18.01.2008 Downstairs - Härskisti harmitonta höpläyttämistä

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 113 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Downstairs - Härskisti harmitonta höpläyttämistä
18.01.2008

Helsinkiläinen vauhdikas nelikko Downstairs on useamman vuoden ahkeran työnteon jälkeen julkaisemassa Suomen ehkä suurimman ja kuumimman indie-lafkan Fullsteamin kautta debyyttilevynsä Oh Father. Useamman tasokkaan lyhyemmän julkaisun myötä yhtye on herättänyt seuraavanlaisia laatusanoja; Debyytti-ep:llä soitettiin hikisesti mättävää punkvaikutteista rockia. Seuraava levy siirtyi lähemmäs aggressiivista hardcorea, jossa urut toivat mukanaan hieman kevyempää puolta. Tultaessa vuoteen 2008 nelikon keitoksessa yhdistyy näiden ohella indie-elementtejä. Tämä tarjoamani kehityskaari kelpaa toki yhtyeen kitaristille Topille ja basisti Empulle, vaikkei siinä missään nimessä ole koko totuus. Toiselle EP:lle kun Topin mukaan syntyi sopivasti yhdessä hyvän kokonaisuuden muodostaneita kipakampia biisejä, tuli sen jälkeen luonnostaan fiilis, että seuraavaksi voisi taas tehdä myös hiukan muunkinlaista. Yhtyeen tammikuussa julkistuva debyytti Oh Father onkin lopulta melkoisen monipuolinen kokonaisuus.

Downstairs

Pari vuotta takaperin yhtyettä haastatellessani tiivistykseksi heitettiin puolivitsillä hauska ”Toto, The Locust ja Prince -vaikutteista disco-corea”. Tämä ei kuitenkaan mikään levynkansiin tai kotisivuille tosissaan liimattava ”totuus”, vaikka yhtye onkin ujuttanut kappaleisiinsa ”Toto-komppia”, The Locust on osalle bändistä ”tosi kova juttu” ja bändi nostaa hattua Princelle, koska ”se on yksinkertaisesti maailman kovin jätkä”. Ja se core nyt oli kuulemma sen verran muotisana, että pitihän sitä huonon huumorin nimissä käyttää.

Kaikille yhtyeen jäsenille yhteiset diggailun kohteet At The Drive-In, Fugazi ja Refused ovat tulleet monessa yhteydessä esille. Hiukan ylenmääräinen vertaaminen saman tallin toiseen bändiin Disco Ensembleen selittyykin Topin mukaan pitkälti juuri bändien yhteisillä vaikutteilla. Mutta löytyy Downstairsin suosikkilistalta paljon muutakin, kuten esimerkiksi Modest Mousea ja The Smithsiä. Puoliläpällä heitettyyn ehdotukseeni Smithsin cover-versioimisesta herrat eivät silti vielä ainakaan vakavasti tartu. Kotimaisista nimistä puhuttaessa kaksikko kertoo odottavansa innolla Frivolvolin uuden levyn julkaisua.

Mistä Downstairsissa sitten itse asiassa on kyse? Kyseessä on hikinen ja energinen nelikko, jossa indie, rock, punk ja hardcore-palasista kootaan jonkinlaista modernia punkkia tai iskumelodista indierockia punk-sävyillä. Asmon rouhean laulun ohella hommaa värittävät äkkivääryys, kuuntelijan hyväntahtoinen höpläyttäminen, tekemisen ilo… niin ja se urku. Oh Fatherilla hommaa viedään entistäkin enemmän kurkottelemaan myös aivan uusiin suuntiin: ”esimerkiksi päätösbiisi There´s A Barrel, There´s A Flood ei varmasti ole kovinkaan lähellä sitä, mitä meiltä on aikaisemmin totuttu kuulemaan” kertoo Emppu.

Vaikka yhtyeeltä on totuttu kuulemaan materiaalia, joka ei aina ensimmäisellä kuuntelukerralla täysin avaudu, kertovat Topi ja Eemeli, ettei kyse kuitenkaan ole itsetarkoituksellisesta kikkailusta: ”Kyllä kaikelle mitä tehdään pitää olla syy tai perustelu. Ei me vaan hasardilla heitetä juttuja kasaan, vaan käytetään todella paljon aikaa biisien sovittamiseen ja ollaan totuttu tekemään kovasti töitä asioiden eteen”. Topi toivookin että yhtye pystyisi välttämään pahimmat kliseet ja keskittymään Downstairsille ominaisen ilmaisun kehittämiseen. Ei nelikko toki pyörää uudelleen pyri keksimään, mutta Topin mukaan tavoitteena on, että edes hiukan pystyisi erottautumaan: ”Toki kliseitäkin voi ja saa käyttää, mutta ainakin välillä olisi hyvä koittaa tehdä asioita vähän toista kautta, kuitenkin biisin ehdoilla. Nokkelatkin jutut täytyy pystyä perustelemaan ja niiden pitää palvella biisin kokonaisuutta.” Laulaja Asmon kirjoittamat sanoitukset keskittyvät Eemelin mukaan mielikuvien luomiseen ja kuten itse musiikin suhteen, ei Downstairs halua tarjoilla niidenkään osalta tarjoilla yleisölle mitään valmiiksi pureskeltuna, vaan jättää kuuntelijalle vapauden omiin tulkintoihin.

Millainen levy Oh Father sitten on? Ainakin kaksikko tuntuu olevan tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka kyseessä on aika kipakka ja hikinen rock-meuhkaus, ei pitkäsoitto ole silti hetkessä kuunneltu. Erilaisia puolia löytyy ja levyyn tuntuu pääsevän rikkaammin sisälle vasta pidemmällä kuuntelulla. Pitää albumi sisällään myös useampia saman tein korvaan jääviä ralleja, niin kuin hyvä onkin. Vaikka itse levytys-prosessi menikin tiiviisti töitä tehden eikä tyhjäntoimittamiselle ollut aikaa, oli valmistautuminen ennen studioon menoa pitkäjänteistä ja –kestoista. Yhtyeen harkitsevuudesta puolestaan kertoo, että levyn biisijärjestystä mietittiin pitkään ja ennakkosinkun b-puolikin valittiin valmiiden kappaleiden joukosta vasta viimeisenä miksauspäivänä.

Topi kertoo, että levyn nauhoituspaikasta keskusteltiin yhtyeen ja Fullsteamin edustajien välillä kiivaasti ennen studiotyöskentelyn aloittamista: ”Oh Father tehtiin Finnvoxilla, josta tuli aluksi hiukan kysymyksiä että ei kai se vain ole hiukan liian hyvä studio”. Levy-yhtiö pelkäsi, että yhtyeen tuore rouhea soundi vedetään liian kliiniseksi. Mutta homma toimi yhtyeen kanssa jo aiemmilla levytyksillä operoineen Arto Tuunelan kanssa hyvin eikä Oh Father missään nimessä ole liian hinkattu. Asmon laulun rouheus tekee lopputulokseen vielä mukavaa lisäsärmää. ”Hyvään studionkin voi mennä, jos tietää mitä haluaa ja millä vehkeillä se onnistuu”, tiivistää Emppu asian osuvasti. ”Jos itsellä on visio että miltä sen pitäisi kuulostaa, niin kyllähän sen saa onnistumaan. Toki pitää tuoda oma näkemys esiin ja hiukan tietää välineistäkin. Eli helpointa on varmaan kertoa miltä levyn EI pidä kuulostaa”.

