Lukirock: Acedia, Absoluuttinen Nollapiste
04.11.2003
Tavastia/Helsinki
Tiistaina Tavastialla pidetty Lukirock -tapahtuma käynnisti valtakunnallisen lukibussi-hankkeen pääkaupunkiseudulla. Tavastiaa oli sisustettu julistein ja kuuluisten oppimisvaikeuksisten pahvikuvilla. Monilla illan esiintyjillä oli myös omakohtainen kytkös oppimisvaikeuksiin. Taiteellinen tarjonta koostui bändeistä ja illan aloittaneesta tanssiesityksestä, jossa kansallisbaletin tanssijat Jouka Valkaman johdolla esittivät rock-henkisiä esityksiä rekvisiittana vessanpönttö ja musiikkinaan mm. Apulantaa.
Yleisöä oli mukavasti paikalla ja vaikka linja oli selväsi enemmän hiljaisen diggailun kuin biletyksen puolella fiilis oli kuitenkin hyvä.
Illan ensimmäisestä musiikkitarjonnasta vastasi Acedia. Kahden kitaran, basson, rumpujen ja
lyhyen, mutta vahvaäänisen laulajan voimalla Acedia olikin illan positiivisin kokemus. Biisit olivat toinen toistaan parempia ja laulajan selkeä ääni miltei pakotti kuuntelemaan kiehtovia sanoituksia.
Vaikka huomio kiinnittyikin heti vahvaan lauluun, niin kyllä muukin bändi onnistui loihtimaan mukaan mahtipontiset ja väkevät soundit. Mieleen jäi varsinkin jo singlenä julkaistu Isälle ja mahtipontinen, miltei liikuttava Naurakaa. Musiikillisesti kuultiin hitaahkoja vahvasti laulettuja biisejä, mutta myös grunge/rock-henkistä menevämpää tuotantoa. Vasta yhden EP:n ja singlen julkaissut Acedia kannattaa kyllä pitää mielessä.
Setin loppupuolella ehkä vähän varovaisesti alkanut lava-aktikin lähti nousuun ja bändin ensimmäisestä Tavastian keikasta otettiin varmasti kaikki irti. Lavan eteen kerääntyi ennemmän ja enemmän porukkaa. Viimeisenä biisinä kuultiin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki. Tämän tarkoituksena oli selvästi saada yleisö tanssimaan ja siinä kyllä onnistuttiinkin. Biletyksen jälkeen oli ilo rauhoittua kuuntelemaan encorena kivaa slowaria Niin kaunis on maa, johon laulajan vahva ääni sopi kyllä loistavasti. Ihana biisi ja hieno päätös keikalle.
Sitten oli illan pääesiintyjän vuoro. Absoluuttinen Nollapiste oli bändi jota oli selvästi tultu katsomaan. Lavan edusta täyttyi nopeasti bändin tullessa lavalle illan juontajien, Jussi Lammen ja Ville Virtasen esittelemänä.
Vaikka keikan alku ei heti vakuuttanutkaan saivat Tommi Liimatan oudot välispiikit ja muutama räväkämpi biisi nopeasti hyvän fiiliksen päälle. Yleisökin, ainakin eturivissä, biletti aika ankarasti.
Ja tähän väliin voisinkin kysyä että milloin olette viimeksi olleet keikalla, josta olisi jäänyt mieleen, että olipas hyvin valaistu keikka? Jossain vaiheessa jäin oikein ihailemaan bändin takaa tulevaa, savukoneen usvaista sinistä valoa ja katosta tulevia valkoisia valokeiloja. Olihan se upeaa, tosin pääosin bändin takaa tuleva valo jätti soittajat silhuettimaisiksi hahmoiksi.
Keikan loppupuolella bändi otti kumminkin oudon tilulilu-linjan. Pari pitkää instrumentaalibiisiä sai yleisön haukottelemaan ja jengiä poistuikin paikalta nukkumaan aika lailla.
Loppuun asti seuranneille tosi faneille tarjoiltiin kumminkin vielä kultalautasella: bändi tuli kaksi kertaa lavalle takaisin ja esitti puolenkymmentä encorebiisiä.
Tero Lyytikäinen, kuvat: Aapo Lehti
