Janne Laurila ja Tuhlaajapojat, Epil�

Kaksi kitaravoittoista b�ndi�, joita yhdist�� l�hinn� suomenkielinen laulu, veti Tampereen Klubin torstai-iltaan kohtuullisesti kansaa. Toki t�ytyy muistaa ett� molemmilla oli kotikentt�etu ja kummastakin orkasta l�ytyy sen verran taustahistoriaa kotimaisen popin kent�lt� ett� pelk�st��n b�ndil�isten kavereilla luulisi saavan tuon verran porukkaa kokoon. Kumpikaan yhtyeist� ei ollut hypeist��n huolimatta ainakaan viel� onnistunut her�tt�m��n ns. isompaa yleis�nosaa. Ehk�p� nuo arkikeikat Tampereella ovat muutenkin paikkakunnan uusille b�ndeille l�hinn� sellaisia n�yt�npaikkoja � ne todelliset haasteet tulee sitten vieraammalla yleis�ll� ja isommat sukseet viikonloppuisin. Jos ovat tullakseen.

Tamperelaisesta kaupunginosasta nimens� napannut, �uljaasti kitaroitua ja vahvasti stemmalaulettua modernia pop-musiikkia� levy-yhti�saatteensa mukaan soittava Epil� on nostanut hype� omalla tavallaan l�hes perustamisestaan asti vuonna 2006. Markkinointia on suunniteltu ovelasti, pommitushypetys tuttujen ja �oikeiden� tyyppien kautta on v�lill� vedetty rasittavuuteen asti. Min� kun en ainakaan diggaile kenenk��n tekemisist� ennen kuin olen k�yt�nn�ss� kuullut lopullista tuotosta. Niinp� tunteet olivat ristiriitaiset ennen yhtyeen keikkaa, joka monista sattumuksista johtuen oli (viimeinkin) se ensimm�inen tuttavuus viisikon musiikkiin. Toisaalta yhtyeen meiningist� kuulemani ja viimevuotisen rajoitetulla painoksella jaellun promo-EP:n her�tt�m�t positiiviset sanat lupasivat hyv�� ja kun yhtyeess� kuitenkin soittaa heppuja sellaisista itsekin diggailemistani b�ndeist� kuin mm. Jadecroon, Guava, Cartoon Tree, Aknestik ja mit� n�it� nyt on� Toisaalta taas skeptisempi puoli pelk�si kuinka paljon nostatetusta hypest� on tyhj�� kuplaa ja kuinka paljon biisit vastaavat nostetta?

Epil�ll� on hetkens�. L�mmittelyaktinahan yhtye Klubilla toimi ja sen mukaisesti keikka ei kovinkaan pitk��n pauhannut. N�iden biisien joukosta nousi toki hyvi� hetki� mutta ongelmiakin on. Ehk� soittajien vahvasta powerpop-historiasta johtuen yhtyeen kappaleet tuntuivat tulevan vahvasti sellaisella tasarivisell� kitaravy�rytyksell�, jossa laulu peittyy turhan paljon kitaroiden murinan luomaan aaltoon. Etenkin levymuodossa ihan kelpoiselta kuulostava sinkku Ajatuspoliisi k�rsi t�st�. Muutenkaan Jari Kuusisto ei mikkins� ��ress� tuntunut p��sev�n sellaiseen liitoon, jolla yhtye nousisi massasta. Kun biisikyn�st�k��n ei ihan sellaisia samantein p��h�n j��vi� rallatuksia irronnut, olivat yhtyeen vahvuuksia liven� l�hinn� rutinoituneen sympaattinen puolivittuileva esiintyminen ja hyvin yhteenhitsautunut soitto. B�ndin yleiss�vy on toki miellytt�v� ja l�mmitt�� vanhan voimapopparin syd�nt�, mutta silti siit� uupuu se jokin persoonallinen juttu jolla yhtye tulisi j��m��n muuksi kuin pelk�ksi alaviitteeksi suomalaisen popin historiankirjaan. Toivoa toki on � viimeisten biisien seasta l�ytyi sellaistakin potkua joka live-muodossa toimi oikein hyvin.

