• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Kirjaudu | Rekisteröidy

At The End - anti-rakkautta ja päivittäistä kyseenalaistamista

Oululainen indie rock-viisikko At The End pistelee uunituoreella debyytti-singlellään sekä tanssilattialle suuntavaa, kiivaammin nakuttavaa tummailua kuin akustispainotteista avaraa kaihoilua. Kumpi puoli on enemmän ominta alaanne? Ja ovatko nämä ääripäät vai odottaako kuulijoita pitempien tuotoksien kohdalla yllätyksiä, yhtyeen biisinikkari ja laulaja-kitaristi Jarno-Erik Faarinen?

- Tuota b-puolen akustista meininkiä ei varmaan ihan tuossa asussa viljellä muuta kuin sinkun kylkiäisenä. Mutta iisimpää ja maalailevampaa linjaa vedetään kyllä keikoilla ja sellaisia biisejä on paljon tehty. Toisaalta myös tuo säröpop-puoli on hyvin istuva linja ja ollaan keikoilla saatu nämä päät hyvin yhdistettyä. Ei kai nämä ne ultimate ääripäät vielä ole kuitenkaan, ja kun levy nauhoitetaan niin matskua tulee varmasti laajemmaltakin skaalalta. Ellei ihan ekalle levylle niin sitten kolmannelle... Heh.

Ikään kuin demolla soinut vaanivampi raskas puoli olisi hiukan jäänyt sinkulla?

- Päädyttiin tuohon poppiralliin siinä nauhoitusvaiheessa. Näitä raskaampia biisejäkin toki yhä on ja ne kuuluu juuri tähän laajempaan skaalaan. Keikoille vaan kuulemaan tykitystä levyä odotellessa.

Millainen tie yhtyeellänne on ollut tähän päivään?

- Yllätyksiä täynnä. Huomiota saatiin heti ekalla keikalla joka oli bändikilpailu – voitto tuli. Mut sit yks nimeltä mainitsematon levy-yhtiö-tyyppi oli sitten bongannu meidän tietokone-esinauhoituksia jostain Mikseri.netistä ja yritti sitten löytää yhteystietoja meille, kun ei oltu sinne sivulle niitä laitettu. Se löys vaan sen kilpailun, ja järjestäjän numeron ja soitti sitten sille ja sai meidän numeron. En tiedä vaikuttiko se meidän sijoitukseen siinä kisassa.. Heh. Oli kannustavaa kumminki.

- Ja meille kaikille melkein tämä bändi on se eka tosissaan töitä tekevä yhtye. Kaikilla toki on ollut erinlaisia kokoonpanoja, rockia, heviä, brittipoppia, progea ja Mikko (rumpali) on tainnut soittaa aika paljon humppaakin ammattilaismuusikkona. Alunperinhän lähdin kasaamaan porukkaa tuon mun "sooloprojektin" Erik & The Roses From Outerspacen taustalle, mutta ekoissa treeneissä selvisi että kyllä tässä ihan jotakin muuta tehdään. Tuli itseasiassa silloin mieleen sellainen At The Drive-In "progepunkki", josta tuo nimi-ideakin lähti liikkeelle.

Entä tästä eteenpäin? Mitä siintää tulevaisuudessa?

- No mähän tietenki oon omassa päässä suunnitellu meidän levyt kolmanteen levyyn asti. Biisitki on suurinpiirtein sävelletty. Aluksi vähän popimpaa, sitten vähän raskaampaa ja sit jotain tosi eteeristä. Varmasti vielä tulee muutoksia siihen näkemykseen. Toivottavasti kuitenkin saadaan ne levyt tehtyä ja levitettyä tuota temmellyskenttää vielä Suomen ulkopuolellekkin. Teemu (kitaristi) on pistämässä omaa yritystä pystyyn ja se tuo selaista erinlaista perspektiiviä tähän hommaan. Oon kyllä itekki miettiny samaa.

Millaisia vertailukohtia haluaisitte kuulla puhuttaessa At The Endin musiikista? Miksi juuri niitä?

