26.09.2007
Telakka/Tampere
Tuli asteltua keikalle vaihteeksi ilman mink��nlaisia ennakko-odotuksia. Kanadalainen vieras oli ennalta t�ysin tuntematon, eik� kotimaisen aloittajankaan tuoreimpaan tuotokseen ole tullut syvennytty�. Niinp� olikin enemm�n kuin mukava yll�tys huomata, ett� molemmat vakuuttivat ns. vieraammillakin biiseill�.
The Rollstons taisi olla alkuaikoinaan aika sympaattisesti lo-fi-maailmoista ammentava kitarapop-yhtye. Nyky��n yhtye tuntuu ehk� hiukan hyl�nneen sit� lo-fi:ta, vaikka vinolla vireell� menn��n edelleen. Jotenkin vain tuntui, ett� tamperelaiseen viisikko-kokoonpanoon (alkuper�isen kielisoittajakolmikon ohella Ivan rummuissa ja Juho koskettimissa) muotoutunut b�ndi olisi soundillisesti hiukan kypsynyt. Samat tutut elementit, vinokonkkaavasti askeltava tahdinpito, kitarasurinat ja Mikko Valon persoonallisen symppis laulu, ovat edelleen vahvasti kuvassa mukana. Mutta vaikka vauhdissa ei v�ltt�m�tt� olekaan menetetty mit��n, on rakenteissa entist� enemm�n syvyytt� ja muutamissa kappaleissa jopa teoksellista eeppisyytt�. Oikeastaan kaikkein parasta t�ss� keikassa oli kolmen upiuuden biisin kuulemisen my�t� syntynyt fiilis siit�, ettei The Rollstons ole ainakaan menett�m�ss� otettaan. Pikemminkin p�invastoin.
Torontolainen viisikko Creeping Nobodies siirtyi huomattavasti tummemmille ja v�lill� jopa maanisen kirskuville v�ylille. Soiton junnaavuus, synkkyys ja p��llek�yvyys loivat jopa mielleyhtymi� Echo Is Your Loven kaltaisiin aggressiivisiin synkeilyihin, etenkin naisten ollessa ��ness�. P��s��nt�isesti CN oli kuitenkin hiukan hillitympi ja popimpi mutta samalla avantgardempi. Sonic Youth oli selke�sti kuunneltu, muttei kanadalaisb�ndi silti ihan samoja maisemia maalaa. P��asiallinen solisti Derek k�vi hiukan yll�tt�en muutaman kerran riehumassa pitkin Telakkaa, muuten yhtye esiintyi aika rauhallisesti notkuen. Laulussa viisikolla kuultiin suurinta osaa j�senist�, muutenkin soittimille l�ytyi useampia osaajia. Vakuuttavinta yksitt�ist� seurattavaa oli rumpali Denniksen ty�skentely.
Rollstonsien pienen sympaattisuuden j�lkeen torontolaisten vihaisen oloinen synkkyys oli aika h�mment�v� kontrasti. Vaikka fiilikset olivat ehk� enemm�n katossa suomalaisten j�lkeen, oli kanadalaistenkin esitys v�hint��n sen ovimaksun arvoista seurattavaa. Mukavan vainoharhaista ja ei kovinkaan perinteist� s�r�ilmaisua.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
