05.04.2011
Tavastia / Helsinki
Maalailevan postrockin pioneereista on lavalla aina kysymysmerkki, mutta l�mmittelij�n lempe� instru-musiikki l�mmitti varmuudella.
Skotlannin Glasgowsta l�ht�isin oleva Mogwai on hankala tapaus liven�. Miten er��n� maailailevan postrockin pioneereista pidetty orkesteri voi olla lavalla n�kemisen arvoinen � siis yhtye, jonka olemus ja livetoiminta jo sin�ns� on tarkoitettu perinteisen rock-b�ndin antiteesiksi? Kiintoisa kysymys, jonka vastauksen m�nn�vuosina n�hdyt pari festarivetoa ovatkin j�tt�neet viel� avoimeksi. Viime kev��n� ilmestynyt Special Moves -live ja sen DVD-osuus j�ttiv�t iskevyydess��n kuitenkin jotain hampaankoloon. Aivan, kenties olosuhteiden ollessa oikeat...
Hiljalleen t�yttyneen Tavastian lavalle kapusi pedantisti kello 21 niinik��n glasgowlainen RM Hubbert, kookas, mutta l�mminsyd�minen mies kera akustisen kitaran. Hivenen postrockilaisin s�vyin ymp�riins� seilannut, klassista akustisen soittoa ja flamenco-henkist�kin soittotyyli� esiin nostanut instrumentaalimusiikki voi kuulostaa varsin tympe�lt� seurattavalta eritoten silloin, jos esiintyj� itse ei onnistu s�v�ytt�m��n. Hubbert kuitenkin voitti yleis�n nopeasti puolelleen kertoillen kieron � hivenen v�h�ttelev�nkin � huumorin s�vytt�mi� taustoja kappaleilleen ja omille syilleen niiden esitt�miseen.
Kitaran takaa paljastui depression kurimusta vastaan kamppaileva mies purkamassa syd�nt��n akustisen kitaran s�velin, mutta vailla vellomista ja ylidramaattista singer-songwriter-ulinaa el�m�n vaikeudesta. Positiivisen, toiveikkaankin pohjavireen kannattelema esiintyj� osoittautui mainioksi tuttavuudeksi, joskaan ei Hubbertin musiikki nyt aivan totaalisesti vanginnut. Kenties olosuhteet eiv�t h�nen musiikkinsa puolesta olleet aivan oikeat, vaikka mies muhkeita aplodeja osakseen saikin. Suositeltavaa sunnuntaimusiikkia jokatapauksessa � ja nimenomaan positiivisella tavalla.
Hiukan kymmenen j�lkeen p��esiintyj� nousi loppuunmyydyn Tavastian lavalle ja pidemmitt� puheitta aloitti maalailun tuoreimman Hardcore Will Never Die, But You Will-albumin avausraidalla White Noise. Eri elementit erottuivat avaran ��nimaiseman seasta harvinaisen selke�sti ja melko avaruudelliseen tunnelmaan oli helppo uppoutua samanhenkisten taustavisuaalien avustuksella. Toisena soinut Friend of the Night sulatti t�m�n kuulijan.
Kauniiden kosketinmelodioiden kannattelema kappale Mogwain kenties parhaalta levylt� (Mr Beast, 2006) otti ja vei. B�ndin liverepertuaarissa jo kauan viihtynyt kappale on toisaalta ottanut ja vienyt ennenkin, mutta aiemmin orkesterin keikkojen kantava j�nnite on p��ssyt melko pian alun my�t� katkeamaan joko jatkuvan soittimien vaihto- ja virittelyrumban tahi suttuisten soundien aiheuttaman dynamiikan puutteen vuoksi. Tavastialla b�ndin pokka piti ja upotti edell�esitetyn kysymyksen esitt�j�ns� kera ��nien, melodioiden ja metelivallien aaltoihin.
Soundit pysyiv�t hallinnassa, soitinrumba pysyi siedett�v�n� ja b�ndi toimitti biisien hiljaiset v�lit nopeasti eik� setti j�tt�nyt juuri valittamisen aiheita. Uusin albumi m��ritti keikan kulkua ja sen linjakas, enemm�n fiilistelyyn kuin ruhjomiseen tukeutuva ote istuikin vanhempien biisien s�rmikk��mm�n ilmaisun rinnalle tasapainottavasti. Uudemmista raidoista j�i eritoten mieleen kiehtovin visuaalein varustettu How to be a Werewolf sek� raastavaksi kasvateltu You�re Lionel Richie.
Vanhemmasta materiaalista tanakimmin nappasivat edell�mainitun lis�ksi verkkainen I�m Jim Morrison, I�m Dead sek� varsinaisen setin p��numerona � edelleen syyst�kin � toimiva Mogwai Fear Satan, joka onnistuu yh� yll�tt�m��n saavuttaessaan lopullisen r�j�hdyspisteens�. Encoren hienovarainen Hunted by a Freak sek� alkukantaisuudessaan kaunis Auto Rock j�ttiv�t my�s hyv�n s�v�yksen, joiden my�t� Mogwai j�i viel� toviksi suorittamaan Mexican Grand Prix�ia.
Tavastian veto oli t�h�n menness� n�hdyist� Mogwai-keikoista ehdottomasti p�tevin, valtaosan ajasta jopa erinomainen, muttei viel�k��n varsinainen p��nr�j�ytt�j� � kaksituntiseksi venyneen keikan j�nnite olisi pit�nyt paremmin, jos orkesteri olisi malttanut tiivist�� setti��n edes parin numeron verran.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Satu Aalto
