Beck: Mellow Gold, 1994
01.03.2002
Vaihtoehtoisen musiikin tarjonnasta on usein löydettävissä yhdistävä tekijä: asenne. Beckin debyyttilevy Mellow Gold alkuvuodelta 1994 laajensi musiikinkuluttajien tietoisuuteen idearikkaan vaihtoehtorockin. Tosin eihän Mellow Goldia voi suurin surminkaan nimittää rockiksi. Kuvaava nimitys voisi olla psykedeelinen hiphopgaragecountryhuumorimusiikki. Joka tapauksessa rajojen rikkominen on aina hatunnoston arvoista esittävältä taiteilijalta ja koska kategorioihin pakottaminen on muutenkin perseestä, on levyn klassikkoarvo minulle selkeä. Toisaalta, mitäs me toimittajat tekisimme, jos emme voisi käyttää laatusanoja musiikin määrittelyssä. Tämä ajatuskehittely johtanee umpikujaan, joten palataan Beckiin.
Levy ei todennäköisesti koskaan olisi saavuttanut listasijoja ja kulttimainetta ilman avausraidan Loser -hitin saavuttamaa hillitöntä sukseeta. Loserissa on jo kiteytettynä levyn punainen lanka, Beckin hypnoottinen hiphopmainen runoilu ja yleinen kahelimeininki. Pay No Mind (Snoozer) on Nirvana –sävyinen, huuliharpulla maustettu ralli, Fuckin With My Head (Mountain Dew Rock) hakee jo melkein liikaa sieniä napostellutta Beatles- tai The Doors -henkeä. (Tässä vaiheessa kirjoittajaa voi jo pitää hulluna ja äänivammaisena.)
Whiskeyclone, Hotel City 1997 -slovaria tuskin kukaan soittaa viimeisillä hitailla. Soul Suckin Jerk on hyvä esimerkki ns. Beck –hopista, Truckdrivin Neighbors Downstairs (Yellow Sweat) tuo levylle efektilaulun, välihuudot rulez ok! Sweet Sunshinen intiaaninuotiohengestä päästään toiseen hittiin, Beercaniin. Alcohol in my hands, I got plans, niinkuin ystäväni jaksaa aina kännissä jollottaa... Steal My Bodyn hypnoosihumppa kiertää kuin karuselli, Nitemare Hippy Girl vie taas Nirvana -henkeen, tosin enemmän folkina ja iloisena päivänä. Levyn loppua maustavat vielä industrialmetelillä surffaava Muterfuker ja hypnoakustinen Blackhole.
Jos ei tämän levyn kuunneltuaan ole sekavassa mielentilassa, niin on todennäköisesti jo valmiiksi sekaisin. Parasta levyssä on vapaa surffailu tyylilajien yli ja ympäri, lopputuloksena sekopäinen kokonaisuus, joka kuulostaa tuoreelta yhä tänäkin päivänä. Takuuvarma klassikko minun levylegioonassani.
Ilkka Valpasvuo
