Fish (UK)
28.09.2006
Tavastia/Helsinki
Fish on järkälemäinen mies, jolla on suuri menneisyys. Fish nousi pinnalle Marillion-yhtyeen keulakuvana aikana, jolloin progressiivinen rock teki kuolemaa punkin jälkimainingeissa syntyneen uuden aallon ja nousevan grungen puristuksessa. Marillion oli jotain, joka kelpasi linnunradalla harhaileville hörhöille, mutta myös rockin suurkuluttajille. Marillionin kolmas levy — Misplaced Childhood — oli suuri kaupallinen menestys, joka viimeistään siirsi yhtyeen dinosaurusten osastolle. Hittibiisiksi levyltä nousi Kayleigh — riipaisevan pateettinen rakkaustarina bändin laulajan omasta elämästä. Yhtyeen neljäs levy — Clutching At Straws — jatkoi samoilla linjoilla. Tähän levyyn päättyi kuitenkin Fishin ja Marillionin yhteinen taival: Fish sai yhtyeestä potkut. Syynä oli ilmeisesti Fishin pedanttinen asenne soittaa harjoituksissakin jokainen kappale nuotilleen samalla tavalla kuin levyillä. Myös Fishin paheneva alkoholiongelma vaikutti päätökseen. Eron jälkeen Fish ja Marillion jatkoivat tahoillaan musiikin tekemistä. Molemmat ovat vuosien varrella julkaisseet runsaasti levyjä — laadukasta musiikkia, joka ei kummankaan osalta ole yltänyt samanlaisiin sfääreihin kuin yhteisen elon aikana. Yhteistyö on usein enemmän kuin osiensa summa.
Soolouransa aikana Fish on yrittänyt karistaa Marillionin tuoksut takinliepeistään. Keikoilla hän on keskittynyt oman tuotantonsa esittämiseen. Marillionin aikaisia kappaleita on kuultu satunnaisesti ja harvakseltaan, vaikka niihin koko Fishin olemus yleensä liitetään. Eron jälkeen Marillion joutui esimerkiksi käyttämään ulkopuolista sanoittaja, koska Fishin usein sekopäisten lyriikoiden tasolle oli vaikea nousta. Tavastian keikalla Fish oli taas ”Isä Marillion”. Kiertueen nimi Return to Childhood ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Joidenkin mielestä kyseessä on vain epätoivoinen laskelmointi, jolla soolouraan saataisiin uutta nostetta. Tällaiset ajatukset eivät kuitenkaan olleet karsineet yleisöä Tavastialta. Keikka jakaantui selvästi kahteen osaan: elämään ennen ja jälkeen Marillionin. Välissä oli pitkä tauko, jonka aikana taustanauha soitti klassista musiikkia.
Fishin lauluääni ja tapa säveltää muistuttaa niin paljon vanhaa Marillionia, että soolotuotantokin kuulostaa ”jotenkin tutulta”. Silti soolotuotannon musiikki on vain varjo menneisyydestä. Toteamus on osin epäoikeudenmukainen, koska musiikillisesti tuotantoja ei voi vertailla. Soolotuotanto on suoraviivaisempaa ja selkeämpää, mutta hengeltään köyhempää osin yhteiskunnallisista sanoituksistaan huolimatta.
Jotain omituista settien välisen tauon aikana tapahtui. Marillion-osuuden aikana soundit ja miksauksen laatu paranivat. Onko Marillionin monipolvisten laulujen miksaaminen helpompaa kuin Fishin soolotuotannon suoraviivaisemman musiikin miksaaminen? Tai sitten omasta päästäni katosi ylimääräinen asennesuodatin. Samanlainen muutos näytti tapahtuvan myös täyteen ahtautuneen Tavastian yleisössä. Marillionia oli tultu kuuntelemaan ja sitä yleisö sai. Yleisö osasi myös näyttää tyytyväisyytensä. Fishin bändi kuulosti Marillionilta. Misplaced Chilhood –levyn kappaleet soitettiin intensiivisesti läpi ilman taukoja tai ylimääräisiä pulinoita — kokonaisuudeksi levy alkujaan onkin tehty. Sovitukset etenivät isku iskulta ja nuotti nuotilta sellaisina kuin ne levylle aikanaan ovat päätyneet. Tosin progressiivista rockia harrastavaan yleisöön ikuisesti pesiytyneet rockpoliisit löysivät muutamista kömmähdyksistä ilonaiheita.
Fishin bändin keski-iän jo ylittäneet muusikot olivat silminnähden innostuneita esittämistään lauluista. Marillionin kokoonpanoon verrattuna bändissä oli yhden kitaristin sijasta kaksi kitaristia. Tämä toi livesovitukset lähemmäs studioversioita. Tutut riffit ja kitarateemat soitettiin monesti kaksiäänisesti, joka on poikkeus levytettyihin kappaleisiin verrattuna. Misplaced Childhood –levyn lisäksi pitkässä encoressa kuultiin Marillionin toiselta Fugazi-levylta mm. nimikappale sekä viimeiseksi yhteiseksi levyksi jääneeltä Clutching At Straws –levyltä Incommunicado. Lähes kaksimetrinen Fish on lavalla melkoinen ilmestys. Rankkaa elämää viettänyt vanheneva laulaja näyttääkin enemmän tai vähemmän ”härskiltä äijältä”. Tempoilevat pakkoliikkeet tuovat mieleen huumevieroituksesta selvinneen Joe Cockerin ja muhkeasti turvonnut kaljamaha keskivertosuomalaisen. Hiuksetkin ovat Fishin päästä kaikonneet. Kaikesta kuluneisuudestaan huolimatta karisma pesii yhä Fishin olemuksessa. Lauluääninkin on kunnossa, vaikka korkeimmat kiekaisut hukkuivat miksaukseen ja Fishin tapaan viedä mikrofoni suun edestä kauemmaksi liian aikaisin ennen korkeita kiekumisia.
teksti: Petri Sallinen, kuva Pierre Guillame (The Perception of Fish : Official Fish site )
