Nemoa etsimässä

Vaikka Nemo tulee sekä Pohjanmaalta että Helsingistä, ei yhtye ole hukassa. Kaikki ovat yhyttäneet toisensa ja Desibelin edustajan Helsingin keskustassa sijaitsevasta kuppilasta. Keskiviikkoiltana ennen Semifinalin keikkaa syntyjä syviä istuutuivat pohdiskelemaan kitaristi Antti Kataja-Rahko, laulaja Juha Reini, kitaristi Arttu Valonto sekä bassosta vastaavaSamuli Volanto. Rumpali Jaakko Jakku oli kadoksissa, mutta ilmaantuisi keikalle.

Toukokuun 23. päivä tämän julkaistaan kitarapitoista, melodista ja koukukasta suomalaista rokkia soittavan viisikon kakkosalbumi Oravanpyörä. Bändin sanoin platta on useamman rahtusen verran parempi ja aika monen piirun tarkemmin maaliin suuntaava kuin edeltäjä Luurankoja. Harva bändi uskaltaa myöntää olleensa hävöksissä, mutta – johtuisiko pohjalaistaustasta – Nemo on rehellinen.

Arttu: - Me ei oltu täysin tyytyväisiä ekaan levyyn ja haluttiin mahdollisimman äkkiä päästä oikeille raiteille ja tehdä pikku korjausliike. Debyytin ongelma tai pelastus joillain bändeillä on, että siinä on ne kaikki helmet. Tai sitten siinä on se ongelma, että siinä on sekalaista tavaraa. Meillä oli niinpäin, että oli vaan pakko avata pää jostain.

Juha: - Siinä on vuosien varrella keräänyneet parhaat biisit, eli se ei oo sillä tavalla levy, sellainen kokonaisuus kun vertaa tähän uuteen.

Innostus kuuluu, sillä miekkoset puhuvat uudesta levystä toppuuttelematta. Edelliseen levyyn verrattuna biisit eivät ole peräisin pitkältä ajanjaksolta vaan musiikki on sävelletty suhteellisen ripeään.

Arttu: - Biisit on tehty puolen vuoden aikana. Alkusyksystä vielä vähän haettiin linjaa, ja loppusyksystä se alkoi löytyä. Tuli sellainen fiilis, että nyt tästä, ja sitten tehtiin sillä linjalla. Musiikin ehdoilla mentiin.

Musiikin ehdoilla on mennyt yksi jos toinenkin yhtye vuosien saatossa. Mitä fraasi Nemon kohdalla tarkoittaa?

Arttu: - Lähinnä sitä, ettei kangistuta siihen, että ”biisi venyy viiteen ja puoleen minuuttiin, eihän tällaista voi tehdä.” Jos tekee mieli tehdä pikku väliosa mihin vähän sitaria soitellaan, niin pistetään siihen se.

Antti: - Sellaisiakin biisejä jäi levyltä ulkopuolelle, jotka oli tosi hyviä mutta eivät olleet linjassa sen kanssa mitä haettiin.

Juha: - Ei mietitty hittipolitiikkaa. Vasta sitten, kun levy oli valmis, ruvettiin miettimään että minkähän voisi lohkaista. Kaikki biisit on tasa-arvoisia keskenään.

Väittäessäni ettei Oravanpyörä ole se helpoin levy, Nemo nyökyttelee. Hankalasti sulavat kiekot kun tuppaavat näidenkin herrojen mielestä oleamaan monesti niitä parhaita. Liian helpolla pääseminen ja päästäminen ei ollut tavoitteena, päinvastoin.

Arttu: - Sinne ei ole jätetty helppoja ratkaisuja. Se aukeaa pikkuhiljaa, siellä on paljon pieniä asioita, mitä ei vain pysty huomaamaan kertakuulemalla.

Juha: - Lempilevyt on monesti sellaisia, että aluksi biisit on kuulostanu suorastaan paskoilta. Sitten kun on kuunnellut muutamaan otteeseen, se on tullut lempilevyksi, noussut edelle. Voi olla, että sama on meidänkin levyn kanssa.