Fullsteamille Downstairs päätyi luontevasti, sillä yhteistyötä tehtiin keikka-asioissa jo lafkan edeltäjän Sitruunamaailman kanssa. Silti Topi myöntää olleensa hämmästynyt, kun Fullsteamin puolesta esitettiin kiinnostusta, sillä ajatteli yhtyeen musiikin olevan ”liian marginaalista ja vaikeasti markkinoitavaa” Suomen mittakaavassa suurelle indie-yhtiölle. Ei sopimusta tarvinnut silti kauan kaksikon mukaan miettiä ja yhtye onkin ollut tyytyväinen siihen, miten sen asiat on Fullsteamilla hoidettu ”on hienoa, kun samassa tallissa on melkoisen paljon todella hyviä bändejä ja vielä kun yhtiön keikkapuoli toimii erityisen hyvin”. Ja Downstairs – vaikkakaan ei myönnä pitävänsä itseään täysin pelkkänä live-bändinä – nauttii eniten livesoitosta. Keikkaenergian vangitsemiseksi biisit soitettiin levyllekin vahvasti livenä.

Tammikuun lopusta alkaen yhtyettä nähdään keikoilla ympäri Suomenniemeä. Tällöin yhtyeellä on plakkarissa levy, joka toivon mukaan houkuttelee keikoillekin lisää kiinnostuneita. Mitään maailman luokan sukseeta ei ainakaan Topi välittömästi odota, vaikka toivookin kevään klubikeikoille eksyvän yhä enemmän kiinnostuneita. Lisäksi yhtyeen toiveissa on ensimmäinen oikea festivaalikesä, mahdollisimman kiireinen sellainen. Vakavissaan puhuen on niitä huonompiakin bändejä tarjolla festivaaleille.

Lopuksi keskustelemme hiukan herrojen suhteesta musiikin digitaaliseen julkaisemiseen, sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja uhkakuviin. Topilla ja Empulla ei sinänsä ole asiaan erityisen vahvaa kantaa, vaikka toki asiasta löytyy mielipiteitä. Topi arvelee, että musiikin digitaalinen ostaminen tulee lisääntymään eniten ns. ”yhden hitin musiikin” kohdalla kun taas albumikokonaisuudet on mukavampi ostaa fyysisessä muodossa. Toisaalta netissä kuunnellut yksittäiset näytekappaleet lisäävät halua ostaa koko levy esimerkiksi vinyylillä. Uhkakuvat asiassa liittyvät siihen kuinka tulevaisuudessa pystytään valvomaan sitä, että musiikkia luonut artisti saa korvauksen luovasta työstään. Pahimpia uhkakuvia lieneekin, ettei jossain vaiheessa enää ole kattavia Teosto-korvauksia joilla monet muusikot maksavat eläkepäiviään.

Downstairs on nuori bändi eikä ole vielä edes päässyt Teosto-korvausten makuun. Silti, vaikka asiaan ei ole todellista kosketusta, ovat pahimmat vaihtoehdot silti kaikkien keskustelijoiden mielestä ”aika perseestä”. Ehkä jos asiat olisivat toisella kannalla, olisi Suomessakin enemmän oikeita muusikoita eikä tuhansia ja taas tuhansia lahjakkaita harrastelijoita, jotka eivät täyspäiväisiksi muusikoiksi voi ruveta vaikka rahkeita luovalla puolella riittäisikin. Raha puhuu ja eläminen maksaa.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: HV Kings/Miikka Pirinen/www.downstairsnoise.com

Lukukertoja: 585

Tsekkaa myös nämä

Levyarvio: Downstairs: Shotgun Hullabaloo (ep)

Levyarvio: Downstairs: Coward Constrictor Cries For Chivalry (ep)

Valokeila: Downstairs - Toto-vaikutteista disco-corea?

Live: Raised Fist (SWE), Downstairs, Worth the Pain

Pienet: Sinkut - Joulukuu 2007

Levyarvio: Downstairs: Oh Father

Ajankohtaista: Downstairs - Härskisti harmitonta höpläyttämistä

Uusimmat levyarviot