Longplay

Synkän ja sateisen syksyn kunniaksi Viikate on pistänyt samaan pakettiin kaikki Syyslevyjen ja Longplay Musicin kautta ilmestyneet pienjulkaisunsa. Kyseessä on todellinen kulttuurityö sillä näitä seiskatuumaisia ja EP-levyjä ei enää liikenteestä juuri löydä. Kokoelman mukaan on laitettu vielä hieman infoa alkuperäisistä julkaisuista, sekä kaikkien biisien sanat. Käynnistääpä tämä tanssi- ja soitinorkesteri pienimuotoisen kiertueenkin, jonka ohjelmisto kuuleman mukaan rakentuu tämän kokoelman materiaalista.

Kuten levyn vihkosen saatesanoissakin todetaan on lähemmäs 80-minuutin annos Viikatteen alakulotettuja tunnelmia jo melkoinen tunnelanaaja, mikä saattaa syödä joissain tilanteissa hetkittäin terää levyn jälkipuoliskon kappaleilta. Mutta mikäli kuuntelutilanne on juuri musiikkiin sopiva vievät Kaarle ja Simeoni. kuulijan pitkälle matkalle autioiden talojen ja hiljaisten pihojen maisemiin.

Pikkujulkaisuja käydään läpi suhteellisen kronologisesti siten, että jokainen julkaisu on jäänyt alkuperäiseen muotoonsa. Biisijärjestyksiä ei siis ole ryhdytty peukaloimaan, mikä onkin ollut viisas ratkaisu. Alkuun kuultavat Vaiennut soitto ja Roudasta rospuuttoon EPt osoittavat Viikatteen tehneen musiikillista matkaa oikeastaan yllättävänkin paljon, sillä sen verran rosoisempia ja jollain epämääräisellä tavalla tylympiä äänimaisemia yhtye suosi vielä noihin aikohin. Kyseessä on varmasti myös pienemmän budjetin mukanaan tuomat kiireet – jos niitä soundeja ei turhaan studiossa ehditä hiomaan on jälkikin sen mukaista. Kuulostaavatpa seuraavana soivat bändin varhaisimmat äänitetyt julkaisut, kahden päivän aikana kyhätyt Piinaava hiljaisuus sinkku sekä KLV splitti paikoin lähes Black Sabbathilta – ainakin noin soundillisesti. Edellisistä onkin huomattava loikka lopun Odotus seiskatuumaisen ja Iltatähden rusko tuplasinkun tunnelmiin, mikä alleviivaa kaikkein selvimmin vuosien aikana tapahtunutta hidasta musiikillista evoluutiota kohti rahdun siistimpää ja rauhallisempaa ulosantia.

Viikate on onnistunut ripottelemaan lukuisille pienjulkaisuilleen reilumman verran hyviä, tarttuvia ralleja jotka ovat saaneet nyt ”toisen mahdollisuutensa”. Uudelleenkäsitellyt ääniraidat ovat paikoin ehkä hieman tunkkaisia, mutta sehän on vain osa tämän takametsien poikabändin karismaa. Kahvipöytä on jo katettu ja pullo piilotettu pöydänjalan viereen, istukaamme ja nauttikaamme siis.