Pori Jazz 2010, torstai
22.07.2010
Kirjurinluoto / Pori
Ja niin heräsi Kirjurinluoto eloon areenansa konserttien myötä. Jazz-yleisö sai niskaansa iltapäivällä parinkymmenen minuutin perkeleellisen sateen, mutta näin sen on mentävä. Joka vuosi Kirjurinluodolla pitää sataa ainakin yhtenä päivänä.
Näkisin traditiona myös sen, että Kirjurin ihka ensimmäisenä esiintyjänä tulee olla niin sanottu "chillailubändi". Eli jazzia ilman muuta, mutta tarvittaessa myös taustalle sopivaa, ei liian vaikeaa. Tänä vuonna meille chillaili Tomasz Stanko Quintet. Originellin, modernin puolalaistrumpetistin ympärille koottu yhtye oli mielestäni aavistuksen liian tasapaksu ollakseen tarpeeksi kevyt. Kerubimainen pianisti Alexi Tuomarila tuppasi varastamaan show´n suvereenilla 16-osameiningillään, mutta olisiko tämä sittenkin ollut ns. "klubikamaa"? Tästä vilpittömästä maisemamaalauksesta puuttui se tarvittava Asger Jörnin levottomuutta herättävä ankanpoikanen. Chillailu meni nyt valitettavasti tapetin puolelle, vaikka taulu oli tavoitteena.
Bobby Hutcherson & Cedar Walton Quartet taas löysi sen mitä aloituskokoonpano haki, eikä varmasti johtunut kesyyntyneestä säästä. "Vibrafonin absoluuttinen Uncle Ben" Hutcherson sekä talonmiesmäinen pianisti Walton olivat kumpainenkin hieno kouluesimerkki siitä, miten soitin hallitaan, dynaamiset mahdollisuudet hyväksikäytetään, äänet mietitään ja tauot soitetaan. Turhaan ei plinkuteltu eikä soolojassoja tyhjennelty. Tämän makeampaa vibrafonin soitto voi olla vain Chupa Chups –tikkareilla soitettuna.
Sitten vuoronsa sai yksi Pori Jazz 2010:en parhaista Tärpeistä: seesteinen 25-vuotias laulajatar Melody Gardot. Tuo ihana philadelphiatar oli poistua luotamme ennen aikojaan liikenneonnettomuudessa, ja hänestä piti alun perin tulla kuvataiteilija, mutta musiikkiterapia muovasi hänestä persoonallisen laulajan, joka ansaitsee mukisemati paikan harvaväkisessä kastissa "Naislaulajat, joiden ääni ei vituta". Keikan alku oli luovaa häröilyä, joka toi mieleen kuluneet Twin Peaks -mielikuvat, mutta kun vauhtiin päästiin, hämyisästä eukosta kuoriutui nöyrä, symppis, sanavalmis nainen.
Juuri näiden artistien lanseeraaminen on Pori Jazzin parasta antia. Gardotin pehmeä, korviahyväilevä tuotanto kuului niin vahvasti siihen ihailtavaan genreen "Muu musiikki", että sitä oikein tuntee ylpeyttä, ettei pysty lokeroimaan häntä mihinkään. Lokeroiduimmillaan se oli ns. ränttätänttää, mutta muuten setti oli henkeäsalpaavaa fiilis-intervallien, huilun, foni(e)n sekä Stephan Braunin ainutlaatuisen upean sellismin saumatointa symbioosia, joka potki ja groovasi tarvittaessa. Gardotin ulkoinen olemus, joka oli Madonnan ja töölöläismummon risteytys, vaati hienoista totuttelua, mutta lopussa ei voinut muuta kuin ottaa se harvoin käytetty adjektiivi käyttöön: kaunista! Lopussa Gardot osoitti vielä hallitsevansa todella tuoreet ja tyylikkäät coverit: sekä Caravan että Summertime olivat vaikuttavia näkemyksiä sementoiduista klassikoista.
