J.Matkala – isoa kaihon kauneutta

J.Matkala-nimen takaa löytyy tamperelainen muusikko, perheenisä ja IT-työläinen. Mittarissa on jo mukavasti kilometrejä, sillä J.Matkala on tehnyt musiikkia yli neljännesvuosisadan. Välillä fokus on ollut omassa tekemisessä, välillä on autettu kavereita. Musiikki ei ole tässä ajassa mitään kullan vuolemista, mutta motivaatio on kuulemma löytynyt itse musiikin tekemisestä ja löytämisen ilosta. Tuo voima valaisi myös laulaja-lauluntekijän Rahola EP-levyä, joka ilmestyi taannoin. Desibeli.net haastatteli tekijää folkahtavan popin takaa.

Musiikki on tietysti voimana hieno mutta J.Matkalakin toteaa, että toisinaan julkaisutoiminnan järkevyys on saanut pohtimaan asioita. Tarjontaa tekoälyn ja tuhansien kotistudioiden aikakaudella on pakahduttava määrä ja massasta on haastavaa erottua. Onneksi musiikki saa yhä innon liekin syttymään.

- Kun mieleen juolahtaa jokin melodianpätkä, kitaraharmonia tai tuotannollinen kikka, ja sen saa ujutettua biisiin, siitä tulee sellainen täyttymyksen tunne, jota en ole vielä oikein muualta löytänyt. Toki nyt hieman vanhempana tulee jo ajateltua myös sitä, millaisen jäljen haluaa jättää itsestään. Vaikka biisitkin ovat nykyään vain bittejä, silti niissä on minun ääneni laulamassa minun ajatuksiani – ja siinä on jotain lohdullista.

Rautalankaakin kappaleisiinsa sovitteleva tekijä julkaisi 10/20-lukujen vaiheessa nipun sinkkuja, mutta syksyn 2021 Venetsialaiset-sinkun jälkeen koitti hiljaisuus soolorintamalla. Artistin mukaan elämä kaikkine käänteineen pisti kuviot uusiksi.

- Maailmanpoliittinen tilanne, koronat ynnä muut tutut kuviot ajoivat myös minun ammattikuntani pienimuotoiseen kaaokseen ja siinä tuli vaihdettua työpaikkaa ynnä muuta. Tulin isäksi vuonna 2019, mikä tietysti myös on aiheuttanut jonkin verran poikkeamaa rutiiniin.

Hiljaisuuden katkaisi taannoin ilmestynyt Rahola EP, joka koostuu iäkkäämmistä kappaleista. Pöytälaatikkoa lähdettiin putsaamaan vielä vanhimmista vedoksista. Alkuun versiot olivat kuulemma melko koruttomia, mutta hiljalleen raidat kehittyivät ja täydentyivät uusilla paloilla. Lopulta kasassa oli neljä komeaa kappaletta, joiden jousisovitukset ovat toki kunnianhimoisia, mutta myös perusteltuja.

- Joskus biisiin vain syttyy jokin taika, jolloin sen työstäminen on vaivatonta ja uusia ideoita vain putkahtelee mieleen. Näiden biisien kohdalla onneksi kävi niin ja tie lopulliseen julkaisuun oli hyvin luonteva.

Materiaali on tietysti jo lähtökohtaisesti iäkästä, mutta teksteissä palaat usein menneisiin päiviin ja sattumiin. Miltä menneet näyttävät nykyhetkestä tarkasteluna? Et ainakaan tekstien perusteella vaikuta kovinkaan katkeralta elon antamiin käänteisiin?

- En ole mistään oikein katkera, joistain asioista toki vieläkin surullinen. Menetin isäni teini-ikäisenä ja muutaman vuoden sisällä siitä koin paljon muutakin sellaista, mikä oli omiaan muovaamaan nuoren ihmisen ajattelua varsin pysyvästi. Vuosikausia odotin vain seuraavaa pahaa asiaa tapahtuvaksi ja en ole vieläkään varmasti tuota ajatusvinoumaa saanut ihan täysin korjattua. Iän tuomaa etäisyyttä kaikkeen on tullut. Sama kai noissa biiseissäkin kuuluu. Kun se terävin ahdistus muuttuu sellaiseksi tylpäksi kaihoksi, niin se alkaa hiljalleen muuttumaan hyväksi alustaksi puhuttelevalle kappaleelle.

