Ever Circling Wolves ja näkemyksellisen doomin syöverit
10.04.2010
Helsinkiläinen Ever Circling Wolves uskoo laahaavan ja raskaan death-doomin voimaan – eikä suotta. Yhtyeen debyytti oli niin voimakas ja komea paketti, että susilauma oli otettava kysymysten kohteeksi. Desibeli.netin uteluihin vastailivat Henri Harell (kitara ja laulu) sekä Otto Forsberg (kitara).
Alkuun pientä historian kertausta: miten Ever Circling Wolves syntyi?
Henri: Kyse oli alun perin meikäläisen sooloprojektista. Säveltelin itsekseni demo-EP:n kappaleet ja äänitin itse kielisoittimet konerumpujen päälle. Tämän EP:n valmistuttua ryhdyin etsimään soittajia livekokoonpanoon ja muutamien miehistönvaihdosten jälkeen ollaan nykytilanteessa, jossa kokoonpanon täydentävät toisessa kitarassa Otto, bassossa Arttu Kantola ja rummuissa Niko Karjalainen. Debyyttilevylle päätyneet kappaleet onkin sitten sovitettu kollektiivisesti, vaikka suurin osa sävellystyöstä on edelleen minun riffikynästäni. Nuo muut ovatkin osaavia muusikoita ja halukkaita osallistumaan myös biisientekoprosessiin. Näin olemmekin onnistuneet kehittymään sooloprojektista oikeaksi bändiksi.
Debyyttinne oli varsin vahva esitys. Millainen tunnelma bändissä on levyn myötä - tuntuuko, että debyytti on vienyt asioita eteenpäin?
Henri: Onhan tässä selkeästi kysyntä lisääntynyt, kuuntelijakunta ei enää koostu pelkästään kourallisesta kavereita. Ja muut bändit ovat ruvenneet kysymään keikoille, jopa enemmän kuin nykyisellään pääsemme irtautumaan. Doom-hengessähän tässä silti edetään, eli hiljakseen ja paikallaan polkien.
Otto: Samalla myös bändin sisäinen dynamiikka on tasoittunut, eli tämä edellä mainittu sävellystyö on tosiaan ruvennut leviämään Henkalta muillekin bändin jäsenille. Uusissa kappaleissa kaikki osat eivät ole muodostuneet pelkästään Henkan pohjaideoiden päälle rakentamisesta, vaan biiseistä löytyy myös kokonaan muiden jäsenten kehittämiä kohtia.
Mitä on suunnitelmissa ja aikeissa seuraavaksi?
Henri: Suuria suunnitelmiahan tässä on, eli keikkalavoja kuluttamaan pitäisi päästä ja uusia levyjä tehdä. Kappaleita on seuraavaa levyä ajatellen kasassa jo muutamia, ja hölmöjä ja suuruudenhulluja ideoita on ollut, mm. vinyylisplitin tekeminen jonkun toisen bändin kanssa. Vaan saapa nähdä löytyykö mistään innostusta ja budjettia tuota toteuttaa. Summa summarum, tehdään niin kuin tähänkin asti, mutta isommin ja paremmin. Ja ehkä kauniimmin. Taikka tarpeen tullessa rumemmin.
Otto: Juu, tuota tulevan levyn nauhoittelua ollaan jo pieni tovi tässä ideoitukin. Mitään lopullista ei tässä olla vielä sovittu, mutta materiaalia löytyisi nyt jo sopivan mittaiselle EP:lle – ainakin jos ottaisimme vielä ensimmäiseltä demolta jonkun kappaleen uudelleenkäsittelyyn. Tosin saattaapi olla, että käy samalla lailla kuin debyyttilevymme kanssa: alunperin EP:ksi suunniteltu kiekko onnistuu paisumaan puolihuomaamatta pitkäsoiton kokoiseksi järkäleeksi. Se kyllä on vallan hieno puoli doomissa, että kappaleita ei tarvitse kehittää valtavaa määrää, jotta se kolme varttia saadaan täytettyä.
Yhtyeen tyyli liippaa läheltä 90-luvun brittiläisiä death-doom-orkestereita, mutta samalla siinä on paljon omaakin. Miten itse kuvailisitte orkesterinne tyyliä?
Henri: ”Doom with a view”, vaikka eräs ranskalainen bändi nyysikin tämän catchphrasen uuden levynsä nimeksi pari kuukautta sen jälkeen kun olimme sen lanseeranneet myspace-sivullemme. Selkokielellä tämä tarkoittaa osapuilleen sitä, että death-doom-pohjaiset, perinteis- ja sludge-vaikutteiset kappaleeni saavat lisäkierrettä Oton post-rock-vaikutteista ja Artun stoner-tyylisestä bassottelusta. Myös Nikon rumputyöskentelyssä on oma vivahteensa, sillä vaikka - ja koska - hän onkin grindcoren ja hardcoren ystävä, ei hän ollut ennen Ever Circling Wolvesia soittanut rummuilla mitään kovin raskasta. Lisää pesäeroa noihin brittihidastelijoihin, etupäässä My Dying Brideen, tekee se, että koskettimet ja jouset olemme unohtaneet suosiolla.