- Tietenki sitä haluais kuulla vertailuja niihin omiin suosikkeihin, kuten Sigur Rósiin, Blonde Redheadiin, Nine Inch Nailsiin, Jeff Buckleyhin ja Radioheadiin. Mut ois toki kiva , jos joku aistisi sen pennun joka kuunteli Abbaa, Queenia, ELOa ja isin Pink Floyd -vinyyliä huojuen korvalaput päässä stereoiden edessä. Sieltä 5-vuotiaasta pop-diggarista tämä juttu kuitenkin mun silmissä on lähtenyt. Sen jälkeen on kuunneltu ihan kaikkea Alice Cooperista Ace Of Baseen, Immortal Techniquesta Burzumiin ja Múmista Mars Voltaan. ELO pyörii vieläki stereoissa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, soi Oulun seudulla runsaasti heviä ja kierompaa rokkia. Riittääkö kuulaalle kaartelulle kuulijoita?

- Ihan hyvin porukka on kyllä tullu kiitteleen siitä että soitetaan jotain muutakin kuin heviä. Ja on niitä keikoilla riittänyt. Ei mulla mitään kunnon mättöä vastaan ole, mutta aika pitkältihän tämä on niiden vallassa ollut. Nykyään alkaa kuitenki syntyä jotain muutakin esim, Morley, 80th Disorder, Phantom Vagon, Blue Frequency ja The Alibies. Se on piristävää.

Entäpä Suomessa laajemmin?

- Kyllä mä luotan Suomen indiepop-makuun. Jos niin paljon jengiä tykkää Violasta, Lapkosta ja Rubikista niin kyllä täällä tilaa on. Totta kai jos hyville rahoille haluaa ruveta, niin täytyy lähteä tonne isoon maailmaan ja laulaa hyvin englanniksi... ja pistää sitten hirviömeikit naamalle. Heh.

Millaisia ovat ne vaihtoehtoiset näkemykset poliitikasta, uskonnosta jne, mitä haluatte kotisivujenne mukaan tuoda musiikillanne esiin?

- Ne on sellaista päivittäistä kyseenalaistamista. Esim. Raamatun tekstien alkuperäisyys suhteessa joihinkin sumerilaisiin savipainoksiin, josta löytyy suuri osa juuri tärkeimmistä Raamatun teksteistä mutta eri nimillä ja monilla jumalilla. Sitten on kiva pohtia yhteyksiä jonkun säieteorian ja kuoleman jälkeis -spekulaatioiden välillä. Politiikasta vois puhua viikon, mutta just nyt on pyöriny päässä tämä pseudo-demokraattinen systeemi. On yli 85-prosenttinen porukka jolla ei ole mitään hajua, eikä intoa ottaa kunnolla selvää ketä ne äänestäis. No ne tietenki äänestää sitä ketä mediassa niitä ohjeistetaan, ja se media ottaa käskyt rahalta ja se raha ottaa käskyt vallalta. Ja kun sen vallan antaa se tiedoton massa, jota on tosi helppo manipuloida... se on täysi ympyrä. Ehkei tämä Suomessa ole niin paha ongelma kuin, yllätys yllätys, isoissa pahoissa Yhdysvalloissa tai Venäjällä, mutta kyllä sen täälläkin voi huomata jos seuraa ja lukee taaksepäin.

Anti-rakkaus ei ole viha vaan rakkaudettomuus. Mikä on teidän näkemyksenne asiasta?

- No se on taas tätä kyseenalaistamista. Rakkaus on kemikaaleja ja hedoniaa. Tai sitten se on jotain isompaa. En tiedä. Tiedän vaan että se on just niinku huume. Siitä menee pää sekaisin, teet tyhmiä juttuja, menetät sun oman identiteetin me-identiteetille. Vähän niinku polttasit joka päivä pilveä ja et enää tunne sitä tyyppiä joka sen kaiken savun alla makaa. Sitten kun se suhde loppuu, niin ne vieroitusoireet on karseat, aivan ku jossain heroiini-leffoissa. Tekee mieli tappaa itsensä, eikä siihen muu auta ku aika tai sitten alkaa vetää sitä ainetta uudestaan - Siis hommata joku uus tsyby tai jätkä. Ja monet on siinä koukussa ja on ehkä kuukauden ilman. Eikä siinä milleen muulle filosofoinnille jää niin paljoa elämässä tilaa.. Tää on toki vaan mun mielipide - kaikki muuthan meidän bändistä seurustelee. No heh, en minä sitä oo itseltänikään kieltänyt, mutta pitää kyllä yrittää ottaa iisisti.

Haastis: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Eetu Pajala ja www.attheend.net