Viikate: Parrun pätkiä – Ranka EPt

Ranka

Kymmenvuotista taivaltaan pitkin kuluvaa vuotta juhlistava Viikate jatkaa pienempien julkaisujensa asianmukaista niputtamista. Toissasyksynä julkaistu Kuutamourakat ynnäsi Syyslevyille ja Longplaylle äänitetyt pienjulkaisut, käyden samalla oivasta aikamatkasta näiden rautalankaa raskaampaan soittoon yhdistelevien herrain alkuaikoihin ja ensimmäisiin kahvituksiin. Tällä kertaa samoihin kansiin on saatettu vuosina 2000 – 2004 Ranka Recordsille äänitetyt ep-levyt Kuolleen miehen kupletti (2004), Kevyesti keskellä päivää (2002), Valkea ja kuulas (2001) ja Alakulotettuja tunnelmia (2000), eikä sumppi ole tälläkään kertaa laihaa, pulla kuivaa tai maito piimää.

Neljä ep:tä käydään läpi edellämainitussa järjestyksessä, eli pitkähkö ja tummissa väreissä vietettävä matka vie tasaisesti kohti varhaisempia aikoja. Yhtyeen tyylissä ei ole viime vuosina tapahtunut enää mitään sen dramaattisempia käänteitä, mitä nyt Alakulotettuja tunnelmia erottuu ehkä hieman rosoisemmilla soundeillaan, joten Parrun pätkiä muodostaa ehyen kokonaisuuden, jota voi oikeastaan kuunnella miltei missä kappalejärjestyksessä tahansa. Yhtyeen omasta tuotannosta käytännöllisesti katsoen yksin vastaava Kaarle Viikate on saanut puristettua näille pienjulkaisuille monia todellisia helmiä, jotka vasta nyt saavat ansaitsemansa aseman. Kokoelman kahdestakymmenestäyhdestä siivusta pitkäsoitoille onkin aikanaan päätynyt vain kaksi raitaa; Kuolleen miehen kupletti ja Alakulotettuja tunnelmia. Lainaraitoja mukana on kolme; Lapinlahden Linnut-vetäisy Aimon Virsi sopii jatkumoon kuin halko kasvoihin, eikä vanha venäläinen kansansävelmä Mandschurian kummutkaan millään tavoin tappiokseen porukasta erotu. Todellinen pajatson tyhjentäjä on kuitenkin uusimmalta ep:ltä löytyvä Roky Ericksonin Night Of The Vampire, joka käännöksessä on saanut osuvasti nimen Vasten kuutamon siltaa.

Parrun pätkiä on kaikin puolin perusteltu ja oiva hankinta, niin niille yhtyeen suosijoille joilta löytyy jo kaikki orkesterin pitkäsoitot hyllystä, kuin heillekin jotka ovat syystä tai toisesta vasta nyt tututumassa näiden tyylikkään tummasti pukeutuneiden alakulottajien touhuihin. Kokoelma summaakin yhtyeen viime vuosina huippuunsa kehittyneen tyylin, jossa suomalais-kansallinen kaiho ja suoranainen surumielisyys yhdistyvät Suomi-filmeistä tuttuihin maailmoihin. On ne vaan tuimia miehiä nuo Kaarle, Arvo, Ervo ja Simeoni.