The Silence From Your Roomin sanoitukset tuntuvat keskittyvän tunnelman luomiseen, mutta samalla niissä haiskahtavat henkilökohtaiset demonit - mistä sanat syntyvät?
Henri: Olen pidättänyt toistaiseksi itselläni yksinoikeuden sanoituksiin – minähän niitä suustani lopunviimein päästän – ja niissä todellakin on kyse henkilökohtaisista demoneista, pettymyksistä, itsetutkiskelusta ja sen semmoisesta. Idea sanoihin on usein totuuspohjainen, mutta inspiraation muotokielen synnyttämiselle voi laukaista melkein mikä vain. Elävänä esimerkkinä erääseen uuteen biisiin keksin tekstiä vedettyäni vettä lasista väärään kurkkuun: ”nautik funeral doom” -teema (propsit Ahabille) sai jatkua. Koetan kuitenkin välttää sanomasta asioita liian suoraan, jotta kuulijatkin saisivat ajatella ja kenties löytää merkityksiä, joita en ole tietoisesti ajatellut tekstiä tehdessäni.
Millaisen syntyprosessin kautta pitkät ja polveilevat kappaleet tulevat eloon?
Otto: Usein loppubändi saa ensikosketuksensa uuteen kappaleenalkuun, kun Henkka tuo kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa kehittämänsä idean esille. Jotkut ovat vain muutamia keskenään sopivia riffejä, toiset loppusilausta vaille valmiita teoksia. Sitten ryhdymme työstämään niitä; soittelemme yhdessä ideat läpi ja kuuntelemme miten se toimii ja ehdottelemme lisäyksiä ja korjauksia. Tätä kun toistelemme piirua vaille ad infinitum, kappale on saavuttanut jotakuinkin lopullisen muotonsa.
Henri: Kehittelen yleensä biisinraakileita kaikessa rauhassa, useimmiten riffi kerrallaan. Nykypäivänä on jotenkin hankala istua alas ja kirjoittaa kokonaista biisiä kerralla, joten sen sijaan kasailen joskus hyvinkin eri aikaan kehitellyistä riffeistä kokonaisuuksia mielestäni järkevällä tavalla. Sitten näitä kokonaisuuksia hiomme treenikämpällä virtaviivaisemmiksi ja muutenkin paremmin toimiviksi, mistä Otto jo kertoikin.
Missä näette petraamisen varaa oman toimintanne suhteen?
Henri: Nykyisellään meillä on liian vähän aikaa bändille – joistakin keikkatarjouksistakin ollaan jouduttu kieltäytymään sen takia. Mutta tässä kun harrastuspohjalta viedään hommaa eteenpäin, niin ei tätä sovi asettaa töiden ja opiskelujen edelle. Eipä meillä nuorilla ihmisillä kuitenkaan semmoinen kiire ole – siinäkin suhteessa toteutamme doom-ideologiaa. Muutoin olemme kyllä tyytyväisiä siihen, miten olemme saaneet toteutettua visiotamme.
Entä mihin Ever Circling Wolves on nykyisessä tilassaan tyytyväinen?
Otto: Ainakin siihen, että olemme tähän asti pitäneet kiinni siitä, että tuotoksemme ovat kenen tahansa kuultavissa. Sen lisäksi, että Myspacessa voi käydä kuuntelemassa meitä, voi halutessaan levyn ladata ilmaiseksi useammista paikoista – aina epämääräisiä, venäläisiä torrent-sivustoja myöten. Oleellisempaa kuitenkin on se, että mahdollisimman moni voi kuulla meitä ja sana leviää, kuin se, että kiikkuisimme levymyyntilistoilla – joka näin marginaalisessa genressä olisikin aikamoinen saavutus. Mutta jos haluaa tukea hyvää asiaa, olisi toki toivottavaa, että ihmiset myös ostaisivat levyjämme. Onhan se kuitenkin todella kannustavaa, kun näkee, että ihmiset pitävät musiikistamme jopa sen verran, että ovat valmiita maksamaan siitä.
Henri: Itse olen myös tyytyväinen (tähän mennessä valitettavan harvojen) live-esiintymistemme saamaan vastaanottoon. Kyllä nämä kappaleet on kuitenkin tehty livenä soitettaviksi, ja jos saamme vaivutettua edes osan yleisöstä samanlaiseen transsiin kuin missä itse soitamme, on se jo onnistuminen. Onhan kymmenminuuttisten kappaleiden esittäminen tietysti jonkinmoinen haaste, mutta mielestäni olemme onnistuneet pyrkimyksissämme tehdä niistä soljuvia ja tarpeeksi mielenkiintoisia, että ne kantavat kestonsa.
Lopuksi vapaa sana!
Henri: Mikäli emme sitä tuolla aiemmin kyllin selvästi sanoneet, löytyy debyyttipitkäsoittomme kokonaisuudessaan myspacesta ja sen lisäksi se on myös ladattavissa kokonaan sekä mikseri.net- että last.fm-sivuiltamme. Lisäksi cd-painosta on vielä jonkin verran jäljellä ja ohjeet sen tilaamiseen löytyvät myspacesta. Kuunnelkaa, tulkaa keikoille, kun niitä saadaan järkättyä ja tukekaa alakulttuuria!
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Miika Karttunen ja Ever Circling Wolves
