Pienet

Pienet I ‚Äď Joulukuu 2006

06.12.2006


Cycle At The End: Cycle

Oululainen, tummaa indierockia kuulaalla pop-haikeudella ja vaanivalla raskaudella annosteleva At The End vakuuttaa kolmen biisin demonsa valmiudella. Laulaja-kitaristi Jarno-Erik Faarinen taipuu komeasti falsettiin ja hallitsee tumman ja kiivaan haaveilun suvereenisti. Viisikon energisen säröisesti junnaava soitto on samaan aikaan uhkaavan syöksyilevä että hellivän kevyt ja pop. Kiivaissa biisirakenteissa on ideaa ja kokonaisuuden tiiviys ihastuttaa. Varmasti Mew:t ja Placebot on kuunneltu, samoin Muse ja Deftones-puoli löytyy. Silti At The End kuulostaa melkoisen vahvasti itseltään. Erittäin vahva esitys.

Ilkka Valpasvuo


Hell¬īs Triangle Beaner: Hell¬īs Triangle

Beaner on rokkipoppoo Helsingist√§ ja Vantaalta. Autotallissa uraansa joitakin vuosia sitten aloitellut porukka on pukannut ulos demon nimelt√§ Hell¬īs Triangle (eli pirullinen pimpparauta!). Viime aikoina ryhm√§ on kuulemma alkanut keikkailemaankin, mutta kuunnellaan nyt t√§m√§ pikkul√§tysk√§ ensin.

Ja t√§m√§h√§n on oikein sympaattista! Ei mill√§√§n muotoa mit√§√§n ihmeellist√§ tai erikoisen hyvin soitettua tai etenk√§√§n laulettua, mutta puutteet taidossa korvaa kyll√§ hellytt√§v√§ yritt√§minen ja tosissaan oleminen. Syd√§mell√§ ne parhaat asiat saadaankin aikaan. Mieleen tulevat Levy-yhti√∂n alkuvuosien julkaisut, l√§hinn√§ laulumelodioista. Jos kitarat ja rummut olisi sovitettu v√§hemm√§n hevimallisiksi, t√§m√§ voisi melkein olla unholaan j√§√§nyt Apulannan ja Lehtivihreiden englanninkielinen salaprojekti syyskuulta 1994. Kolmen kappaleen √§√§nite alkaa hiukan keskitempoa rivakammin Bends-biisill√§. Melkein meinaa ep√§usko hiipi√§ sieluun kun laulaminen alkaa, mutta mit√§ pidemm√§lle kuuntelee, sit√§ paremmalta kuulostaa. Nuotissa pysyminen on hankala homma, sit√§ voisi treenata. Kappale nimelt√§ Finally on vuorossa seuraavana. Hieman hitaammin edet√§√§n t√§ss√§, mutta kaksi ekaa biisi√§ virtaa kyll√§ hyvin per√§j√§lkeen. Kerrossa on taas jotain sit√§ aina niin ihastuttavaa paatosta, mit√§ jokainen joskus on teinin√§ kokenut (Beanerin hemmot eiv√§t tosin taida mit√§√§n teinej√§ en√§√§ olla, paitsi toivottavasti syd√§melt√§√§n... √Ąlk√∂√∂n teiniys sammuko kenenk√§√§n rinnasta, ikin√§, koskaan!). Biisikolmikon vika veto 1000 Times kulkee nopeammalla tempolla ja onnistuu rokkaamaankin. Ihan Beanerin kotikutoisuudesta ja hellytt√§vyydest√§ ropsahtaa lis√§pisteit√§. Laulaakahan pojat ensi kerralla lis√§√§ stemmoja. Ja sielukkaasti!

Tuomas Tiainen


Who¬īs Been Bad? Danny Lips: Who¬īs Been Bad?

Helsinkiläinen rock-kvartetti Danny Lips pistää mukavan sujuvasti juoksevaa tummasyistä rokkipotkua neljän biisin verran. Kitaroiden ja basson yhteistyö on raskaan junnailevaa, lyömät tahdittavat touhua menevästi, hiukan uhkailevalla poljennolla. Voisi sanoa että bändin touhussa on annos jos toinenkin shamanistista otetta. Laulaja-kitaristi Vesa Himasen kukkoileva laulutyyli sopii hyvin musiikkiin.

Lehmänkello ei ole koskaan huono juttu avaamaan rokkibiisiä. Harmi ettei Danny-jengi käytä sitä enempää. Avausraita Go-Go Ride juoksee mukavan tiiviisti, synkempää laitaa myöten. Nimibiisi kyselee tuhmailijan perään mukavan vaaniskelevasti. Dance The Disco ei nimestään huolimatta siirry vilkkuvien värivalojen ja peilipallojen maailmaan, vaan jatkaa hiukan venyttelevämmin rokkijyrän parissa. Viisiminuuttinen päätösraita For Now lähtee hyvin hevillä junnauksella liikkeelle, mutta lähtee enemmän maalailevampaan vaelteluun. Lopussa homma päätellään melkoisen rymistelyn kautta, jonka päätteeksi herrojen kelpaa keikoilla paiskata kitarat naulaan ja rymistellä patteriston läpi takahuoneeseen. Useampaan suuntaan kurkottavaa rehtiä rokkia.

