Sauna Open Air - lauantai
09.06.2007
Eteläpuisto/Tampere
Vuoden 2007 Sauna Open Air huipentui lauantaina, kun lauteille kapusi neljä heavy metallin elävää legendaa Heaven And Hell nimen alla. Ronnie James Dio, Tony Iommi, Geezer Butler ja Vinny Appice, eli suomeksi sanottuna Black Sabbath vuosimallia 1980-81 sekä 1992, oli samalla festivaalien kiistatoon pääesiintyjä. Ennen kuin legendat nousivat lavalle, oli tarjolla kuitenkin jonkun verran muutakin toimintaa.
Lauantain ohjelman avasi kotimainen Leverage, jonka keikka siirtyi kolmen päivän varoitusajalla pieneltä lavalta isolle estradille, kun kävi selväksi että Violent Storm joutuisi peruuttamaan oman esiintymisensä. Leveragen soittoaika siirtyi näin kolmella vartilla eteenpäin ja lavakin kasvoi alla astetta isommaksi, joten bändi oli varmasti tyytyväinen näihin viimehetken muutoksiin.
Tyytyväisyys ja hyväntuulisuus paistoivatkin selvästi herrain kasvoilta, kun ryhmä kiskaisi settinsä käyntiin varttia yli kaksi. Portit olivat auenneet jo yli tuntia aikaisemmin, joten paikan päälle oli tässä vaiheessa ehtinyt saapua jo runsain mitoin väkeä, ja lisää virtasi porteista koko ajan. Niinpä keikka eteni sangen nousujohteisissa tunnelmissa, auringon porottaessa armotta taivaalta. Leveragen viime vuonna julkaistu debyyttialbumi Tides on tehnyt mainiota pohjatyötä melodisen metallin kentillä ja kuuleman mukaan luvassa on pian seuraaja esikoiselle, mitä odotellessa yhtye julkaisi äskettäin Follow Down That River ep:n. Rivakasti edenneen keikan kohokohtia olivat debyytin Superstition, sekä tulevalta pitkäsoitolta löytyvä Stone Cold, jotka saivat irroitettua helteessä paistuvasta kansasta kummasti ääntä. Näin myös kolmas ja viimeinen festivaalipäivä starttasi positiivisissa tunnelmissa.
Eräs päivän suurimmista kysymysmerkeistä ennakkoon tarkasteltuna, ellei peräti se suurin, oli Ari Koivunen. Tv-kilpailuiden kautta syntyneet valmispakettitähdet kun jakavat mielipiteitä raskaasti puolesta ja vastaan. Miten väki ottaisi ”Hevi-Arin” vastaan ja kuinka itse esiintyminen mahtaisikaan sujua priimaan tottuneen festarikansan edessä…
Ollaan siitä tähteyden tekotavasta sitten mitä mieltä tahansa, niin yksi asia kävi ainakin harvinaisen selväksi Koivusen kolmen vartin mittaisen setin aikaan. Herra osaa esiintyä myös festivaaliyleisön edessä, vaikka alussa miestä taisikin pikkaisen jännittää. Eturivien raivokas suosionosoitus sekä täyteen ahdettu lähiympäristö osoittivat myös, että Koivuselle ja hänen musiikilleen on olemassa tilausta.
Melodinen ja perinteinen heavymetalli sopi lauantaipäivän musiikilliseen jatkumoon kuin kitaristin jalka monitorin päälle, joten varmasti osittain senkin ansiosta keikka muodostui menestykseksi. Vastikään ilmestynyt debyyttialbumi Fuel For The Fire notkuu sitä paitsi Suomen metallieliitin työstämiä kappaleita, joten biisimateriaalikaan ei aiheuttanut suurempia ongelmia. Saunan keikka oli vasta bändin kolmas, mutta eipä tuokaan näkynyt ainakaan millään negatiivisella tavalla.
Soittoajalla mitattuna lauantain toiseksi suurin nimi oli Sonata Arctica, jolle oltiin varattu kokonainen tunnin ja vartin mittainen siivu päivän aikataulusta. Yhtyeen toukokuun lopulla julkaistu viides studioalbumi Unia nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen listan kärkeen, joten Eteläpuiston iso kenttä täyttyi jo kummasti väestä, vaikka kello oli ensimmäisten sointujen karatessa ilmoille vasta neljä.
Melodisesta metallistaan turhat tuplabasarit uudella kiekolla pois karsinut yhtye oli uudistanut settiään oikein olan takaa, tuoreiden biisien prosentuaalisen määrän kohotessa todella korkeaksi. Uutukaisen tusinasta rallista taidettiinkin soittaa ainakin puolet juhlaväen kuultaviksi. Tämä uudistuminen tuli kyllä tarpeeseenkin, sillä bändi alkoi jossain vaiheessa kuulostaa jo melko yksiulotteiselta. Keikasta ei löytynyt muuten paljoakaan valittamista, mutta Tony Kakon laulu vaikutti hetkittäin hieman ohuelta. Tuuraavana kitaristina häärinyt Elias ”E.Vil” Viljanen suoritui urakastaan moitteetta, Jani Liimataisen suorittaessa isänmaallisia velvollisuuksiaan. Lavarakennelmat olivat siltoineen kaikkineen vaikuttavaa katsottavaa ja visuaalisuutta vahvistettiin vielä runsailla pyroilla sekä pommeilla, jotka toivat showhun oman lisänsä.
Tunnelmat synkistyivät seuraavaksi pienellä lavalla totaalisesti, kun maamme kovimpiin doom-death orkestereihin kuuluva Swallow The Sun aloitti oman osuutensa. Massiiviset kappaleet tarvitsivat tietysti riittävän massiiviset soundit, mutta parissa kohtaa jyrinä meinasi mennä jo överiksi – ainakin jos sattui seisomaan liian lähellä estradia. Lisäksi koskettimet katosivat usein rankemmissa kohdissa jonnekin betonisen äänivallin alle. Siinä olikin sitten se ainoa narinan aihe, sillä muutoin kaikki toimi saumattomasti.
Alkuvuodesta täysiä piste- ja tähtipotteja kahmineen Hope pitkäsoiton julkaissut yhtye aloitti ja lopetti keikkansa Angelo Badalamentin säveltämään Twin Peaks musiikkiin. Näiden seesteisten hetkien väliin mahtui kolmen vartin verran raskasta runttausta, kun jyväskyläläiset musersivat kauniin kesäpäivän vajaan kymmenen minuutin mittaisiin osiin.
Tämän aivan liian nopeasti ohi kiitäneen hetken upeimpia vaiheita oli ehdottomasti debyyttialbumilta löytyvä Out Of This Gloomy Light, joka kylmensi helteisen ilmankin ympäriltä. Samoin keikan päättänyt pakahduttavan kaunis Swallow (Horror Part I), sekä uutukaisen sinkkuraita Don´t Fall Asleep (Horror Part II) tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Jälkimmäisen kappaleen aikana lavalle ilmestyi myös naistaustalaulaja, joka toi oman lisänsä yhtyeen rikkaaseen soundiin. Kaikkein vertahyytävimpien tuokioiden joukkoon on laskettava myös uuden kiekon käynnistävä nimibiisi, sekä sen päättävä Doomed To Walk The Earth, jonka aikana kuultiin jälleen taustalla leijuvaa naislaulua.
Tiukan aikataulun vuoksi setti tuntui suorastaan epäoikeudenmukaisen lyhyeltä, mutta tällä kertaa oli vain tyydyttävä kolmeen varttiin. Twin Peaksin yhä soidessa olikin jo kiiruhdettava kohti päälavaa, jossa alkoi tapahtua melkein sillä samalla sekunnilla, kun soitto taukosi pienemmällä estradilla.
Viimeisen festivaalipäivän kaikki kolme ulkomaalaisvahvistusta oltiin sijoitettu ohjelman jälkipäähän ja tämän jatkumon aloitti Göteborgista kotoisin oleva Dark Tranquillity, joka on eräs melodisen deathmetallin merkittävimmistä nimistä. Neljäntoista vuoden aikana julkaistut kahdeksan studioalbumia ovat muokanneet genren suuntalinjoja voimakkaasti ja keväällä julkaistu Fiction on nostanut göteborgilaisten profiilia jälleen reilusti, muutaman laihemman vuoden päätteeksi.
Dark Tranquillity oli saanut kerättyä ison lavan eteen kunnioitettavan kokoisen kuulijajoukon, joka vain vahvistui entisestään muutaman ensimmäisen biisin aikana. Alkupaloiksi Mikael Stannen kipparoima ryhmä tarjosi pari Fictionin raitaa, eivätkä nämä jääneet suinkaan setin ainoiksi uusiksi siivuiksi. Kun parin vuoden takaiselta Character pitkäsoitolta esitettiin tämän lisäksi vielä jokunen kipale, jäivät vanhemmat albumit biisilistassa väistämättä lapsipuolen asemaan.
Panostus uuteen toimi kuitenkin pääosin yhtyeen eduksi ja tinkimättömän energinen esiintyminen tartutti kuulijoihinkin sitä mystistä voimaa, joka piti Stannen lähestulkoon taukoamattomassa liikkeessä koko tunnin mittaisen setin ajan. Soundit toimivat mallikkaasti ja valoistakin alkoi pikku hiljaa olemaan enemmän hyötyä, päivän kääntyessä alkuillaksi.
Tämänkertaisen Sauna Open Airin viimeinen pienellä lavalla esiintynyt yhtye oli ruotsalainen Sabaton, josta allekirjoittanut ei tiennyt ennen kyseistä keikkaa juuri mitään. Lukuisille muille festivaalivieraille yhtye näytti kuitenkin olevan tuttu, sillä pienen lavan edusta oli tupaten täynnä väkeä ruotsalaisten setin käynnistyessä. Näyttivätpä herrat itsekin hämmästelevän hieman suosionsa suuruutta.
Militaristisiin ja erittäin yhtenäisiin asuihin pukeutuneet naapurit keittivät kasaan metalliseoksen, joka maistui hetkittäin Nightwishin sinfoniselle metallille ja toisinaan taas selvääkin selvemmin Helloweenin saksaheville. Jotta seos olisi varmasti riittävän outo, kuulosti muutama kappale vielä hetkellisesti suoraan Manowarin setistä karanneelta. Toisin sanoen Sabatonin tyyli loikki levottomasti laidasta toiseen, retkueen riehuessa villisti lavalla. Yleisölle tämä hybridi näytti silti kelpaavan vallan mainiosti ja bändi palkittiinkin toistuvilla aplodeilla, sekä villeiksi äityvillä huudoilla.
Sabatonin lopetettua oman osuutensa koitti vihdoin ja viimein se hetki, jota varmasti suurin osa paikallaolijoista oli hartaimmin odottanut. Kun Ronnie James Dio, Tony Iommi, Geezer Butler ja Vinny Appice, eli Heaven And Hell ilmestyi estradille, yltyivät suosionosoitukset tyystin uudelle tasolle. Tästä eteenpäin ei ollut pienintäkään epäselvyyttä siitä, kuka oli juhlien todellinen isäntä, kun metallin mestarit antoivat taidonnäytteen kunnon hevikeikan heittämisestä.
Yhtyeelle oltiin varattu ruhtinaalliset kaksi tuntia soittoaikaa ja vaikkei se sitä lopulta kokonaisuudessaan käyttänytkään, ehti nelikko takoa reiluun puoleentoista tuntiin tuhdin nipun mahtikappaleita. Setti keskittyi luonnollisesti Heaven and Hell (1980) sekä Mob Rules (1981) levyihin, tosin vuoden 1992 Dehumanizer kiekolta oltiin kelpuutettu mukaan aloitusraita Computer God, sekä ytimekkäästi nimetty I. Tämän lisäksi yhtye esitti uuden, alkuvuodesta kokoelmalla ilmestyneen kappaleen Shadow Of The Wind.
Keikka käynnistyi parilla Mob Rulesin nopeammalla siivulla, joita seurasi massiivinen Children Of The Sea, joka kohosi eittämättä yhdeksi setin majesteetillisimmista hetkistä. Täyteläiset soundit, Dion mykistävän vahva vokalisointi, sekä Iommin upea kitarointi loivat yhdessä jotain ainutlaatuista, joka kannatti todella kokea.
Butler ja Appice osoittivat myös tahoillaan taitavansa edelleen instrumenttiensa salat. Bassoa oltiin nostettu soundissa pintaan, mikä sopi loistavasti Butlerin tyyliin ja Appice pääsi näyttämään omaa taituruuttaan, kun mainion Voodoon päätteeksi kuultiin rumpusoolo. Heaven and Hellin vahvuuksista löytyi myös kiertuekosketinsoittaja, mutta Scott Warren sai soittaa osuutensa kulissien takaa, parrasvalojen kohdistuessa legendoihin.
Unelmien täyttymykseksi luonnehdittava keikka saavutti korkeimman huippunsa loppumetreillä, kun bändi soitti selkäpiitä hyytävän Die Youngin ja Dio huudatti väkeä parhaansa mukaan. Tämän jälkeen vuorossa oli itse Heaven and Hell kappale, joka venyi kaikkine kiemuroineen ja sooloineen varmasti yli vartin pituiseksi teokseksi. Setin virallinen osuus päättyi tähän, mutta lähes jokainen kentällä ollut arvasi varmasti, ettei ilta ollut suinkaan vielä ohitse. Myrskyisten suosionosoitusten päätteksi yhtye palasikin esittämään vielä reippaan version Neon Knights rallista, minkä jälkeen Sauna Open Air vuosimallia 2007 oli lopullisesti paketissa.
Metallilegendat viihtyivät vielä hetken tämän jälkeen lavalla, kiitelleen yleisöään ja viskoen siinä sivussa näiden sekaan joitain kapuloita sekä plektroja. Näin muutama muusikonalku, sekä innokas vanhempi fani sai vielä sen viimeisen täyttymyksen illalleen ja alueelta saattoi lähteä hyvin mielin vaeltamaan kohti Tampereen keskustaa.
Sauna Open Air - torstai
Sauna Open Air - perjantai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