Päästiin vaiheeseen, jota suurin osa paikallaolijoista oli odottanut, mutta joka itse vain tuli kuitattua, että "No, kuunnellaan nyt sitten ne takatukat vielä". Toisin sanoen: jos pidät Totosta, suosittelen skippaamaan seuraavan arvio-osuuden. No, kuitenkin luet, joten muistutettakoon, että meitä on tällä planeetalla n. 6,8 miljardia, emmekä voi olla välttämättä samaa mieltä ihan kaikesta.
Toton piti hajota lopullisesti jo 2008, mutta ex-basisti Mike Porcaron sairastuttua Stephen Hawking -tautiin poppoo päätti vielä lähteä baanalle hyväntekeväisyysmentaliteetilla. Eli ei tälle voi eikä kannata olla vihainen, vaikka rahaa kerätäänkin.
Toto on onnistunut vuosien mittaan upottamaan poppikseensa jonkin verran progemaisia elementtejä, maallikolle hankalia rytmiikoita, riffejä ja rumpurudimentteja, jotka kikkailijapiirit ovat adoptoineet erinomaisuusmittareikseen. Tämä konsepti lisättynä pelottavan yli-inhimilliseksi hiottuun tuotantoon, miksaukseen ja masterointiin on valloittanut paitsi radiosoittomusiikin kuluttajat, myös pop/jazz -linjalaiset ympäri maailman. Mikäli joku olisi tänään räjäyttänyt pommin Kirjurinluodolla, yli puolet ogelien ja arabioiden opiskelijoista olisi kuollut. Toto on heille, joille rytmimusiikiksi riittää kaukasialaisen takatukkamiehen suorittama ykkösiskujen ajoittainen, tahallinen kadottaminen. Tänäänkin tunnelma Kirjurilla oli valkoisempi kuin Ku Klux Klanin pesulassa. Tosin myönnettäköön, että sekä toinen taustalaulaja että basisti olivat rytmimuusikon värisiä. Kumpainenkaan ei siis kuulu Toton alkuperäiskokoonpanoon. "Rahat takaisin, siellä on mustia jätkiä lavalla!"
Sieltähän ne hitit tulivat, kaikki. Vuoden 2010 Toto antoi varmasti sen, mitä fanit olivat tulleet hakemaan. Rosanna, Africa, Hold the Line, Africa, Rosanna, Hold the Line, Hold the Line, Rosanna, Africa, ja viimeisenä encorena sitten vihdoin se odotettu Hold the Line.
Mutta oikeasti, ja mahdollisimman objektiivisesti: kun on jäähyväiskiertueesta kyse, niin eiköhän kokoonpanoon olisi ollut kohtuullista integroida oikeat torvet. Brassisaundit syntikoista eivät kuulosta hyviltä, vaikka niitä soittaisi ken. Lisäksi näin esiintymisessä aavistuksen häiritsevää rutiininomaisuutta: veteraanit vain vetivät kimaransa läpi, jotenkin matalalla rimalla. Oli kuin olisi kuunnellut Toton vaihtoehto-ottojen best of -kokoelmalevyä.
Tilutusvelho Steve Lukather taas taitaa olla ikuisuusaihe, josta ei kannattane käydä kovin elämääsuurempia keskusteluita. Hän on kitarajumala siinä missä Michel Camilo on kosketinsoitinjumala. Valitettavasti miehen kitarointi sai aikaan tunteen istumisesta keskellä puolitoistatuntista automainosta. En ole kitaristi, mutta tästä huolimatta olen vastaisuudessa aina valmis syntyvissä kitaristiväittelyissä nokittamaan – Princellä!
Toto on nokkelasti maustettua AOR:ää, ei enempää. Suosittelen itse kutakin tarvittaessa opettelemaan elämään ko. tosiasian kanssa.
PS. Olen lyönyt Unibetillä vetoa siitä, mikä tulee olemaan kuolinsyyni. Veritulpan kerroin on 5, sydänkohtauksen 3. Pienin kerroin on 1,5. Panoksensa saa puolitoistakertaisena takaisin, mikäli menetän henkeni Steve Lukather -fanaatikon pahoinpitelyn seurauksena.
Pori Jazzin perjantaitunnelmiin pääset tästä ja takaisin keskiviikkoon tästä.
Teksti: Janne Kuusinen
Kuvat: Pori Jazzin kuvapankki