Hengenheimolaisia Nemolla ei nykypäivänä heppujen mukaan liiemmin ole. Mieluinen kotimainen vertailukohta olisi joku aika sitten lehmämusiikin tekemiseen lopettanut porukka, joka oli eläessään teetä kehnompi dee. Ei paha vertailukohta, jos vertailtavat vielä diggaavat.

Arttu: - Don Huonot, mihin meitä on alusta asti verrattu, on kaikille sellainen bändi mitä diggaillaan tosi paljon. Se vaan toimii. Jos joku, keneen verrataan, se on sitten se. Don Huonotkin lopetti, toista samanlaista ei justiin nyt ole kentällä.

Juha: - Toivottavasti joku joskus sanoo, että ”kuulostaa Nemolta.”

Onnenpyörän materiaali on harkittua ja hallittua, mutta tekoprosessi oli kiihkeä. Musiikin on syytä säilyttää tuoreus, joka saattaa kadota liiallisen hiomisen myötä.

Arttu: - Ekaa levyä tehtiin koko syksy 2005, pitkissä jaksoissa. Mä toimin tuottajana uudella levyllä, ja mun mielestä oikea tapa tehdä musaa on siten, että se säilyy tuoreena. Tämä uusi tehtiin kolmessa sessiossa. Ensin demottiin biisit ja sovitettiin ne, hiottiin kaikki valmiiksi ennen studioon menoa. Sitten oltiin kolme viikkoa studiossa, äänitettiin. Viikon tauko, minkä jälkeen miksasin sen Jari Mikkolan kanssa parissa viikossa. Se oli todella nopealla aikataululla tehty.

Metodi tuntuu sopivan Nemolle, sillä levy kuulostaa yhtyeenkin mielestä tuoreelta. Tulevaisuudessa musiikin tekeminen jatkunee samalla kaavalla. Sanoitusten suhteen toimitaan niin ikään järkevällä tavalla. Turha taiteilu on jätetty sikseen, sillä tulosta syntyy paremmin tekstinkäsittelyohjelmilla.

Arttu: - Mä aluksi kirjoittelin paperille, se on paljon hienompaa, pystyy vähän piirtelemään sinne. Antti sitten joskus sanoi että ei sitä niin kannata tehdä, Microsoft Word vaan auki, siinä on paljon helpompi pyöritellä.

Antti: - Mullakin oli ennen paperi ja kynä, mutta sitten siirryin ikään kuin tietokoneaikaan. Kotona joskus kun muksut ja muut oli nukkumassa, istuin yksin koneen ääressä näyttö auki, vaikka vähän punaviiniä vieressä. Joskus tuli tuijotettua pari tuntia tyhjää näyttöä.

Arttu: - Siinä on vähän sellainen romanttinen kuva tekstin tekemisessä, että mennään kalliolle yksin istumaan. Oikeesti se on duunia. Ideat tulee hetkessä, mutta että ne saa kuosiin, vaatii skarppina koneen ääressä istumista.

Työteliästä porukkaa, mutta miten on huvien laita? Kysyttäessä hulvattomimpia keikkamuistoja tai -toilailuja, Nemo alkaa paasaamaan yhteen mieheen verbistä ”arittaminen”. Minkälaista toimintaa se sitten on ja kuka kumma on Ari?

Antti: - Me jaetaan sellaista Ari-passia. Sitä jaetaan sellaisille henkilöille, en tiedä onko se mokailusta vai mistä, mutta turhasta intoilusta ja hölmöilystä.

Arttu: - Kuitenkin kun Pohjanmaalta ollaan niin liikaa ei saa innostua. Jos joku innostuu liikaa, saman tien passi napsahtaa.

Antti: - Se lähti siitä aikanaan, mulla kun on noita muksuja. Meidän entinen rumpali sen kehitteli siinä kun oltiin pitkästä aikaa ryyppäämässä ja vähän tietysti intona. Se rupes jotain hokemaan että ”jätkä on pieni Ari.” Siitä se sitten lähti.

Juha: - Sitten jostain huoltoasemalta ostettiin pieni Ari-kassi.

Antti: - Sit siitä tehtiin passi lopuksi.

Arttu: - Se ei oo ketään Aria vastaan. Se on vaan sellainen perus-Ari.

Antti: - Naispuolinen on tietysti Sari.

Luultavasti kaikista meistä löytyy pieni (s)Ari.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Elements Music