Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 70 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Nazca - Free For All
23.11.2007
Free For All Suomalais-norjalainen Nazca ei tunnu menevän millään tuotoksellaan sieltä, missä rima on matalin. Kahdella pitkäsoitollaan Biodegradable (1999) ja Non Grata (2003) mielenkiintoa herättänyt yhtye on jo pitemmän aikaa työstänyt kolmatta pitkäsoittoa. Sitä odotellessa Nazca on julkaissut Free For All -dvd:n, joka on ennen kaikkea kokeileva livetallenne 6. maaliskuuta 2004 Taideteollisen korkeakoulun Lume-teatterissa järjestetystä multimediakonsertista. Yhtyeen itsensä lisäksi merkittävää roolia dvd:n julkaisun ja konsertin taiteellisuuden suhteen näyttelee mediataiteilija Mika Meskanen alias Mesq, joka on aiemminkin luonut Nazcan keikoille visuaalista ulottuvuutta.

Free for All on todellinen kädenojennus yhtyeen ystäville, sillä monipuolisen konsertin lisäksi dvd:ltä löytyy oheismateriaalina musiikki- ja livevideoita, kuvagalleria, Nazca- ja Mesq-tietopaketit sekä tarkemmat tuotantotiedot Lume-konsertista. Itse konsertti viestittää hyvin pessimististä kuvakieltä ajasta, jossa elämme. Omien sanojensa mukaan yhtye on tavoitellut kuvastollaan stadion-konsertin kaltaista totaalitarista ”elämystä”. Inspiraatiota on haettu mm. George Orwellin kirjallisuudesta, Leni Riefenstahlin dokumentaarisista elokuvista kuin Peter Savillen omalaatuisesta taiteesta. Kokonaisuutena taustaprojisoinnit värittävät ja visualisoivat musiikkia hyvin.

Tyylikkäissä puvuissa nähtävän yhtyeen tummasävyinen, jopa epätoivoisen synkkä vaihtoehtorock onnistuu livenäkin flirttailemaan onnistuneesti psykedelian ja tunnelmallisten sävyjen kanssa. Musiikillisesti yhtyeen kivijalka on laulaja/lauluntekijä Karstein Vollen 12-kielinen kitara, mutta oman säväyttävän panoksensa tuovat myös 6-kielisen kitaran varressa Tuukka Tyvelä sekä Niina Saarelaisen maalailevat koskettimet. Kappaleista osuvimmin esitetään toisena kuultava New Day sekä hyytävä anteeksipyyntö, Apology.

Nazca Harvat yhtyeet onnistuvat toimimaan television kuvaruudulta katsottuna dynaamisesti ja pitämään kiinnostusta yllä jatkuvalla syötöllä. Hyviä hetkiä dvd:ltä toki löytyy, kuten megafonin onnistunut käyttö laulun efektipitoisuutta lisäävänä tekijänä, mutta muuten kokonaiskuva jää lopulta hieman paikalleen jämähtäneeksi ja harmaaksi. Laulun melodian ambituksen kapeus luo myös omalta osaltaan musiikilliseen antiin tyylilajille tyypillisen alakuloisen tunnelman, joka dvd:ltä katsottuna nousee vielä korkeampaan potenssiin. Kuvakulmien käytön olisi toivonut olevan hivenen monipuolisempaa, koska lähempi tuttavuus soittajiin olisi luultavasti luonut intiimimpää tunnelmaa. Välillä livekonsertin kuvaus saa hapuilevuudessaan kotivideotallenteelle ominaisia piirteitä ja soittajien kasvojen ylivalottuminen ottaa erityisesti hermoille. Tämä selittyy kuitenkin luonnollisesti dvd:n vähäisillä taloudellisilla resursseilla, sillä ideoiden vähyydestä tai omaperäisyydestä ei tätä ryhmää sovi kritisoida.

Teksti: Otto Suuronen, kuvat: www.myspace.com/songsfornazca

Lukukertoja: 909
Uusimmat levyarviot
Jukka Poika
Laulajan testamentti
Phantom Planet
Raise The Dead
Motörhead
Motörizer
Capillary Action
So Embarrassing
Blaster Master
Rude Boy Life
The Whip
X Marks Destination
Sigil
Sigil
Jann Wilde & The Neon Comets
Neon City Rockers
October Falls
The Womb of Primordial Nature
Noise Drome
December´s In Bloom
DragonForce
Ultra Beatdown
Hebosagil
Colossal
Jonna Tervomaa & Ismo Alanko Teholla
2x1=1 (EP)
Weezer
Weezer (The Red Album)
Toyta Backseat
Travel Guide for Lonely Riders
Orkestar Business Class
Orkestar Business Class