Voiko menneistä virheistä oppia? Tämä voi mennä nyt jo liiankin filosofiseksi, mutta voiko olla jopa niin, että tarvitsemme sisäisten haavojemme kipuja, jotta voimme olla keitä olemme? Jotain tuollaista mietin, kun kuuntelin Tänään-kappalettasi.

- Mennään vain filosofiseksi! Osa ihmisistä tuntuu purjehtivan läpi elämänsä nautinnosta toiseen hirveästi haavojaan tutkimatta, tai ainakin se näin ulkopuolisen silmään vaikuttaa siltä. Eikä siinä mitään pahaa ole, päinvastoin moneen kertaan olen kadehtinut sellaista elämää. Pääasiahan on, ettei valinnoillaan tuota tarpeetonta murhetta toisille.

- Itse uskon, että todellista itseyttä ei tavoita, jos ei ole valmis kohtaamaan omaa keskeneräisyyttään ja pohtimaan tekemiään virheitä. Virheiden merkitys on itsellekin avautunut sitten iän myöten. Kun katsoo eloaan taaksepäin, niin ne kaikki harha-askeleet muodostavat loogisen polun siihen pisteeseen missä olen nyt. En koe, että virheet ovat hukattua aikaa vaan aineistoa sille, mille myöhempi itseymmärrys rakentuu. Samalla siis myös erittäin käyttökelpoista aineistoa biisinkirjoitukseen.

Kuu taivaan kannessa pitää sisällään aika tummia juttuja, mutta biisi kulkee eteenpäin kuin E Street Bandin vahvistama Springsteen, kuten arviossa totesin. Americana on suomalaisen rautalangan kaveri ja isoa soundia luodaan, mutta intiimisti.

- Minua puhuttelevat Springsteen ja nyky-americana-ihmisistä esimerkiksi Jason Isbell. Siinä missä Isbell saa miehen kyyneliin mies-kitara -tunnelmoinnilla, E Street Band tekee saman sovituksillaan ja niinpä Born To Run -aikakauden Springsteen onkin varmasti merkittävin tekijä sovitustyylini taustalla. Siinä missä Isbell vangitsee kuulijan mies-kitara-tunnelmoinnillaan, niin Bruce tekee saman vaikka Born To Run -kappaleen “breakdownin” jälkeisellä turboahdetulla nostatuksella. Kun siinä täysin erilaisessa viitekehyksessä varttunut nuori mies laulaa vapaudenkaipuustaan jylhän sovituksen keskellä, niin koko musiikillinen pakkaus saa hetkeksi tuntemaan, että olet itse tuo mies Wendynsä kanssa haaveilemassa paremmasta tulevaisuudesta.

J.Matkala tunnistaa ja tunnustaa ulkoiset vaikutukset musiikissaan. Eikä jälkiä peitellä, vaan niitä jopa hyödynnetään.

- Thunder Roadin ja Oulun loppujen flyygelipimputuksista voi tarkkakorvainen löytää yhtymäkohtia. J.Matkalan musiikkia tehdessä suuri motivaattori on tällainen yhdistelytyö ja yhteen nivouttaminen. Tiedän että tuloksena ei ole mitään järisyttävän originaalia tai oivaltavaa, mutta ehkä se saa tietyissä kuulijoissa aikaan niitä samanlaisia tuttuuden läikähdyksiä, jotka minua itseäni jollain tasolla liikuttavat.

EP:n ankkuriraita Tuulet kertoo mielestäni erosta, mutta suremaan ei jäädä, vaikka rautalanka soikin. Kipale menee jouhevasti eteenpäin ja tuntuu osuvan täsmälleen kohteeseensa. Mikäköhän siinä on, että sydänsuruista syntyvät jotkut parhaimmat biisit? Kirjoissani Tuulet on ehdottomasti silti positiivinen kappale.



