Samae Koskinen: Kuuluuko, kuuntelen

KHY Suomen Musiikki

Viime marraskuussa minulla oli kunnia todistaa ainutlaatuista musiikkiesityst�, kun Samae Koskinen esiintyi liikkuvassa Kulttuuriratikassa Helsingiss�. 7A:n reitti� parhaaseen t�ist�poistumisaikaan kiert�neeseen raitiovaunuun sai astua samaan tapaan kuin perusratikkaankin, mutta samalla saattoi altistua kulttuurille, jonka kokeminen olisi muuten voinut j��d� v�liin. Nyt julkaistun Kuuluuko, kuuntelen -albumin kappaleita esitellytt� Koskista parempaa henkil�� olisi ollut vaikea keksi� tuohon tilanteeseen. Koskisen suoraan puhuttelevat tekstit, kerrasta tarttuvat melodiat sek� kirjava kuulijajoukko muodostivat tunnelman, joka ei ole unohtunut viel�k��n.

Muutamaa kuukautta my�hemmin Koskisen kolmatta levy� kuunnellessa tuntuu silt� kuin kuuntelisi vanhaa, hyllyyn liian pitk�ksi aikaa unohtunutta suosikkia. Suurin osa kappaleista on j��nyt mieleen ratikkakeikalta h�mm�stytt�v�n hyvin, mik� tulkittakoon osoitukseksi Koskisen materiaalin vetovoimasta.

Kuuluuko, kuuntelen -albumilla Koskinen on s�vellys- ja tuotantovastuun lis�ksi ottanut my�s sanoitusten kirjoittamisen kokonaan omille harteilleen. Vaikka Kauko R�yhk�n kanssa Elossa-albumille kirjoitettuja tarinoita tulee v�lill� ik�v�, istuu Koskisen oma, suorapuheinen tyyli miehen musiikkiin loistavasti. V�lill� lyriikat pureutuvat niin suoraan asiaan, ett� korniusmittari meinaa v�r�ht��, mutta sanat ovat lopulta niin painavia, ett� ne ansaitsevat tulla sanotuksi kaartelematta. On virkist�v�� kuunnella lyriikoita, jotka ovat onnistuneet pakenemaan hiukan kyynisyyden, sarkasmin ja ironian Bermudan kolmiosta.

Musiikillisesti Kuuluuko, kuuntelen on tuttua Koskista. Mies on onnistunut luomaan omintakeisen melodisen ja harmonisen tyylin, eik� kolmosalbumi edes yrit� rikkoa toimivaa kaavaa mill��n tavoin. Lempe�t melodiat, Koskisen tunnistettavat vokaalit, rikkaat sovitukset ja loistava soittajakaarti (mm. Tomi Lepp�nen, Okke Komulainen sek� Olli Nurminen) yhdistyv�t toimivaksi, tarttuvaksi pop-musiikiksi.

Ensisingle En anna periks, Tarinoita sek� Nuorelle miehelle ovat kappaleita, joiden tulisi olla pakollista kuunneltavaa kaikille itsetunto-ongelmien kanssa painiville. Koskinen tunnistaa vaikeudet, mutta ottaa synkistelyn sijaan lyriikoihinsa kannustavan otteen. Koskettavinta osastoa edustavat ��rip��t H�n, jolla ei ole mit��n ja H�n, jolla on kaikki.

Kuuluuko, kuuntelen on hyv� albumi, jonka toivoisi tuovan Koskiselle suuremmankin kansanosan huomion. Erinomaisen Elossa-albumin j�lkeen se tuntuu kuitenkin hienoiselta pettymykselt�. Vaikka sanoituksellisesti albumi on ��rimm�isen puhutteleva, ovat s�vellykset paikotellen hieman liian harmittomia ja helposti sulavia. Tarttuvuuden ja lyriikoiden helppotajuisuuden k��nt�puolena on se, ett� albumi tuntuu jo muutaman kuuntelukerran j�lkeen loppuunk�sitellylt�.