek� kaksi EP-levy�, jotka saavat nyt jatkoa Forge Your Future EP-levyst�.

Kokoonpanoaan uusiksi pist�nyt orkesteri toimi viel� studiossa triona, kun Garrettin ja rumpali Marcus Bryantin avuksi riensi Preston Bryant. Tulevilla keikoilla basistina h��rii Sonny DeCarlo ja kaikki tuntuukin olevan taas kohdillaan. Asemista pamahtaa my�s komeasti nimisiivu Forge Your Future, josta nousevat mieleen vaivatta Anvil, Saxon ja kumppanit. Wake Up siirt�� saappaansa Los Angelesin kaduille, joilla vastaan rullailee ainakin Quiet Riot, mutta n�ill�kin kulmilla omat ev��t riitt�v�t. Invisible Enemyn on puolestaan pari piirua eeppisempi rutistelu, josta ei (onneksi) taota mit��n mahdottoman kokoista metallij�tti�. Toki mittaa on jo nyt p��lle seitsem�n ja puoli minuuttia, mutta peli osataan pit�� juuri riitt�v�n pienen�/normaalina.

Spirit Adrift hallitsee genrens� temput suvereenisti, mutta on t�ss� viel� pitk� matka kuningaskunnan kruunuihin saakka. Kaikki em. yhtyeet ovat onnistuneet useampaankin otteeseen l�yt�m��n sen X-tekij�n, jolla tavallinen muuttuu tavattoman vahvaksi, mutta Garrettiin vaihtuvalla poppoolla on rutkasti petrattavaa.

Mika Roth

---

Ville Lehtovaara: Broken
Radio Quiet Records

20-luvulla ovat harvassa ne b�ndit ja artistit, jotka julistavat luovansa teknoa. Onko termin k�ytt� siis rohkeutta, ovelaa markkinointia vai ainoastaan oman tien kulkemista? No ainakin Ville Lehtovaara katsoo luovansa t�ll� er�� teknoa, jonka julkaisijaksi on muuten saatu per�ti unkarilainen levy-yhti�.

Eik�h�n viskata ennakkoluulot syrj��n ja raasteta musiikillinen apartheid alas, sill� Broken on kaikkea muuta kuin metriteknoa. Jos itse joutuisin genrelaatikoista valitsemaan sen sopivimman, k�ytt�isin aina yht� laveaa �elektro� termi�. Instrumentaalibiisit kun ovat kotoisin samasta suurvirrasta, kuin merkitt�v� osa nykyist� saksalaista elektroa. Samoin on suhteellisen helppoa l�yt�� yhtym�kohtia er��nkin Trent Reznorin rauhallisempiin tekeleisiin. N�in v�it�n jopa trancehtavasta Broken Soulista, sek� pikakaistalla bittej��n viskovasta Broken Pianosta, jossa piano on toden totta hajonnut.

EP:n kaikki viisi raitaa ylitt�v�t viiden ja puolen minuutin rajapyykin, kolmen numeron kellottaessa jopa seitsem�n minuutin tuolle puolen. Mittaa siis kertyy, mutta massa on kepe�� ja painopisteet paikoillaan. T�m�h�n on ansiokasta elektronisesti luotua musiikkia, jonka tarkemman genrett�misen j�t�n muille. T�rkeint� kun on sis�lt�, joka t�ss� tapauksessa pit�� kutinsa. Lis�tt�k��n lokiin, ett� aiemmin Lehtovaara on kunnostautunut roots-musiikin saralla, joten herra on nyt ymm�rt��kseni totaalisesti vierailla mailla.

Mika Roth

---

Wilder.: Bad Bad Luck EP
Rude Records

Etel�isest� Kaliforniasta kotoisin oleva Wilder. on yhtye, jonka nimen per��n todella kuuluu tuo piste. Poikkeuksellinen otsikko tekee ryhm�n el�m�st� varmasti hieman hankalampaa digitaalisessa maailmassa, mutta toisaalta: onpahan sitten jotain jolla erottua. Ryhm�n ytimen muodostavat Stephen Ramos ja Nick Sturz, jotka ovat ehtineet veivata jo sen toisenkin kerran rockin murikoita urillaan.

Bad Bad Luck EP on yhdysvaltalaisten debyytti t�m�n otsikon alla ja matkaan l�hdet��n melodisen, modernin ja kovin amerikkalaisen kuuloisen indie-rockin voimin. Kitarat siis soivat hele�sti, s�risev�t hiukan silloin t�ll�in ja mit��n sen kummempia koskettimia tai muitakaan turhia lisukkeita ei ole n�hty tarpeellisiksi. Biisit ovat reippaan nopeita, kertos�keiss��n helposti mukana hyr�ilt�vi� ja etenkin sinkkuraita bitemytongue survoo mukaan rohkeampaa punk rock -vibaa.

En miss��n nimess� v�it�, ett� kalifornialaiset olisivat kaivaneet esiin rockin viisasten kiven, mutta etenkin em. bitemytongue ja niin ik��n sinkkuna jo ilmestynyt Oh No onnistuvat summaamaan genren parempia puolia kiitett�v�n tehokkaasti. Sen sijaan k�rkeen sijoitettu See Through on jo niin l�pin�kyv�� hitinmets�styst�, ett� lopputulema maistuu helppoheikkien tuotoksille.

Mika Roth