- Useimmilla meistä on kokemusta sydänsurusta, ja useimmat muistavat tuon tunnekokemuksen vielä vuosien päästäkin. Tunne ei ole lähimainkaan sitä pakahduttavaa ahdistusta, mitä se aluksi oli. Ahdistus on muuttunut kaihoksi, ja siinä kaihossa on hirveä määrä kauneutta, josta ammentaa. Tuulet on myös vähän tällainen biisi. On hyväksytty, että näin sen homman tulikin mennä, ja asiaa voi hieman surumielisesti fiilistellä turvallisen etäisyyden päästä. Itse uskon, että tällaisten biisien tenho ei ole samalla lailla tiettyyn tunnetilaan sidottua, vaan niiden avulla voi parhaassa tapauksessa päästä lämmöllä muistelemaan omia menetettyjä rakkauksiaan.

J.Matkala on siis tyhjentänyt pöytälaatikkoaan, joka on täyttynyt hiljalleen rippikouluajoista lähtien. Materiaalia on myös vielä runsaasti julkaisematta.

- Useimmat pöytälaatikkobiiseistä ovat englanninkielisiä ja luontevan suomenkielisen käännöksen tuottaminen on minulle melko aikaa vievä prosessi. Ne on kirjoitettu pääosin aikaa ennen todellisia ensirakkauksia ja monia muita ajatteluani muovanneita merkkipaaluja, joten niiden laulaminen sellaisenaan tuntuisi aika falskilta. Uudelleentyöstö alkaa siis melko perusteista.

Materiaalia on tarkoitus julkaista ja jotain nauhoituksiakin jo tehty, joten kannattaa pysytellä kuulolla. Olet ollut kiireinen myös bänditoiminnoissa, joten miltä kalenteri näyttää?

- Tuntui, että koronaa ennen oli hyvä boogie, ja keikkoja tuntui saavan helposti uusiinkin paikkoihin. Poikkeusaika jotenkin veti maton alta, eikä hommat ole vieläkään ihan elpyneet ennalleen. Taustalla kuitenkin luodaan jatkuvasti uutta musiikkia, ja eiköhän sieltä mm. Janne Tapion Sisäiseltä Avaruudeltakin tule uusi levy kotvasen kuluttua. Keikkakalenterissa on kuitenkin toistaiseksi tilaa – vink vink.

Soolokeikkojen osalta J.Matkala on erittäin epäileväinen.

- Minulla on näistä biiseistä oma visio, ja menen helposti raiteiltani, jos jokin soitto ei istu visiooni. Konflikteja välttelevänä kaverina en varmasti osaisi puuttua epäkohtiin, enkä toisaalta uskaltaisi vaatia ketään soittamaan asioita, jotka eivät tule häneltä luonnostaan. Olen kyllä kokeillut bändinjohtajuutta, mutta olen siinä ihan surkea.

Asut nykyään Tampereen Raholassa, mutta opiskelit aikoinaan Oulussa. Miten kaupungit eroavat toisistaan ja mitä sanoisit nyt Saaristokatua pitkin harppovalle nuorelle J.Matkalalle, jos aika-avaruudellisen sattuman kautta tapaisit hänet?



- Oulun vuosista alkaa olla jo aikaa, ja luultavasti parikymppinen J.Matkala arvostaa kotikaupungissaan kovin eri asioita. Siinä missä Oulussa rampattiin pillifarkut jalassa punkkikeikoilla ja 45 Specialissa, nyt valitaan Haglöfsin mukavasti tilaa antavissa kuorihousuissa Lidlistä maistuvia, mutta mahdollisimman vähäsokerisia jogurttivaihtoehtoja omalle tytölle.

- Se, mitä sanon, varmaan kuulostaisi Janille yhtä lattealta kuin kaikki muutkin vanhojen ihmisten antamat elämänohjeet tuossa iässä. Sanoisin varmasti, että ole rehellinen itseäsi kohtaan; ei ole pakko esittää mitään, mitä et ole. Muiden ihmisten mielipiteellä sinusta ei oikeasti ole hirveästi merkitystä. Älä ole liian varovainen, sillä virheitä ei voi välttää. Ne ovat hyvää koulutusaineistoa sitä elämänvaihetta varten, kun olet vastuussa muistakin kuin itsestäsi.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: J.Matkala