Ajankohtaista

Shadowplay: Touch and Glow 2024

08.04.2024



Taiderokkarit voivat tehdä mitä vain, minkä kyseisen sinkun B-puoleksi valittu Repulsion osoittaa. Varjoisa postpunk valtaa alaa, mutta ei kuitenkaan ajat popahtavia elementtejä maailman reunan yli. Ei todellakaan, vaan kaikki lähtee sekoittumaan kuin itsensä Lou Reedin kokeilevilla levyillä. Moinen loikinta tyylistä toiseen ja kolmanteen aiheutti taatusti päiden pudistelua, koska raja-aidat olivat yhä voimissaan.

Vallaton ja pakottamaton köydenveto jatkuu halki kiekon, eikä tässä kieriskellä ainoastaan kahteen suuntaan, vaan bändi antaa pikkusormea niin funkymman uuden aallon kuin brittirockinkin hengille. Näin et koskaan voi tietää, mihin vokalisti Brandi Ifgray seuraavaksi kurvaa tai mitä Timo Vikkula kitarallaan tekee. Kaikkea voidaan nostaa pöydälle, mutta pöytää ei tungeta täyteen tavaraa.

Melkoista rohkeutta ja röyhkeyttä osoittava Cock and Cunt Play on nimeään nokkelampi rokkipusku, joka lyö päätään vuorotellen Berliini-soundiin ja Lontoon goottirokkareiden murjujen oviin. Rathole lunastaa ikiaikaiset vertailut Velvet Undergroudiin, jonka legenda on niin ikään vain kasvanut ajan myötä. Samaisen yön savuisimpia tunteja edustaa kapakkakierrokselta Tom Waitsinkin mukaan käsikoukkuunsa nappaava Ashtray. Dekadenttius hehkuu Jimi Tenorin saksofonista ja Hande Virkki tekee bassollaan samaan aikaan huutavaa ja hiljaista soundivoodoota. Nyt ollaan pimeyden ytimessä ja rakastetaan sitä, hiljaa, vaalien.



Musiikki on parhaimmillaan ajaton kokemus ja rajaton kenttä, jolla ei ole ’parasta ennen’ -päivää. Mielestäni Shadowplayn esikoinen teki sen mitä tehtävissä oli, tuoden suomalaisen indiepoprockin karuselliin tyystin uudenlaisia vaunuja. Tai oikeammin orkesteri värkkäsi ihan omat vempeleensä tuohon sivummalle, muttei kuitenkaan muuttunut itsetarkoituksellisen kummaksi rock-sirkukseksi. Tämä on tarttuvaa ja tarraavaa indiepoprockia, jossa myös yhdyssanan keskimmäisellä osalla on asemansa ja perusteensa.

Näin loistavalla biisimateriaalilla olisi suonut asioiden kääntyvän isossa mittakaavassa toisin, ja pienen Suomen saaneen ensimmäisen isommin breikanneen bändinsä kevyemmältä laidalta. Näin ei käynyt, mutta toisaalta: Shadowplay on kirjannut itsensä kotimaisen musiikin suureen historiankirjaan soundillisesti yhtenä harvoista 80-luvun oikeasti kansainvälisistä tapauksista.

Mika Roth




Lukukertoja: 348
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa my�s