Janne Laurilalta on tottunut jo odottamaan hyvi� keikkoja. Office Building- ja Laurila-yhtyeiden j�lkeen kielt� vaihtanut ja soolo-uralle ryhtynyt Janne kokosi levy��n demottamaan paras mies oikealle pallille-tyyppisen kokoonpanon, joka kaikeksi onneksi muotoutui my�s Jannen live-b�ndiksi. Janne Laurila ja Tuhlaajapojat koostuu Jannen laulun ja kitaroinnin ohella Ville Rauhalan bassosta ja taustalaulusta, Juppo Paavolan rummuista ja Tuomas Luukkosen kitarasta. Tyylilajina Jannella on rokkaavasta kitaroinnista iskelm�lliseen hempeilyyn ja rentoon kantriin asti ulottuva melodinen pop, jossa kaikaa luonnollisesti my�s Office Buildingin folkimpi maalaus ja Laurila-yhtyeen suoraviivaisempi rokkihaara. Kielellinen k��nn�s taas on sujunut yll�tt�v�n luontevasti. Toki musiikki keskittyy aiempia enemm�n biisien ytimeen eik� Janne miss��n nimess� halunnut alkaa luomaan lis�� suomalaismelankolista pseudotaiteellista sanahelin��. Joten kielikuvat ovat aika arkisia ja muutamista kliseist�kin huolimatta toimivan kepeit�. Pieni� kauniita pop-s�vellyksi�, toiveikkaita ja soljuvia, jotka sopivat hyvin s�vellysten helppoon mutta koukukkaaseen virtaan.

Laurilan biiseiss� on hyv�n kappaleen leima � niist� saisi toimivia esityksi� yht� lailla ilman mink��nlaista instrumentaatiota tai t�ysihenkisen sinfoniaorkesterin sovituksena. Silti pelkistetyn rokkaavan ja maanl�heisesti haikeilevan v�lill� vaihteleva soitanto, jossa Jannen akustinen kitara nakuttaa loistavan rytmiryhm�n luomaa pohjaa my�t�illen ja Tuomas Luukkosen s�hk�inen kuusikielinen maalaa melodiamaiseman, sopii kappaleisiin loistavasti. Kyll� sen kuulee ett� Tuhlaajapojat ovat olleen mukana jo demovaiheessa tuomassa mausteitaan Jannen aihioihin.

Sen verran kokeneista keh�ketuista on my�s kyse, ett� Klubin keikan kaavaa oli selv�sti mietitty. Rauhallisemmat s�vyt tulivat mukavassa tasapainossa vuorotellen kiivaamman poljennon kanssa. Esikoinen ja Etel��n aloittivat vahvasti, Heili herkisti Jannelta illan huonoimman v�lispiikin Turo�s Hevi Geen hengess� ja Suuri kaupunki ja Pitk�� viivaa kantoivat loppukeikasta yht� lailla hyvin. Jannen upea laulu korostui ennen muuta Tauti ilman hoitoo -kaltaisten rauhallisempien palojen kohdalla. Ker�ilij�n letke�� ja kiireet�nt� vankkuriajelua tuli hymyilty� vahvasti. Ville Rauhala t�ydensi hyvin levyll� enemm�n Suvi Koivun laulamina kuultuja stemmoja. Ja Tuomas osoitti rutiininsa soiton lis�ksi vaihtamalla ja viritt�m�ll� kitaraa kesken biisin enn�tystahdissa. Kesken olevan biisin sooloon riitti kahden kielen tarkennus, loput ehti sitten hoitaa kohdilleen seuraavan spiikin aikana. Eik� mahdollista ep�vireisyytt� silti edes kuullut. Upea Kultaisia pisteit� -debyytti kahlattiin keikalla kannesta kanteen ilman notkahduksia, levyn ulkopuolelta kuultiin vain yksi kappale. Mit�s sit� kaivamaan kaapista vaihtotakkia jos harteilla oleva viel� l�mmitt�� ja tuntuu hyv�lt�?

Kuulostaako hehkutukselta? Jep. Mutta mink�s teet kun levy on parasta suomenkielist� poppia koko vuonna, Janne laulaa edelleen kuin enkeli ja lavalla on takuuvarman taitavia soittajia. Olisi helpompi olla kriittinen jos olisi oikeasti jotain motkotettavaakin. N�ill� n�yt�ill� ei voi muuta kuin nostaa peukut yl�sp�in ja suositella muillekin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo