Samae Koskinen: Viima vie

KHY Suomen Musiikki

Moni asia on muuttunut sitten Samae Koskisen Maidstone-albumin, jonka julkaisusta on kuitenkin vier�ht�nyt vasta kolme vuotta. Nuo vuodet ovat olleet kuitenkin monella tavoin raskaita, koettelevia ja vaikeita, mink� voi kuulla erityisen selv�sti Viima vie -pitk�soitolla. Suomenkielinen poprock on jalostunut edelleen ja kaihoisten tuntojen tulkkina Koskinen lienee maamme ter�vint� k�rke� juuri nyt. Kaihoa kyll�, vaan mukaan on saatu my�s tuntoja kohottavaa rakkautta, el�m�� suurempia v�l�yksi� ja monta ripausta taikaa, jonka monet v�ris�vyt vaihtelevat raidalta toiselle.

Sen kummemmin taustoja tuntematta sanoisin, ett� t�m� pitk�soitto on syntynyt poikkeuksellisen kovista henkil�kohtaisista haasteista ja kuluttavasta el�m�st� � viel�p� viime vuosien mittareilla mitattuna. Tietysti Koskisen osaa tarinankertojana vied� kuulijaansa tiloista toisiin kuin huomaamatta, mutta silti juuri t�m� levy kuulostaa henkil�kohtaisimmalta ja suorimmalta � vaikka kuulija saakin yhdist�� tarinan luvut, linjat ja viivat kuten haluaa. Toisinaan asiat sanotaan suoraan, toisinaan taas vihjeet, haaveet ja ajatukset sumentavat horisonttia, mutta taustalla on mielest�ni yksi suuri el�m�nkokoinen tarina.

Materiaalia on kuuleman mukaan syntynyt viime aikoina melkoisesti ja haastavinta on ollut rajata siit� albumikokonaisuudellinen kappaleita. Nimenomaan kokonaisuus on kuitenkin ollut nyt etusijalla ja Viima vie -levy onkin eheydess��n ylitt�m�t�n saavutus. Mik��n ei ole turhaa, kaikella on tarkoituksensa, aikansa, paikkansa ja sijansa, eik� albumin kappalej�rjestyst� voisi v�rk�t� t�t� toimivammaksi.

Muoto on siis timanttinen, mutta vastavuoroisesti esimerkiksi viimevuotinen sinkkuisku Suudellaan on j��nyt rannalle, mit� on pidett�v� suorana tappiona. T�lt� pohjalta voinkin vain toivoa, ett� sivuun j��nytt� materiaalia julkaistaan edes jossain muodossa tulevina aikoina. Enk� kaipaa t�ss� nyt mit��n frankiecosmosmaista julkaisuvy�ry�, vaan ennemminkin vaikka paria pient� EP-levy� ja/tai sinkkua. Ensiluokkainen musiikki kun kaipaisi aina kuulijoita, ja kuulijat sit�.

Jo sinkkuina ilmestyneet Mit� me muistamme ja Kaks viikkoo lomaa edustavat albumin positiivisempaa puolta. N�m� ovat niit� arjen postikortteja ja duurissa kulkevia p�ivi�, kun rakkaus on voitolla ja elon l�mp� saa r�nn�n haihtumaan pois harteilta. Saat pian sen kaiken -popvalio murskaa edelleen hell�sti elon ylistyksell��n, jossa pieni lapsi viiv�ht�� vanhempansa syliss� ja ajan verhot tempautuvat hetkeksi elon tuuliin. Vaikea t�t� on viel�k��n kuunnella ilman silm�kulmaan ilmestyv�� kosteutta.

Nimikappale Viima vie puhaltaa keskell� levy� p�yt�� puhtaaksi, jotta Kulta, sano se mulle ��neen p��see julistamaan arkisen rakkauden arjettomuutta. Kaiken keskell� voi joskus t�rkein unohtua, koska rakkauttakin pit�� hoitaa, vaalia ja vahvistaa, mik� on sekin mielest�ni albumin yksi kantava teema.

El�m� kuluu ja kuluttaa, mutta uupumaton hionta saattaa synnytt�� Grand Canyonin kaltaisia ihmeit� ja puristus voi tuottaa timantteja � tavallaan nyt ainakin. Viima vie on kahdeksan tuokion joukko, jonka edess� Intro on kerrankin kohdillaan. Kipu voi uuvuttaa mutta se voi my�s kertoa, ett� olemme yh� olemassa. Ja toivoa on aina siell� miss� on el�m��.