Wolfmother: Please Experience Wolfmother
03.03.2008
On melko itsestään selvää todeta, että Wolfmother räjähti toissa vuonna isosti ja lujaa. Se nousi 2006 keväällä julkaistun debyyttinsä kanssa monien festivaalien pakolliseksi esiintyjäksi ja hokemaksi tuhansien huulille. Kaikkien oli vain saatava palanen susiemoa. Samalla sen Woman -hitistä tuli kuolematon rockriffiklassikko eli vaatimattomasti kiteytettynä, uuden sukupolven Paranoid.
Parin vuoden sisällä yhtye on takonut kuumaa rautaa muun muassa myymällä Womanin Guitarhero –peliin ja julkaisemalla keikkadvd:n. Valitettavasti Please Experience Wolfmother puristaa jo puoliksi rutikuivasta yhtyeestä viimeisetkin mehut ulos. Jos omistaa debyytin ja on kenties nähnyt heidät livenä, on DVD:ssä jo hieman rikkinäisen levyn makua.
Johnny Knoxvillen esittely bändistä, joka on myös DVD:n nimi, on kehotus joka samanaikaisesti pyytää ja tarjoaa. On yleisölle etuoikeus, mutta myös suositeltavaa heittäytyä ko. yhtyeen retrorockin maailmaan. Taltionti hyödyntää tätä retropuolta muun muassa mustavalkoisella alkutunnelmoinnillaan joka kumpuaa suoraan Led Zeppelinin Song Remains The Same –taltioinnista. Lisää retroiluplussia yhtye saa yhden kappaleen aikana hyödynnetystä poikkihuilusta, joka tuo keikkaan jethrotullmaista meininkiä.
Illan tirehtöörinä toimii valkoiseen frakintakkiin pukeutunut Andrew Stockdale. Sivuosanäyttelijöinä rumpali ottaa kalvoistaan kaiken irti ja basistilla on aseenaan retrourut, jotka suorastaan vaativat tönimistä kiihkeän esiintymisen aikana. Kuvaus on energistä ja mukaansa tempaavaa ja varsinkin Brixtolin keikka on kuvauksen suhteen melko tykkiä kamaa. Lisäksi ratkaisu kuvata keikata filmille tekee keikoista vielä nautittavampaa eikä leikkauskaan ole huonoimmasta päästä.
Yhtye käy keikan aikana oikeastaan kaikki debyyttilevyn kappaleet pysyen levytetyille versioille uskollisena. Välillä yhtye pääsee kunnolliseen psykerock ja acidjazz -pyörteeseen, mutta nämä hetket ovat harvassa. Muutamien kappaleiden teho on kuitenkin edelleen vakuuttava, esimerkiksi Joker & Thiefiä seuratessa saattavat kyllä takin liepeet ja päät notkua myös kotikatsomossa.
Kaiken kaikkiaan paketissa on livemateriaalia kolmelta eri keikalta ja debyytiltä lohkaistut viisi videoa. Videoiden taso paranee eteenpäin mentäessä. Joker & Thief on keikkamateriaalista ja Jackass-toilailuista koostettu video samoin kuin White Unicorn. Love Trainiin on saatu hieman siitä tyyliteltyä kiiltokuvamaisemaa mitä kappaleen funkrock tarjoaa, mutta koko videota juttu ei kanna. Minds Eye on taas tehty Pink Floydin Pompei-keikkaa kunnioittaen. Paras video on kuitenkin Womanilla, jossa on tavoitettu se särö ja rapeus mikä tekee raidasta niin raikkaan.
Kuten jo aiemmin sanottu, uusille faneille paketti antaa paljon, mutta ellei yhtye pidä seuraavina vuosina joko pienimuotoista taukoa tai julkaise uutta materiaalia, on loppuunpalamisen vaara suurin yhtyeen fanikunnalle. Yleisölle tulee olemaan nimittäin melko raskasta fanittaa yhtyettä, joka polkee paikallaan uusista julkaisuista huolimatta.
Teksti ja kuva: Otto Kylmälä