Ilkka Valpasvuo


Last Kiss Freegear: Last Kiss

Tamperelainen 17-vuotiaiden nuorten miesten kvartetti Freegear pistää kolmen biisin demollaan erittäin miellyttävällä otteella 70-lukuiseen perinteeseen nojaavaa juurevaa rokkia. Siis sellaista rockia, jossa ei metallivaikutteet, kahdeksankymmentälukuinen kuulaus tai edes 60-lukuinen happoisuus paljon paista. Enemmänkin touhu on kepeästi tiluttelevaa mutta raskaammin laukkaavaa. Kokonaisuutta herkistää mukavasti laulaja-kitaristi Ismo Mäkisen antaumuksellinen laulu. Laulun kohdalla tosin paistaa ehkä eniten sellainen pieni demomaisuus, mutta lievä tukahtuneisuus saattaa johtua myös äänityksestä. Freegearin soitossa hienoimpia piirteitä on suoruus, energia ja kaikesta meiningistä huolimatta sellainen positiivinen henki. Jos halutaan päivittää sitä rockeinta puolta Led Zeppelinistä ja AC/DC:stä, niin Freegear on siinä hyvällä tiellä. Näitä nuoria julleja näkisi mielellään livenäkin…

Ilkka Valpasvuo


J. Vakio: Demo 2006

24-vuotias laulaja-lauluntekijä Jukka Vakio onnistuu tällä kehden biisin demollaan luomaan melkoisen vahvan bändisoittovaikutelman, vaikka Lassi Jokisen rumpuja lukuunottamatta hoitaa kaiken itse. Ja niihinkin sovitukset syntyvät Vakiolta. Mies tarjoilee vaikuttajikseen Billy Joelia, Neil Youngia, Radioheadia ja Beatlesiä, muttei ainakaan tällä äänitteellä kuulosta ainakaan selkeästi miltään mainituista. Silti biiseissä on vahva tarttumapinta. Akustispainotteinen pop kaartaa heleän melankolisesti, kauniit melodiat ja kiireetön tasapainoisuus ovat alusta alkaen Vakion vahvuuksia. Laulu kaartaa komeasti, sielun löytää helposti. Jukka Vakion kannattaisi julkaista ihan kunnollinen pitkäsoitto. Faneja luulisi näin hienolle musiikille löytyvän helposti.

Ilkka Valpasvuo


Mohare Mohare

Hyvin hevahtavaa rockia soittava pääasiassa Pyhäntäläinen Mohare-nelikko pistelee tällä ensimmäisellä demollaan kohtuullisen toimivasti. Raskaan synkistelevässä riffi-laukassaan bändi ei juuri apua pyytele tai armahdusta anna. Tiukkuus ja jykevä mätke tuntuvat olevan avainasioita. Laulaja-kitaristi Ari Kamula pistelee ärjyvän tyylin ohella mukavan vaanivasti, samoin soitossa tiukan laukan seassa on tilaa myös melodisemmille sävyille. Soittoteknillisesti homma toimii ja tiukkuutta piisaa, mutta luovuus ei oikein vielä tässä vaiheessa riitä todelliseen omaperäisyyteen. Vastaavaa mätkettä kuulee hiukan joka suunnalta. Toki ekaksi demoksi tämä kahden biisin näyte on hyvä.

Ilkka Valpasvuo


Shameless The Alibies: The Shameless Promotion

Ylivieska-juurille rakentuva kasarikuulas diskohaaveilu-yhtye The Alibies ärsyttää aluksi pirusti. Olin toivonut että kasarisähkörumpu-villityksestä oltaisiin jo päästy yli. Homma kuulosti halvalta Depeche Modelta hiukan liikaa. Suomalaisista artisteista yhtäläisyyttä löytyy mm. Romantic Visioniin ja Boys Of Scandinaviaan runsain määrin. Tököt soundit ja hiukan puolivillaisen oloinen kokonaisvaikutelma eivät lupailleet hyvää...

Mutta kuinkas kävikään? Kävi se perinteinen: Tyhmillä taiteilijanimillä koristautuneet Pablo Hetero ja King Sembung ovat osanneet luoda sen verran tarttuvia biisejä, että pidemmällä kuuntelulla Alibin seurassa alkaa viihtyä. Tumman kaikuinen ja äärikylmä Take Me To The Basement alkaa loistaa kauniin kirkkailla syna-melodioillaan, myös kappaleen pieni vaaniskelevuus toimii. Sumuisen kiireettömällä kaarella silittelevä No Note For Me sukeltaa enemmän utu-maailmaan, mutta nousee sieltä jousilla komeasti tuoden mieleen hiukan Violamaisia piirteitä. Avausraidan tapaan kellariin sukeltava tuhnu tanssilattia-haaveilija Fellow Freaks on selkeä hitti, josta luulisi diggailevan niin The Smithsin, Joy Divisionin kuin Depeche Modenkin ystävät. Edellisiäkin enemmän elektroniikkapeleihin uppoutuva Bite The Pillow pistää sitä pyllyä sitten hiukan kiivaammin pyörimään, sillä lailla pöhkösti.

Ilkka Valpasvuo


The Man... The Everglades: The Man Of The Moment

Turkulainen The Everglades liikkuu edelleen aurinkoisen popin parissa, johon on haettu tunnelmia niin Kinksiltä kuin Oasikseltakin. Viisikko on kaikesta rauhallisuudestaan huolimatta hetkittäin aika rock, vaikka pääasiassa mennään hyvin autereisesti, kiireettä hymyten. Myös The Sugarrushin makuinen voimapop touhusta tulee hetkittäin mieleen, vaikka Everglades tosiaankin on oikeastaan kaikkia mainittuja rauhallisempi tapaus. Parhaimmillaan yhtye on yhdistellessään tummasävyistä avaruutta popin kiireettömään heleyteen. Yhtä hienoja sävyjä ei kovin monelta bändiltä Suomessa löydy edes isommista nimistä. Toivottavasti yhtyeen näkemys saa jatkoa jossain vaiheessa ihan oikeille levyille asti.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 7199
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs