Manowar: The Day the Earth Shook
18.01.2007
Vihdoin viimein Manowar on julkaissut DVD paketin, jolla itse musiikki on nostettu pääosaan, kaiken maailman backstage hörhöilyjen ja muiden toissijaisuuksien jäädessä sivuun – ja oli jo aikakin. The Day the Earth Shook – The Absolute Power on niin tekniseltä kuin taiteelliselta puolelta tarkasteltuna kiistattoman upea paketti, jolla näiden metallin kuninkaiden musiikki saa ansaitsemansa aseman.
Tuplan ensimmäinen levy keskittyy vuoden 2005 Eearthshaker festivaalien keikkaan. Saksan helteisessä kesässä taltioitu öinen esiintyminen on kaikin puolin suuri spektaakkeli, jopa itsensä Manowarin mittapuulla mitattuna. Ensinnäkin joissain numeroissa yhtyettä täydentää 200-päinen orkesteri ja kuoro, minkä lisäksi lauteilla nähdään myös kaikki vuosien saatossa bändissä soittaneet heput. Eivätkä kyseiset herrat käy ainoastaan kääntymässä parrasvaloissa ja kumartelemassa yleisölle, vaan mestarit tarttuvat myös soittimiinsa.
Niinpä nykyisen kokoonpanon (Eric Adams – laulu, Joey DeMaio – basso, Karl Logan – kitara, Scott Columbus – rummut) lisäksi lavalla nähdään Triumph Of Steel albumin aikainen ryhmä, jolloin kitaran varresta löytyy David Shankle ja kannujen takaa Rhino, sekä debyytti Battle Hymns kiekon alkuperäinen revohka kitaristi Ross The Bossin ja rumpali Donnie Hamzikin astuessa parrasvaloihin. Tätä ”kaikki veljinä lavalle”-ratkaisua voi pitää reiluna, sillä etenkin Hamzikin osuus Manowarin alkuhämärissä oli suoraan sanoen vaatimaton. Huikea nostatus huipentuu lopulta siihen, kun kaikki soittajat ovat yhtä aikaa lauteilla viimeisenä soitettavan Battle Hymnin aikana. Kolme kitaristia on tietysti jo monesti aiemminkin nähty asia, mutta kuinkahan monta kertaa kolme rumpalia on paukuttanut yhtä aikaa samalla estradilla?
Pitkälti päälle kahden tunnin mittainen konsertti sisältää tietenkin niitä kuviota, jotka ovat käyneet kovin tutuiksi jo Manowarin muilta julkaisuilta. Hillitöntä vauhtia, yleisön huudatusta sekä tunnelman nostatusta, unohtamatta joitain seesteisempiä sekä eeppisempiä taukoja. Välillä kuullaan DeMaion pitkä Wagneria ylistävä puhe, jossa nelikon nokkamies muistaa kehaista myös fanejaan, sekä kirota Wagnerin nykyisiä jälkeläisiä. Loppukeikasta lavalle ajetaan myös neljä amerikkalaisvalmisteista moottoripyörää, jotka saavat seistä aloillaan aina spektaakkelin päättävään massiiviseen ilotulitukseen saakka.
Biisilista tarjoaa sentään jokusen yllätyksenkin. Ensinnäkin kappaleita kuullaan lähes jokaiselta pitkäsoitolta, ainoastaan klassisen Into The Glory Ride albumin jäädessä syystä tai toisesta paitsioon. Suurimpana yllätyksenä voi kiistatta pitää sitä, että Triumph Of Steel albumilta löytyvänt puolituntisen Achilles, Agony and Ecstasy In Eight Parts teoksen viimeinen osa The Glory Of Achilles esitetään, eikä saksankielinen versio Heart Of Steel ässästäkään mikään kaikkein ilmeisin ratkaisu ole. Myös debyytiltä löytyvä Dark Avenger on ilo kuulla, etenkin kun kitaran varresta löytyy jälleen se ainoa oikea Ross The Boss. Normaalien numeroiden lisäksi festivaaliväelle tarjotaan myös Wagnerin Prelude To Act III From Lohengrin, yhtyeen itsensä astuessa hetkeksi sivuun ja suuren orkesterin sekä kuoron ottaessa hetkeksi komennon itselleen.
Oman kiitoksensa ansaitsee myös ehdottomasti tallenteen tekninen taso, sillä juuri tätä paremmaksi julkaisun yleinen laatu ei voisi enää nousta. Perinteisen stereon lisäksi ääniraidaksi voi valita myös 5.1 ja 16:9 kuvasuhteen anamorfinen kuva on sekä kirkas että terävä. Valikkokin on maltettu jättää karsitun yksinkertaiseksi, eikä katsojaa kiusata pitkillä ”pakko-introilla”.
Lähestulkoon nelituntinen bonuslevy keskittyy enimmäkseen kaikkien aikojen ensimmäiseen Manowar-fanitapaamiseen, sekä sen lukuisiin mitä ihmeellisempiin numeroihin. Katsoja pääseekin nyt vilkaisemaan kitaristien pitämiin klinikoihin, ja myös Adams sekä Columbus pääsevät luonnollisesti muutamaan otteeseen ääneen. Massiivisen kattauksen seasta löytyy myös mm. oluen juonti kilpailu, nykyaikaisten viikinkien järjestämä taistelunäytös, kädenvääntö kisa, Miss Manowar kilpailu sekä metallipäiden jälkipolville jättämiä viesttejä, jotka huokuvat kaikki sitä voittamatonta henkeä, joka on aina vallinnut bändin fanien keskuudessa. Manowar kun ei ole ainoastaan mikään tavallinen heavy metal bändi, vaan oikeastaan todellinen elämäntapa. Eli kuten paketin vihkosessakin todetaan lopuksi: Fuck the world! Hail and kill!
Mika Roth
